Hiljan mökin ovella lappaa juhlivaa työväkeä aamusta iltaan. Käskystä kaikki, lapsetkin lyövät puukkonsa terä edellä kuistin raakalautaan ennen kuin on lupa astua kynnyksen yli. Sääntö on käynyt kaikille jo selväksi, kaikki ymmärtävät järjestelyn yhteiseksi parhaaksi. Teräase taskussa ei kenelläkään ole asiaa kynnystä pidemmälle.
Eletään 1950-lukua, ja oikeastaan kaikesta on pulaa. Takana ovat vaikeat ajat, mutta moni kantaa mukanaan näkymättömiä murheita. Niitä voi yrittää hukuttaa viinaan, jos sitä vain jostain saa. Viinakorteilla rajoitetaan alkoholin ostoa, eikä monikaan tunnu sitä saavan riittämiin.
Hilja ryhtyy myymään pimeää viinaa heille, joille viinakortin juomat eivät riitä. Pitsien myyminen vaihtuu huomattavasti tuottoisampaan puuhaan, ja Kielon kanssa Hilja haalii pulloja kätköihinsä ja myy, kun asiakas tulee ovelle koputtelemaan. Helppoa rahaa, vaikka joskus käy mielessä, tuleeko tehtyä oikein kun myy vapiseville miehille, jotka juovuspäissään tulevat pilanneeksi monta asiaa elämässään. Mutta on kai myös niin, että tarpeeseen juomat tulevat, niiden avulla vapina lakkaa ja unettomuus väistyy edes hetkeksi.
Pohjoiskarjalainen kyläyhteisö rakentuu kyläläisiä työllistävän tehtaan ympärille. Monesta tehtaan työntekijästä tulee Hiljan asiakas.
Kasarmin takana asuvat karjalaisevakot sen aloittivat. Ne alkoivat kutsua häntä Tsigaksi ennen muita. Hilja tietää, että niiden omalla kielellä se tarkoittaa mustalaista, kielellä, jota ne eivät puhu muiden kuullen, niin kuin eivät Hilja ja Kallekaan enää puhu omaansa. Oikeastaan ne siis voisivat puhua kenestä tahansa heistä, kun ne sanovat Tsiga, mutta ne käyttävät sanaa vain silloin kun tarkoittavat juuri häntä.
Vähitellen tunnelma kylässä alkaa kuitenkin kiristyä. Pimeän viinan myymisestä koituu ongelmia, kun viinankipeät ja humalaiset rähinöivät, ja ongelmat paisuvat, kun Hilja alkaa myydä viinaa velaksi. Kyläläisiltä häviää omaisuutta, kun ostajat tuovat tavaroita velan pantiksi Hiljan mökkiin. Kauna kasvaa, ja lopulta tiivis yhteisö päätyy häätämään romanit pois. Päätöksen seuraukset ovat dramaattiset.
Eläjän tarina perustuu tositapahtumiin, jotka muistetaan vieläkin, 70 vuoden jälkeen. Tosielämässä kyläläiset toimivat kuten romaanissa kuvataan: kylän peittäneen pimeyden turvin hyökättiin romaneiden koteihin, rikottiin omaisuutta ja pahoinpideltiin asukkaita.
Susanna Åken romaanissa on paljon muutakin: on nuorten poikien joukko, joka pitää yhtä erilaisista taustoista huolimatta; on alkoholiongelmaisia kulkijoita; on työläisnaisia jotka tekevät oman osansa pitääkseen perheen koossa ja leivässä. Yhteisön kuvaus on niin elävää, että tapahtumat on helppo sekä kuvitella että nähdä todellisina.
Henkilöt sen sijaan jäävät hieman etäisiksi, vaikka tarinaa kerrotaankin eri näkökulmista. Mieleenpainuvimpia ovat kenties lapset, jotka eivät aikuisten tavoin tunnista eroja vaan suhtautuvat asioihin varsin mutkattomasti. Tex Willereiden merkityksessä pojille on jotain liikuttavaa kuten myös siinä, miten vähällä pärjätään silloin, kun pärjättävä on.
Eläjä valikoitui lukupiirimme vuoden 2026 ensimmäiseksi kirjaksi, ja se olikin oivallinen valinta. Keskusteltavaa riitti.
Helmet 2026 -lukuhaaste: 8. Kirjassa ei rakastuta (tätä voinee tulkita toisinkin, mutta minä ajattelin näin).
Kuulostaa ehkä virkistävän erilaiselta juuri sen takia, ettei ole rakkaustarina. Usein historialliset romaanit tuntuvat olevan.
VastaaPoistaTämä kiinnostaa. Olin oikeastaan jo ihan tarttumassa tähän, mutta sitten luin jostakin jotain, mikä sai perääntymään. En tosin enää muista, mitä se jokin oli. Ajankuvana 50-luku ja jälkeenrakennusaika on kiinnostava ja tässä henkilökohtaisesti kiehtoo sekin, että isäni on elänyt poikavuotensa samaan aikaan.
VastaaPoista