Siirry pääsisältöön

Tekstit

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva (klassikkohaaste)

"Sitten oli tullut lordi Henry Wotton pitämään oudon ylistyspuheensa nuoruudelle, antamaan hirmuiset varoituksensa sen lyhyydestä. Se oli sävähdyttänyt häntä silloin, ja kun hän nyt seisoi tuijottamassa oman ihastuttavuutensa kuvajaista, tuo selostus rävähti koko totuudessaan hänen lävitseen. Niin, joskus koittaisi päivä, jolloin hänen kasvonsa olisivat kurttuiset ja kuihtuneet, silmänsä sameat ja kalvaat, sulokas vartalo sortunut ja rujo." Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva (Otava 2011) Alkuteos The Picture of Dorian Gray 1891 Suomentanut Jaana Kapari-Jatta 363 sivua Kirjabloggaajien klassikkohaasteessa päätettiin yhteisesti lukea klassikoita. Jokainen osallistuja sai valita haluamansa klassikkoteoksen oman mielensä mukaan, ja minun luettavakseni valikoitui Oscar Wilden romaani Dorian Grayn muotokuva oikeastaan kolmesta syystä: Olen jostain syystä usein törmännyt kirjaan tai viittauksiin Wilden klassikkoon, ja tarina on siten alkanut kiinnostaa. Oscar Wilde, ...

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

"Miehen katse oli niin läpitunkeva, että Arianna hämmentyi. Hän kiiruhti ulos ja alkoi kävellä mietteliäänä kohti asuntoaan. Uneliaassa pikkukapungissa oli tapahtunut henkirikos. Murhaaja ei välttämättä epäröisi toistaa tekoaan, jos kokisi olonsa uhatuksi. Auringonpaahteessa kylpevä katu hohkasi kuumuutta, mutta Ariannaa kylmäsi." Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa (Gummerus 2013, alkup. 2012) 359 sivua (pokkari) Kuolema sypressin varjossa  on Vera Valan ensimmäinen Arianna de Bellis -dekkari. Nuori leski, italialais-suomalainen yksityisetsivä Arianna saa pyynnön saapua Tolfan kylään tutkimaan amerikkalaisen Lilyn kuolemaa. Kutsun esittää Lilyn lanko, komea Luciano, joka herättää lämpimiä tunteita Ariannassakin. Realen hotelli, Lucianon ja hänen veljensä Claudion suvun yritys, työllistää koko perheen. Lily on uudistanut hotellitoimintoja reippaasti mutta onnistunut samalla herättämään myös kielteisiä tunteita. Eikä hän ole jättänyt muitakaan kyläläisiä kylmäksi, vaa...

Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylän kuuma kesä

"Heinäkuun puolivälissä aurinko porotti kuin hullu. Ei voinut muuta kuin syödä jäätelöä, uida tai löhöillä varjoissa kirjoja tai lehtiä lukien. Tai ajaa mopolla, jos sattui sellaisen omistamaan ja oli lupa ajaa." Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylän kuuma kesä (Haamu 2015) Kuvitus Miranda Koskinen 135 sivua Kummajaisten kylän kuuma kesä on itsenäinen jatko-osa kirjalle Kummajaisten kylä , joka ilmestyi viime vuonna. Kun aloitusosa oli kokoelma tarinoita, on tämä toinen osa yhtenäisempi kokonaisuus, joka sijoittuu kuumaan kesään. Niko, Aino, Sara, Sampo ja Omppu viettävät kesälomaa, johon sisältyy tietenkin uimista ja kosolti vapaa-aikaa, ystävyyssuhteita ja vähän lämpimämpiäkin tunteita. Tavallista kesälomaa sekoittaa uusi opettaja, joka tuntuu viihtyvän Susi-Herkon autiolla mökillä ja joka katoaa yllättäen. Samalla esimerkiksi metsien ja lampien salaperäiset voimat tuntuvat tulevan helteessä kovin lähelle. Kummajaisten kylän kuuma kesä on le...

Kolme kirjaa

Sain sekä Katjalta että Leenalta kolmen kirjan haasteen - kiitos! Ideana siis on nimetä kolme kirjaa, joista on kirjoittanut blogiin ja jotka haluaisi lukea uudelleen. Valintaa helpottaa suuresti tuo ensimmäinen ehto: jos saisi valita kaikista elämän aikana luetuista kirjoista, veisi prosessi varmasti aikaa. Tosin ei tässä nytkään helpolla päässyt: monta hyvää kirjaa ja hienoa lukukokemusta jää mainitsematta. Nykyään luen kirjoja uudelleen enää harvoin. Tuntuu, että kiinnostavaa uutta luettavaa tulee koko ajan niin paljon, että harvemmin maltan tarttua enää kirjoihin, jotka olen jo lukenut. Mutta silti on teoksia, joita lukiessani jo mietin, että haluaisin vielä palata niiden pariin. Mitkä kolme kirjaa minä siis lukisin vielä uudelleen? Melko itsestään selvä valinta on Victor Hugon Kurjat  (1862). Kertakaikkisen hieno romaani valosta ja varjosta, ihmisestä ja elämästä. Huikea elämys, jonka pohjalta tehty elokuva on edelleen kokematta - jälleen ihmettelen, miksi. ...

