Rebecca Solnit kirjoittaa Eksymisen kenttäoppaassa siitä, miten yksinolon kauneus avoimella tiellä saattaa ihmisen välitilaan. Siinä hetkessä on vain tie ja maisema ja oma sisäinen maailma: ”Maiseman synnyttämä tunne on kuohuttava ja läpitunkeva, sen tuottama ilo muistuttaa kipua, kun horisontin sininen on syvimmillään tai pilvet loihtivat niitä mahtavia ohimeneviä asioita, jotka on paljon helpompi muistaa kuin kuvailla.”
Aino Frilanderin esikoisteos vie Yhdysvaltain länsirannikolle, kaupunkiin, jossa kirjailija olisi halunnut elää nuoruutensa: ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus.” Los Angeles on kaupunki, joka on joidenkin mielestä ”kulttuurinen erämaa”, jossa ”sää on liian hyvää, elämä liian helppoa”.
Frilander kuitenkin avaa nuoruutensa haavekaupunkia pinnan alta, syvempää. Hänelle Los Angeles on muutakin kuin Hollywood-kyltti ja helppoa elämää: se on jatkuvaa auringonpaistetta mutta myös maastopaloja; ihmispaljoutta ja samalla korona-ajan eristäytyneisyyttä; suvaitsevaa ja vapaahenkistä mutta samalla rasistista.
Los Angeles -esseet on esseekokoelma, jonka lukeminen on nautinto. Tekstit soljuvat eteenpäin taidolla, ne luovat polkuja asiasta toiseen kiehtovasti rakentaen yksityisistä havainnoista yleistä pohdintaa maailman tilasta.
**********
Uuden maailmanjärjestyksen aamunkoitto ei valkene lohdullisena niin kauan kuin Venäjä on nykyinen Venäjä ja idässä lymyää Kiinan ja Yhdysvaltojen, maailman kahden suurimman talouden, konflikti. Vastakkainasettelun tiellä on onneksi vielä globalisaation vahvistama keskinäisriippuvainen maailma, missä rajat poistanut internet-vallankumous alkoi kolmekymmentä vuotta sitten. Onneksi YK ja muut globaalit instituutiot vielä sitouttavat valtioita toisiinsa, olkoonkin että sääntörikkurien ja sotarikollisten määrä kasvaa. Nyt moni napainen ja-säikeinen maailma tarvitsee enemmän vuorovaikutusta ja dialogia erityisesti globaalin etelän kanssa.
Muistan lapsena ja nuorena seuranneeni televisiosta ulkomaantoimittaja Rauli Virtasen raportteja maailman kriisipesäkkeistä ja olleeni tavattoman vaikuttunut. Vaikuttuneisuus ei ole kadonnut mihinkään vaan tartuin innolla huikean pitkän uran tehneen konkarin kokemuksia kokoavaan teokseen.
Täällä Rauli Virtanen. Kohtaamisia Vietnamista Ukrainaan vie monelle vuosikymmenelle Vietnamin sodasta Ukrainaan. Teos sisältää monenlaista kokeneen toimittajan muistelmia mutta myös paljon nähneen toimittajan analyysia maailman menosta.
Maailma ei näytä juuri oppivan menneestä. Sotia on edelleen, köyhiä on yhä, vieläkin ihmiset joutuvat jättämään kotinsa ja lähtemään vaaralliselle matkalle tavoitellessaan ihmisarvoista elämää.
Etuoikeutettua elämää elävä länsimaalainen tarvitsee välillä muistutuksia siitä, että maailma ei edelleenkään ole valmis ja että tälläkin hetkellä on kriisejä, joissa kärsivät suunnattomasti aivan tavalliset ihmiset. On laadukkaan journalismin tehtävä välittää tietoomme tapahtumia, joista halutaan myös vaieta, ja siksi journalisteja tarvitaan edelleen.
Vaikka Virtasen vaikuttava tietoteos avaa kriisiä toisensa perään, se ei ole lohduton. Taustalla tuntuu kuitenkin olevan usko ihmiseen ja ihmisten väliseen kohtaamiseen. Siitäkään ei voi liikaa muistuttaa, kun vastakkainasettelut tuntuvat vain voimistuvan.
