Kartano oli liian hyvä meille. Tiesin sen, mutta pidin ajatuksen pois mielestäni. En halunnut ajatella, että oli tapahtunut vääryys, sillä silloin en olisi voinut tuntea onnellisuutta kartanossa. Historia oli vinksahtanut, eikä vain sen takia, että saimme asunnon ystävyyden takia. Kreivin välittäjä oli sanonut, ettei meille kannata vuokrata asuntoa. Emme tienanneet tarpeeksi, välittäjä sanoi. Mielestäni mieheni tienasi hyvin. Meidän ei tarvinnut miettiä, mitä ostamme kaupasta. Ostimme levysoittimen, tyylikkäät kaiuttimet, design-hyllyn ja auton ja kävimme lomamatkoilla. Silti jokaisen asunnon kohdalla mieheni palkkakuitista muodostui ylitsepääsemätön este, ja niin oli käydä tälläkin kertaa. Välittäjän varoituksista piittaamatta asunto kuitenkin vuokrattiin meille. Siksi meidät saattoi huoletta heittää ulos. Siinä mielessä häätö oli aivan luonnollinen asia. Se korjasi vääryyden, joka oli päässyt tapahtumaan.
Susanna Hastin toisinkoinen Toivottomuus odotti vuoroaan joulun aikoihin saakka. Hyvä niin, sillä romaanin intensiiviseen tunnelmaan oli mahdollista uppoutua loman aikana tavanomaista paremmin.
Romaanin minäkertoja on asettunut tyhjään kylpyammeeseen, lempihuoneeseensa kartanossa, askeesin huoneeseen. Hänen ajatuksissaan pyörii asunnon menettäminen, häätökirje on saapunut ja on jälleen aika etsiä uutta kotia. Jonkinlainen etsintä on läsnä muutoinkin: kertoja ei tiedä, mistä voisi saada työtä; ystävyyssuhde yläluokkaisen pariskunnan kanssa on kariutunut epämääräisistä syistä; puhelu äidin kanssa saa jotain pois sijoiltaan ja tyttären hakemaan selkoa siitä, mitä lapsuudessa oikein tapahtui.
Minäkertoja sukeltaa syvälle analysoidessaan suhdettaan äitiinsä ja moneen muuhunkin ympärillään. Vaikka äiti vihjaa tyttärelleen tämän isän tehneen jotain hirvittävää, kohdistuu tyttären katse nimenomaan äitiin ja tämän tapaan ottaa etäisyyttä ja sitten tulla taas lähelle. Äidin ja tyttären suhteesta on muodostunut kilpailu, jonka tytär tietää alituiseen häviävänsä, eikä äidiltä voi odottaa vastauksia mielessä pyöriviin kysymyksiin.
Se oli siis onnellinen lapsuuteni. Kun meitä eivät leimanneet edes mielisairaudet tai muut häpeät, minulla ei ollut syytä valittaa.
Toivottomuus tutkii teoriaa ja fiktiota sekoittaen sekä väkivaltaa että lapsen ja vanhemman suhdetta. Teoreettinen ote hämmentää paikoin ja luulisinkin, että olisin saanut romaanista irti vielä enemmän, jos olisin perehtyneempi vaikkapa Foucault'n ja Deleuzen ajatuksiin. Siitä huolimatta kerronnassa on runsaasti aineksia, jotka jäävät pohdituttamaan lukemisen päätyttyä. Jäin pohtimaan muun muassa hylkäämistä, joka näyttäytyy teoksen maailmassa monin tavoin ja voi olla kokemuksena hyvinkin äärimmäinen. Mietityttämään jäi myös valta ja se, miten vallankäyttö voi ihmissuhteissa ilmetä monella tapaa.
Tiedän häviäväni tämän taistelun, mutta saako se minut taistelemaan toisella tavalla? Voi olla, että minun on valittava poissaolo, ehkä olen tehnyt sen, sanon M:lle.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.