Nouseva aurinko alkoi hiljalleen polttaa merenpinnalla leijuvaa usvaa tieltään. Ruohonkorsissa kimalteleva kaste tuntui päkiöissä viiltävän kylmältä, mutta en viitsinyt hakea kenkiä, sillä rakastin maan tuntua paljaiden jalkojen alla. Kello ei ollut seitsemääkään sunnuntaiaamuna, ja mummi ja vaari nukkuivat vielä. Olin noussut jo kuudelta kurjan yön jälkeen ja onnistunut hiipimään ulos herättämättä kumpaakaan. En ollut saanut unta, sillä olin miettinyt valkoisia ruusuja. Olin listannut mielessäni kaikki ihmiset, jotka tiesivät minun käyvän äidin haudalla aina lauantaisin: mummi ja vaari, Valon perhe ja muut kyläläiset.
Louna on jäänyt lapsena orvoksi, sillä Milla-äiti on menehtynyt pian tyttärensä syntymän jälkeen. Isä ei ole kuvioissa ollutkaan, ja Louna on päätynyt kasvamaan adoptiovanhempiensa huostassa Utön saarella. Häntä kuitenkin vaivaa oma tausta, ja asia alkaa pohdituttaa entistä enemmän, kun äidin haudalle ilmestyy yllättäen kukkia. Kuka ne on tuonut? Onko saarella käynyt joku, joka tunsi äidin?
Lukijalle selviää, että Millan tausta on ollut traumaattinen. Jo alkukohtaus paljastaa, että hän oli mukana Estonian traagisella viimeisellä matkalla, eikä hänen elämänsä muutoinkaan ollut kovin sadunhohtoinen. Mutta kuka oli Lounan isä? Entä miksi Lounan äidinäiti ei ole pitänyt lainkaan yhteyttä lapsenlapseensa?
Salaisuuksia selvittäessään Lounan on jatkettava elämäänsä. Utö vaihtuu pääkaupungin sykkeeseen, kun Louna päättää aloittaa lukion Helsingissä. Aivan puhtaalta pöydältä hänen ei tarvitse aloittaa, sillä hän on ehtinyt kesällä Utössä tutustua ikäisiinsä nuoriin. Erityisesti hänen mielessään pyörii eräs Hannes, joka kuitenkin tuntuu saavuttamattomalta. Toisaalta kotisaarella on rakas ystävä, erityinen Valo, jonka jättäminen ei ole aivan helppoa.
Meren koskettamat on ihanan tunnelmallinen (ja merellinen) tarina Lounasta, joka on saariston tyttö jokaista soluaan myöten. Hän on elävän tuntuinen hahmo, jolle toivoo hyvää ja jonka toivoo pääsevän selville juuristaan. Muutenkin henkilögalleria on kiinnostava ja pysyy moninaisuudessaan mainiosti koossa.
Paikoin mietin, olisiko ainesten karsiminen ja ajoittain myös kerronnan yksityiskohdista nipistäminen tehnyt kokonaisuudelle hyvää. Mutta silti: Lounan tarina on erittäin toimiva ja tunteisiin vetoava. Loppua kohden jännitys tiivistyy niin, että kirjaa on vaikea laskea käsistä, ja kansien sulkeuduttua ajatukset jäävät teoksen maisemiin, erityisesti Suomenlinnaan ja Utölle.
Muualla: Kirjapöllön huhuiluja ja Lue meille äitikulta.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.