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

"Päivällisestä tuli koettelemus. Aluksi Olof vastaili vaimonsa tekstiviesteihin sekä heidän odotellessaan ruokaa että suupalojen välissä. Hän hymyili lukiessaan viestejä, ja hymy viipyi huulilla, kun hän naputteli vastauksen. Silloin tällöin hän naurahti." Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta (Siltala 2015) Alkuteos Utan personligt ansvar 2014 Suomentanut Sanna Manninen 332 sivua Voi, Ester. Sinä älykäs ja itsenäinen nainen. Kuvittelin, että otit opiksesi, kun hullaantumisesi Hugo Raskiin päättyi kuten päättyi. Mutta ei: neljä vuotta myöhemmin hullaannut jälleen, tällä kertaa näyttelijä Olofiin, joka on naimisissa. Määrittelet itsesi eksistentialistiksi, ja onnettomuudeksesi Olof on fatalisti, joka antaa maailman valita puolestaan, jotta hänen itsensä ei tarvitse tehdä ratkaisuja eikä ottaa vastuuta omista tekemisistään. Sinä sen sijaan olet valmis toimimaan ja valitsemaan teidän molempien puolesta, sillä haluat kiihkeästi Olofin omaksesi. On kiinn...

Anne Swärd: Kesällä kerran

"Et kai halua olla kuten kaikki muut, Kristian?" Kyllä. Sitä minä haluan. Ja haluan että sinäkin olisit kuten kaikki muut, Kaj. Silloin minulla olisi joskus mahdollisuus ymmärtää sinua. Anne Swärd: Kesällä kerran (Otava 2012) Alkuteos Polarsommar  2003 Suomentanut Katriina Huttunen 234 sivua Anne Swärdin romaani Kesällä kerran  keskittyy varsinaisesti erääseen kesään mutta kurkottaa myös kauas menneisyyteen, aikaan, kun veljekset Jens ja Kristian olivat lapsia ja muodostivat perheen vanhempiensa Ingridin ja Jackin kanssa ja kun perheeseen liittyi yllättäen ja odottamatta Kaj, tyttö, jota tuntuu olevan mahdoton rakastaa, saati ymmärtää. Tarinaa kerrotaan kaikkien edellä mainittujen sekä Lisetten, Jensin puolison, näkökulmasta. Kaj on voittanut kilpailusta matkan Floridaan ja antaa palkinnon Jensille, joka matkustaa toiselle mantereelle äitinsä kanssa. Kristian saapuu äitinsä ja Kajn kotiin pitämään nuoresta naisesta huolta, ja lopulta talosta muodostuu tukikohta, jo...

Salla Simukka: Valkea kuin lumi

"Kun tyttö pääsi virkkeensä loppuun, kylmä oli hiipinyt helteestä välittämättä Lumikin selkärankaa pitkin niskaan saakka ja saanut ihokarvat nousemaan pystyyn. - Jag tror att jag är din syster ." Salla Simukka: Valkea kuin lumi (Tammi 2013) 152 sivua (e-kirja) Salla Simukan dekkari Valkea kuin lumi on Lumikki Andersson -trilogian toinen osa. Ensimmäisen osan, Punainen kuin veri , kuuntelin äänikirjana, ja nyt tähän toiseen perehdyin e-kirjan muodossa. Olisikohan viimeinen osa sitten perinteinen "p-kirja"? Trilogian avausosan tapahtumista on kulunut vain kuukausia, ja nyt, tarinan toisessa osassa, Lumikki on kesäisessä Prahassa. Siellä hänen luokseen astelee Zelenka, joka ilmoittaa olevansa Lumikin sisar. Ajatuksia sekoittaa myös Suomeen jäänyt Liekki, jota Lumikki kaipaa ja jolla on ollut parantava vaikutus koulukiusaajien tekemiin haavoihin. Samalla kun Liekin sanat saivat hänet tuntemaan hämmennystä, ihmetystä, liikutusta ja kiitollisuutta, tämän kosk...