Äänikirjakoosteeseen valikoitui tällä kertaa tietokirjoja, jotka käsittelevät elämää monesta eri näkökulmasta. Liikkeelle lähdetään arvostavan katseen merkityksestä, sitten mennään perustavanlaatuisen elämän olemassaolon pohdinnan kautta joelle ja joelta siirrytään tarkastelemaan äitiyden monenlaisia merkityksiä.
Arvostetuksi tullessaan ihminen kokee, että hänet nähdään, häntä ymmärretään, hänet hyväksytään ja että hänen ajatuksiaan, tunteitaan ja tarpeitaan kunnioitetaan. Arvostuksen ydin on kokemus itsestä merkityksellisenä olentona, jonka arvon muut ihmiset sekä tunnustavat että ilmaisevat. Toinen ihminen viestii minulle: ”Huomaan sinussa asuvan kauneuden ja arvokkuuden ja kunnioitan sitä.”
Pekka Tölli on psykologi, ja teoksessaan Minä näen sinut hän tarkastelee arvostuksen merkitystä. Hänen lähtöajatuksensa on, että jokainen ihminen toivoo tulevansa nähdyksi hyvällä tavalla, jokainen meistä kaipaa hyväksyntää ja arvostusta.
Tölli kertoo kirjan saaneen alkunsa hänen omasta kamppailustaan ”riittämättömyyden, suorittamisen ja nähdyksi tulemisen tarpeen kanssa”. Hän sisällyttääkin teokseensa kauniisti omia kokemuksiaan ja havaintojaan, kun hän lähtee liikkeelle arvostuksen määrittelystä ja merkityksestä ja siirtyy sitten vallitsevaan ja jopa ongelmalliseen nykytilanteeseemme: Töllin mukaan kärsimme arvostusvajeesta eli emme näe toisiamme, emme osoita arvostusta muille emmekä saa arvostusta muille.
Tilanteen voi nähdä eräänlaisena oravanpyöränä, mutta kirjailijalla on tarjottavanaan myös ratkaisuja. Hän osoittaa, miten voimme osoittaa arvostusta toisillemme mutta oma lukunsa on myös sille, miten voimme vastaanottaa arvostusta. Sekään kun ei ole mutkatonta tai helppoa.
Minä näen sinut on tunnelmaltaan hyväksyvä ja ymmärtävä teos, jonka äärellä teki moneen kertaan mieli hihkaista: Juuri näin! Teos sanoittaa hienosti monenlaisia arkisia tilanteita, joita on helppo tunnistaa. Tölli tarjoaa lukijalle arvokkaita eväitä ja ajattelemisen aihetta: on tärkeää pohtia, miten itse voisi vähentää arvostusvajetta niin arvostuksen antajana kuin vastaanottajanakin.
Pekka Töllin kirjaa kuunnellessani mietin moneen kertaan työelämää, sillä erityisesti työssä tuntuu usein korostuvan kokemus omasta riittämättömyydestä. Pohdinkin, voisiko työelämä hyötyä siitä, että arvostusta osoitettaisiin nykyistä enemmän puolin ja toisin. Siksi soisin Töllin teoksen päätyvän erityisesti työelämän toimijoiden käsiin, olipa lukija sitten missä asemassa tahansa.
Helmet 2024: 43. Kirjalla ei ole päähenkilöä.
*********
Luonnontieteiden ja filosofian piirissä on pitkään pohdittu olemassaolomme peruskysymyksiä siitä mistä me tulemme, mitä olemme ja minne olemme menossa. Elämän erikoista olemusta ja elämän synnyn suuria kysymyksiä pohtivat ihmiset ihmettelevät aiheellisesti, miten fysiikka ja kemia ovat voineet tuottaa niin monimutkaisen ilmiön kuin elämä. Ihmeellinen juttu on sekin, miten ensimmäinen yksinkertainen elämän rääpäle on kehittynyt niinkin monimutkaisiksi eliöiksi ja eliökunnaksi kuin mitä me nyt täällä tunnemme. Voisimme myös ihmetellä sitä, mikä tätä eliökuntaa odottaa tulevaisuudessa. Nyt vastauksia alkuperäämme koskeviin kysymyksiin aletaan pikkuhiljaa ymmärtää sekä kemian että solu- ja evoluutiobiologian kautta. Tulevia tapahtumia osataan myös jo aavistella, joskaan mitään yksityiskohtaisen varmaa ennustetta ei tietenkään voida tehdä.