**********
Oikeutta on monenlaista. Myös kuulluksi tuleminen julkisessa keskustelussa on oikeutta. Myös tuen osoittaminen on oikeutta. Myös uhrien uhkailun ja syyllistämisen tuomitseminen on oikeutta. Jos julkinen narratiivi keskittyy genosiidisen raiskauksen määritelmän juridiseen vaikeuteen tai siihen, kuinka hankalaa on saada syyllisiä vastuuseen, mitä se kertoo uhreille? Mitä se kertoo Venäjälle? Mitä se kertoo silminnäkijöille ja kokijoille? Että he ovat vaikeita? Vaikeita tapauksia? Niin vaikeita tapauksia, että rikoksesta ei edes kannata kertoa?
Sofi Oksasen Samaan virtaan – Putinin sota naisia vastaan on vaikuttava esseeteos sekä naisiin kohdistuvasta syrjinnästä ja väkivallasta että seksuaaliväkivallasta yleisemmin. Se käsittelee analyyttisesti ja vakuuttavasti myös sitä, miten Venäjästä on muotoutunut valtio, joka tänäkin aikana aloittaa sotatoimet ja käyttää seksuaalista väkivaltaa osana miehitystoimiaan.
Oksanen tuo rajuin esimerkein esille, miten nykyinen maailmantilanne ei ole lopulta vain yhden ihmisen varassa. Sen sijaan väkivaltaisuudet Ukrainassa ovat monelle venäläiselle hyvin ymmärrettäviä, ja siten sotatoimille löytyy kansalta vahvaa tukea. Hätkähdyttävää on sekin, miten Venäjällä suhtaudutaan sotarikollisiin: heitä palkitaan.
Samaan virtaan tarjoaa syvän analyyttisen ja myös varsin lohduttoman kuvan Venäjästä. Kaipasin jossain välissä jonkinlaista valonpilkahdusta, mutta toisaalta: Miksi tuoda valoa sinne, missä sitä ei ole? Miksi yrittää kuvata kaunistellusti tapahtumia, joissa on kysymys brutaalista raakuudesta? Lännessä yritettiin pitkään sulkea silmät suuren itänaapurin mielenmaisemalta, ja nyt Sofi Oksanen osallistuu tärkeään keskusteluun erinomaisella puheenvuorollaan tuomalla näkyviin sellaista, mistä mieluummin vaietaan.
Sofi Oksasen esseeteos on äärimmäisen tärkeä. Jokaisen pitäisi se lukea.
Seksuaaliväkivalta ei ole vain naisten asia. Se on koko ihmiskunnan asia.
**********
Tammikuuhun 2021 mennessä Paula on nähnyt Eveliinaa vain kaksi tai kolme kertaa, mutta viimeiset kuukaudet Eveliina on saanut soittaa vankilasta. Hän soittaa aina, jos on rahaa, usein monta kertaa päivässä. Niin Paula soitti itsekin. Tytöt ihmettelivät, mitä asiaa. Ei mitään, mitä asiaa vankilasta soittavalla olisi? Puitteet vankilassa ovat Paulan mielestä vähän niin kuin elokuvasta Päiväni murmelina. Päivät toistuvat samoina. Välillä voi olla jokin poikkeama, suuri ratsia tai yllättävä vieras, mutta pääasiassa tapahtumat tietää jo ennalta. Aika kuluu, omaa vanhenemistaan ei tajua. Aamuisin ajattelee: ai vittu taas tää alkaa. Paula soitti kuullakseen ääniä sieltä, missä vielä oli elämää. Eveliina on alkanut ymmärtää häntä vasta nyt.
Paula on autonaisia ja häntä on sanottu Kaija Koon näköiseksi. Häntä on epäilty mahdollisesti väkivaltaiseksi ja hän on istunut useamman kerran vankilassa. Paulalla on aikuisia lapsia, ja hänen kaksi tytärtään on myös tuomittu rikoksista.
Paula on Naisvangit-tietokirjan päähenkilö, ja hänen lisäkseen teos avaa myös muiden naisvankien elämää. Pääosin he elävät nykyajassa, mutta mukana teoksessa on myös Ista Laitinen, joka kärsi tuomioitaan Hämeenlinnan vankilassa 1950–1970-luvuilla. Hänen kauttaan avautuu historiallista ymmärrystä naisvankien asemasta.
