Iltaisin leirintäalueella tuli eristäytynyt ja maailmasta irrallinen olo. Rajanpinnassa nettiyhteys oli välillä huono, välillä olematon. Minkä tahansa sivun lataaminen kesti niin kauan, että käytin puhelinta oikeastaan vain kellona. En seurannut uutisia, en tiennyt mitä maailmassa tapahtui. Se oli oikeastaan rauhoittavaa. Kun yhteys toisinaan palasi, puhelimeen tippui viestejä. Luin niitä huolimattomasti, aivan kuin minulla olisi ollut kiire. Välillä lähetin viestin jonnekin jollekin tai sain viestejä, joissa kysyttiin mitä minulle kuului. Ystävällisiä viestejä, joissa ei ollut mitään erityistä sisältöä, vain elonmerkki tai ajatus yhteydestä.
Heini asettuu rajaseudulle tutkimaan sotien aikaista jäämistöä. Kainuulaisella leirintäalueella Heini tutustuu petokuvaaja Aniin, kirjastonhoitaja Ljudmilaan ja koiraan, joka kantaa nimeä Ystävä. Tarkoitus on löytää sotien aikaisia hautoja, ja Heini hyödyntää etsinnöissään muistikeruutietoa, joka johdattaa oikeille jäljille tai sitten ei.
Työn sijaan merkityksellisempää lienee kuitenkin se, minkälaiseen maailmaan Heini astuu rajan tuntumaan muuttaessaan. Heini kantaa mukanaan menneisyyttään ja suurta menetystä, ja omat kipukohtansa ovat myös alkoholisoituneella Anilla ja kostamustaustaisella Ljudmilalla. Kukin käsittelee traumojaan tavallaan.
Vaikka romaanin henkilöhahmot eivät tule kovin lähelle, heissä on jotain hyvin kiehtovaa. Sopivasti melankolian ja komedian välillä liikuskelevan kertomuksen henkilöt saavat tilaa olla omanlaisiaan, vaikka he toimisivatkin joskus epäselvästi. Lämmin ymmärrys ja rajaseudun kuvaus vetoavat niin, että Keräilijät tulee luettua loppuun vaikuttaneena ja ilahtuneena. Mainio esikoisteos tämä Elli Salon romaani.
Muualla: Kirjavinkit.
Helmet 2025 -lukuhaaste: 28. Kirjassa ollaan järvellä.
Minä olen juuri lukemassa Keräilijoitä, käsittelemme sitä lukupiirissämme ensi viikolla. Valitsimme kirjan äänestyksen perusteella ja luulen, että aika moni meistä kuvitteli, että kyseessä on joku marjanpoimintajuttu. No, toki pakastearkut ovat valmiina seuraavaa satoa varten, mutta sehän ei ole kirjan ydin. Minä pidän todella paljon kirjan henkilöhahmojen kuvauksesta, jotenkin lukiessa kokee olevansa heidän seurassaan. Ja Ystävän ottaisin ihan heti omaksi koirakseni!
VastaaPoistaYstävän seura kelpaisi kyllä! Ja nyt pitääkin käydä katsomassa, mitä lukupiirinne tästä piti – jos siis olette jo jutun julkaisseet.
Poista