Kirsi Lehdon, Harry Lehdon ja Pekka Janhusen Elämä maapallolla on runsas ja moneen suuntaan kurkottava teos, joka käsittelee nimensä mukaan elämää maapallolla. Teos lähtee liikkeelle elämän ihmeestä ja päätyy tietoisuuden ja uteliaan ihmismielen kautta käsittelemään sitä, voisiko siirtokunnan perustaminen Marsiin olla mahdollista ja minkälainen tulevaisuutemme tällä kotiplaneetallamme voisi olla.
Ei ole yllätys, että tulevaisuutemme ei näytä järin valoisalta, jos jatkamme eloa samaan malliin kuin tähän saakka. Mutta täysin toivottomaksi ei kenties kannata heittäytyä, ja ainakin Elämä maapallolla pohdiskelee kiinnostavasti sitä, onko muuttuviin olosuhteisiin mahdollista sopeutua.
Menestyksen huumassa olemme varmaan jo useiden vuosikymmenien ajan uskoneet, että planeetan olosuhteet tulisivat aina tarjoamaan meille ainakin tämän tasoista, tai mieluummin yhä kasvavaa yltäkylläisyyttä. Olemme uskoneet, että ne pysyvät aina vähintäänkin yhtä suotuisina kuin nyt, ja että opimme yhä tehokkaammin hyödyntämään kaikkia niiden tarjoamia kasvun mahdollisuuksia. Oman lyhyen aikaperspektiivimme takia emme ole osanneet tiedostaa sitä, että planeetan olosuhteet ovat aikojen kuluessa olleet kovin vaihtelevat ja että ne voivat edelleen kääntyä myös epäsuotuisiksi.
Myönnän, että paikoin Elämä maapallolla tuntui hieman liian haastavalta hahmottaa. En ehkä ole aivan parasta kohderyhmää – eniten kirjasta saanee irti sellainen lukija, joka on vaikkapa hitusen verran perehtynyt astrobiologiaan. Toisaalta jäi tästä tällaiselle tavislukijallekin mietittävää: esimerkiksi avaruuden valloittamisen ajatus asettui kirjan myötä realistisempiin mittasuhteisiin kuin mitä joskus muinoin tuli kuviteltua.
Helmet 2024: 15. Kirja, jolla on vähintään kolme tekijää.
**********
Joet eivät puhu eivätkä piittaa kulkijoistaan tai rantojensa kävelijöistä. Ihminen liittää jokiin omia merkityksiään ja joista kirjoittaessaan yrittää liittää itsensä niiden tarinoihin. Yritin sammuttaa arvioivan minäni kun meloin, tein muistiinpanojani jossain rauhallisemmassa joenmutkassa ja muistelin työpöytäni ääressä retkiäni kirjoituksiksi. Oliko tämäkin liian hienosti sanottu?
Suonna Konosen Jokisaarnat vie nimensä mukaisesti vesistöjen äärelle. Kononen meloo pitkin itäsuomalaisia jokia ja ”saarnaa”. Sanan jokisaarna hän tosin huomauttaa olevan itseironiaa, tunnistaahan hän itsessään taipumuksen ryhtyä paasaamaan. Minusta sananvalinta on ihan mainio, vaikken saarnaamista tai paasaamista teoksesta niinkään löydä, ennemminkin mukavan levollista pohdintaa luonnosta ja kirjallisuudesta: erilaisiin melontaretkiin nivoutuu luontevasti erilaisia kirjailijoita Juhani Ahosta Elina Karjalaiseen.