Sonja Saarikoski seurasi naisvankien elämää läheltä kolmen vuoden ajan. Tehdyn taustatyön määrä on vaikuttava, ja se näkyy hyvällä tavalla kokonaisteoksessa, joka on ehyt ja silmiä avaava. Teoksen naisten kautta hahmottomasta massasta erottuu yksilöitä, joiden kohtalot koskettavat. Naisvangit avaa ravistelevasti sitä, miten tie kohti rikollisuutta voi avautua jo varhain ja miten huonosti yhteiskuntamme on kyennyt auttamaan heitä, jotka olisivat eniten apua tarvinneet. Ravistelevaa on myös se, miten vankien oikeudenmukainen kohtelu saattaa tänäkin päivänä unohtua, kun ihmistä ei nähdä hänen statuksensa takana.
Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana ollut Naisvangit. Rikollisuuden kehä maailman onnellisimmassa maassa tarkastelee henkilöitään sivusta mutta myötätuntoisesti, ymmärtäen. Tätäkin teosta voisi suositella kenen tahansa luettavaksi. Erityisesti suosittelisin teosta kuitenkin heille, jotka toistavat jokainen on oman onnensa seppä -mantraa ja ovat valmiita heikentämään tukitoimia jo muutenkin heikoilla olevilta.
Los Angeles -esseet on palkitseva luettava - jos se eka novelli jotakuta säikäyttää ylikirjallisena, kannattaa jatkaa, aiheet muuttuvat. Muihin kertomiisi en ole vielä uskaltautunut, mutta aion ainakin Sofi Oksasen teoksen lukea. Hetken pysyttelen nyt edellisen kalenteriluukun Vilkkumaa-kirjan elämänilossa ja energiassa, ja sitä suosittelen kaikille piristystä ja rohkaisua kaipaaville.
VastaaPoistaKiitos Vilkkumaa-vinkistä, se on nyt luettavana ja tuo jotenkin ihanaa eloa tähän alkuvuoteen. Oksasen teosta suosittelen lämpimästi, vaikka se rankka onkin.
PoistaVarasin tän Saarikosken kirjan heti ku tajusin tän olemassaolon. Tälle ois jo aiheen takia pitänyt antaa se Finlandia-palkinto.
VastaaPoistaFinlandia-voittajaa en ole lukenut, mutta onneksi Saarikoski sai ainakin ehdokkuuden. Oksasellekin olisin ehdokkuuden suonut mieluusti.
PoistaTäytyy tarttua tuohon Oksasen kirjaan mahdollisimman pian!
VastaaPoistaSuosittelen!
PoistaNäistä Los Angeles -esseet kiinnostaa eniten. On muuten jo esineenä jotenkin erityisen kaunis tuo kirja.
VastaaPoistaHyvää joulua! ❤️
Niin on! Ihanaa alkanutta vuotta, Amma ❤️ (Jotenkin hitaasti saan nyt vastattua kommentteihin)
PoistaKiinnostavia teoksia, etenkin Sofi Oksasen ja Sonja Saarikosken kirjat kiinnostavat. Hyvin kirjoitit Oksasen kirjaan liittyen, että miksi tuoda valoa sinne missä sitä ei ole. Posiivispesu ei oikein ketään hyödytä ja joskus synkkyys pitää hyväksyä. Ehkäpä se valokin sitten joskus näyttäytyy.
VastaaPoistaRauhaisaa joulua sinulle <3
Niinpä, vaikka joskus myönteisyys on paikallaan, ei sitä joka paikkaan kannata väkisin tuoda. Varsinkaan, jos positiivisuuspesu estää näkemästä tosiasioita.
PoistaHyvää tätä vuotta ❤️
Kiinnostavia teoksia, etenkin Sofi Oksasen ja Sonja Saarikosken kirjat kiinnostavat. Hyvin kirjoitit Oksasen kirjaan liittyen, että miksi tuoda valoa sinne missä sitä ei ole. Posiivispesu ei oikein ketään hyödytä ja joskus synkkyys pitää hyväksyä. Ehkäpä se valokin sitten joskus näyttäytyy.
VastaaPoistaRauhaisaa joulua sinulle <3