Siirry pääsisältöön

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Loitsun laaja varjo levisi perheeni ja kirveitä kantavien miesten väliin, sokaisi vihollisen silmät kuin sitkeä hämähäkinseitti. Äiti pakeni, siskoni hänen perässään. Hilla jäi heti jälkeen. Pelkäsin, ettei hän pääsisi karkuun, mutta äiti kaartoi takaisinpäin ja poimi hänet leukoihinsa, lähti sitten laukkaamaan metsän poikki. Hänen karhunpainonsa hakkasi maata ja katkoi oksia. Kiuru luikki perässä harmaaturkkisena usvana. Toivoin, että puut antaisivat meille anteeksi. Toivoin, ettei Tapion väki vihastuisi.

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja
Teos 2025
kansi Jussi Kaakinen
410 sivua

Sain päättää kirjavuoden 2025 kertakaikkisen upean kirjan parissa. Vuoden viimeiset tunnit uppouduin Emmi Itärannan Lumenlaulajaan ja olin kiitollinen siitä, että sain lumoutua jostain niin syvästi.

Lumenlaulaja kertoo Kalevalasta tutun Louhen tarinan. Alkuun hän on Lauha, mutta kovat kokemukset ja vaativa elämä muovaavat hänestä Louhen, pelätyn ja kunnioitetun Pohjolan valtiattaren, josta Elias Lönnrotin kokoamassa kansalliseepoksessammekin kerrotaan. Kalevalan luomaa kuvaa Louhesta voinee kuitenkin pitää varsin yksipuolisena, ja nyt naisen on aika kertoa oma tarinansa:

Levitän siipeni taivasta halkaisemaan, kohoan korkeuksiin ja lennän ulos tarinasta, jonka rajat olivat minulle alusta alkaen liian kapeat.

Elias Lönnrot on myös romaanissa esillä. Varsinaiset tapahtumat sijoittuvat rauta-aikaan, mutta jokaisen luvun – lukon – yhteydessä on osio, jossa kuollut Louhi seuraa Elias Lönnrotia ja tämän työskentelyä. Vaikka Louhi ei pidäkään runonkerääjän rakentamaa kuvaa Pohjolan emännästä oikeana, hän suhtautuu kirjailijaan myötätuntoisesti. Se ei yllätä, sillä elämä koulii Louhea monin tavoin ja kertomuksissahan on pohjimmiltaan kysymys siitä, kuka pääsee ääneen, kenen silmin tarina kerrotaan.

Emmi Itärannan romaani on kauniisti sanoitettu kertomus, johon sisältyy monenlaista tematiikkaa. Yksi merkittävä osa kokonaisuutta on syvä luontoyhteys: romaanin henkilöt eivät ole luonnossa vaan olennainen osa sitä. Kyky muuntautua vaikkapa Louhen äidin tavoin karhuksi antaa erilaisia mahdollisuuksia mutta se myös ottaa. Metsän valtiatar Tapio ansaitsee saada lahjoja ja hiidet ovat osa arkista elämää. Luonto ei ole vain paikka johon mennä vieraisille vaan jotain, jonka kanssa eletään päivästä päivään, ja tähän yhteyteen sisältyy ymmärrys ja kunnioitus luontoa kohtaan.

Lintu ei tunne yhtään vähäisempää surua kuin ihminen.

Lumenlaulaja on fantasiaromaani, mutta se ei ole irrallaan todellisuudesta. Sen äärellä tulee pohtineeksi yhtymäkohtia nykymaailmaan ja miettineeksi, miten itsekeskeinen vallan- ja mammonanhimo tekee tuhojaan niin nyt kuin aiemminkin. Teos saa myös pohtimaan sitä, miten yksiulotteisesti me välillä erilaisia asioita katsomme: Kalevalan paha ja hurja Louhi onkin nyt syvästi tunteva ja erheitään katumaan päätyvä nainen, joka onnistuu nostamaan valtakuntansa kurjuudesta kukoistukseen. Ennen kaikkea hän on hahmo, jota kohtaan lukijan on helppo tuntea empatiaa ja jolle toivoo hyvää, vaikka Kalevalaa lukenut on yhdistänyt Louhen hahmoon ennemmin kostonhimon ja ahneuden kuin tarpeen myötätuntoon.

Kirkkojen ristit muistuttavat minua Tuhannen synnyn jumalattaren varteen kaiverretuista kuvioista, mutta muuten ne eivät merkitse minulle mitään. Minun on vaikea käsittää, miksi yksi merkki on nostettu kaikkia muita tärkeämmäksi: maailma on niin paljon mutkikkaampi ja monisyisempi. Katsottuna täältä, missä olen, sen pelkistäminen helppoihin selityksiin ja vastakkainasetteluihin näyttää elämän lyhyiden päivien hukkaamiselta.

En lue kovin paljon fantasiaa eikä se kuulu ensisijaisesti genreihin, joita suosin. Lumenlaulajaa voi kuitenkin lämpimästi suositella, vaikka fantasia ei aivan omimmalta tuntuisikaan. Kaunis ja syvästi inhimillinen kertomus vetoaa ja luontokuvausten äärelle voisi jäädä pitkäksikin aikaa vain nauttimaan.

Kommentit

  1. Emmi Itäranta on tosiaan lahjakas ja taitava kirjailija. Minäkin nautin Lumenlaulajasta todella paljon.

    VastaaPoista
  2. Tämähän minun pitääkin ottaa heti lukuun, kiitos muistutuksesta! Luin juuri Mikko Kamulan Pohjolan neidon ja myös se käsittelee Pohjolan emäntää, Kamula käyttää nimeä Loviatar. Kiinnostavaa verrata, miten Itäranta aihetta lähestyy.

    VastaaPoista
  3. Lumenlaulaja on ollut jo pitkään lukulistallani, ja tämä sinun kirjoituksesi kannustaa tarttumaan siihen ennemmin nyt kuin myöhemmin. Yhteys vahvaan Laura Lähteenmäen Marian kirjaan on kiinnostava, kun molemmissa on Lönnrot.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...