Jokisaarnojen äärellä joutuu vaikean valinnan eteen eri formaattien välillä puntaroidessaan. Painetussa versiossa on kuulemma valokuvia, äänikirjan taas lukee ja osin myös laulaa kirjailija itse, ja kuuntelukokemus oli oikein miellyttävä. Ehkä pitää kuitenkin hankkia myös painettu kirja omiin käsiin tutkiskeltavaksi.
Kirjahan ei oikeastaan voi olla inspiroimatta, jos se yhdistää sellaiset hienot elementit kuin luonnon ja kirjallisuuden. Jokisaarnat vei ajatuksiani moneen suuntaan ja herätti paitsi melontakärpäsen puremaan minua (vieläkin pistelee, vaikka kirjan kuuntelusta on jo aikaa) myös kiinnostuksen lähteä tutkimusretkille Itä-Suomeen. Siellä ei ole tullut pahemmin liikuttua.
Muualla: Amman lukuhetki.
**********
Vanhat naiset ovat läpi evoluutiomme, aivan viime aikoja lukuun ottamatta, olleet yhteisöjensä kantavia voimia. Lajimme on selvinnyt heidän viisautensa ja elämäntaitojensa ansiosta. Nykyajan käsitys vanhoista naisista turhina riippakivinä ja jakojäännöksinä olisi syytä siis vihdoin haudata ja ammentaa heidän osaamisestaan, voimavaroistaan ja viisaudestaan, jotka kohdistuvat muuhunkin kuin letunpaistoon ja nuttujen virkkaamiseen (joissa sinänsä ei ole vikaa).
Kati Reijosen Iso äitiys on omakohtainen tietokirja äidin monista rooleista. Sysäyksen teokselle antoi tieto Reijosen tyttären raskaudesta: väistämättä oma rooli muuttuu, kun äidistä tuleekin myös isoäiti. Muutos saa aikaan monenlaista pohdintaa äitiydestä niin meillä kuin muualla – ja ylipäätään naisena olemisesta tässä maailmassa.
Luen (tai kuuntelen) teoksen ydinsanomaksi sen, että on hyvinkin sallittua ja toivottavaa toteuttaa äidin roolia sillä tavoin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Vaikka äidin rooli on viime aikoina venynyt moneen suuntaan, on mummouden kuva edelleen melkoisen kapea. Jos yleisesti toistettu kuva isoäidistä keinutuolissa kutimineen tunnu itselle sopivalta, voi isoäitiyttä toteuttaa toisinkin.
Toisekseen Reijonen haluaa nostaa kunniaan ikääntyvän naisen. Ikärasismin toteuttamisen sijaan pitäisi muistaa, että vanhat naiset ovat kauan olleet yhteisöjensä kantavia voimia. Reijonen väittää jopa, että maailman pelastaa vanha nainen.
Nykyajan käsitys vanhoista naisista turhina riippakivinä ja jakojäännöksinä olisi syytä siis vihdoin haudata ja ammentaa heidän osaamisestaan, voimavaroistaan ja viisaudestaan, jotka kohdistuvat muuhunkin kuin letunpaistoon ja nuttujen virkkaamiseen (joissa sinänsä ei ole vikaa).
Iso äitiys on humaani puheenvuoro naisten ja hyvän isoäitiyden puolesta. Teos muistuttaa siitä, että on ok kipuilla uuden roolin edessä ja samalla on hyvä ottaa isoäitiys vastaan kunniatehtävänä, sillä lapset tarvitsevat lähettyvilleen mummoviisautta, eikä toisaalta mummokaan kaupassa häviä.
Edellä mainitun Emoryn tutkimuksen mukaan ne lapset, joiden isoäideillä on myönteinen tunneside ja yhteys lastenlapsiinsa, pärjäävät elämässään muita paremmin. Heidän opintonsa sujuvat, sosiaaliset suhteensa kukoistavat, heidän käytöksensä on moitteetonta ja fyysinen terveytensä hyvä. Mummoista on siis yhtä paljon hyötyä lastenlapsilleen kuin lastenlapsista on iloa mummoille.
Helmet 2024: 8. Kirjan nimessä on perheenjäsen.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.