Taisi olla minun tyttärenpoika kaukaa viisas. Hyvä oli kaikki tämä minunkin salaisuus siihen päiväkirjaan kirjoittaa, kaikkihan tämä asiat ovat minun ja miehenkin elämän mutkistaneet. Tyttären tarinaakin kirjoitin ja ajattelin, että poikakin saa omansa kirjoittaa. Naurattaa, kun ihan kaikki niin samanlaisia ollaan. Kirja täynnä puhumattomia ja jokainen turhanaikaisesti kyyryssä kulkee. Minä kevensin pillereillä näitä omia tuskiani ja elämän varjoja kirkasti, mutta jospa se olisi keventynyt ihan vaan jo puhumalla.
Anne Dahlin esikoisromaani Sinussa asuu tuulet nojaa nimeään myöten musiikkiin: sekä teoksen nimi että motto kumpuavat Dave Lindholmin kappaleesta, joka löytyy levyltä nimeltä Huoneet 6 & 14. Lisäksi jokaisen luvun nimenä on jokin suomalaisen kappaleen nimi, esimerkiksi Laila Kinnusen Valoa ikkunassa ja Annikki Tähden Muistatko Monrepos’n. Usein melankolista ja tummasävyistä tunnelmointia.
Melankolista ja tummasävyistä on myös romaanin tunnelma. Teos nojaa musiikin ohella ja ennen kaikkea häpeään: kaikki romaanin henkilöt kantavat mukanaan häpeää, joka kantautuu sukupolvesta toiseen.
Konkreettinen häpeän ilmentymä on eräs päiväkirja, johon henkilöt kirjaavat tuntojaan. Puhumattomuuden taakkaa kantaa mukanaan jokainen, mutta päiväkirjaan voi sentään avata ajatuksia siitä, miten tulee kohdelluksi kaltoin, miten mukana kulkee syyllisyys, miten elämä tarjoaa varjoa enemmän kuin valoa. Ehkä päiväkirja – henkilöltä toiselle kulkiessaan – muistuttaa, että kukaan ei lopulta ole kurjuudessaankaan yksin, vaikka kurjuutta on monenlaista ja niin monenlaisesta kumpuavaa.
Anne Dahlin esikoisromaani on väkevä kertomus häpeästä. Siinä on vahvaa ilmaisua ja voimaa, joka vie mukanaan. Varsinkin alkuun oli paikoin vaikea hahmottaa, kuka milloinkin oli äänessä. Silti fragmentaarinen rakenne toimii ja henkilöiden välisten yhteyksien pohtiminen on yksi kiehtova elementti, johon lukiessa tulee paneuduttua.
Ja vaikka romaanin ihmiskohtaloissa on kurjuutta, jopa inhorealismia, on siinä myös toivoa. Luen teoksesta myös ymmärrystä: ihmisillä on monenlaisia tarinoita, emmekä mitenkään voi tietää, minkälaista taakkaa kukin mukanaan kantaa.
Kiitos kirjailijalle lukukappaleesta!
Kiinnostava teos, taas sellainen, josta en aiemmin ole kuullutkaan. Kaikki musiikkiin viittaava kiinnostaa aina, itsekin jäsentelen maailmaa usein musiikin ja lyriikoiden avulla.
VastaaPoistaIhmettelin juttusi avausta, mutta sitten luin uudelleen! Kyseessä ei ollutkaan ruotsalainen Arne Dahl ja hänen dekkarinsa, mikä ei todellakaan olisi ollut esikoinen. En ollut tästä suomalaisesta melkein nimikaimasta aiemmin kuullut. Häpeä on ihmeellinen asia. Kuinka voimakas se onkaan ja se on silti vain omien korviemme välissä. Esikoiskirjailija on tarttunut haasteelliseen aiheeseen, mutta tekstisi perusteella onnistunut siinä hyvin.
VastaaPoistaEi ollut Arne, mutta ei haittaa, jos mennään pikkuisen meritoituneemman Arnen kanssa lomittain :-).
Poista