Ihmisen kulttuuri ja yhteiskunta eivät kuitenkaan sisällä pelkästään ihmisiä. Ei ole olemassa mitään puhtaasti ihmistä sisältävää kokonaisuutta. Elämme pienellä pallollamme yhdessä toisten lajien kanssa. Muut eläimet ovat muokanneet kulttuuriamme ja rakentaneet yhteiskuntaamme. Tai ehkä asia pitäisi sanoa näin: ihmiskunta on muokannut itseään ja maailmaansa muiden eläinlajien avulla.
Tiina Raevaara on suunnattoman taitava kirjoittaja, ja siitä on osoitus tämäkin: Minä, koira ja ihmiskunta – Lajien välisen yhteiselon historia on kiehtova ja hyvin kirjoitettu tietoteos ihmisen ja hänen parhaan ystävänsä yhteisestä taipaleesta historian hämäristä nykypäivään. Kokonaisuuteen nivoutuu luontevasti anekdootteja kirjailijan kokemuksista koirien ja muiden eläinten kanssa.
Kimmoke kirjan olemassaoloon löytyy mitä ilmeisemmin kirjailijasta itsestään: "Kaikista eläinlajeista nimenomaan koira oli unelmani ja sieluneläimeni, kaiken eläinrakkauden ja eläinseuran kaipuuni tihentymä. Se on sitä yhä."
Kirjan taustalla on myös Raevaaran uupuminen. Muutama vuosi sitten hän sairastui, kun kuormaa – valtavasti töitä ja muista huolehtimista – oli kertynyt yli äyräiden. Uupumuksesta toipuessa ihmisten seura oli välillä liikaa, mutta koiran kanssa kahdestaan vietetyt hetket tekivät ilmiselvästi hyvää. Havainnosta seurasi kirjailijalle kysymys, jota hän halusi ryhtyä selvittämään:
En voi olla kysymättä: mitä järkeä on ihmisessä, joka kestää paremmin koiraa kuin lajitovereitaan?
Tieteilijänä ja kirjailijana Raevaara lähtee tutkimaan säntillisesti ja selkeästi koiran ja ihmisen yhteistä historiaa. Hän tarkastelee sitä, mistä koira on ihmisen elämään tullut ja miten me ihmiset koiran kanssa toimimme. Samalla hän tarkkailee uupumustaan ja siitä toipumista, katselee kalasääskien elämää suorana lähetyksenä Youtube-kanavalta ja muistelee omia lemmikkejään. Hän pohtii, mitä on olla ihminen ja tutkii tieteentekijän tarkkuudella ominaisuuksiaan, joista lukija voi löytää paljonkin tunnistettavaa.
Ehkä juuri tunnistettavuus tekee sen, että tämä tietokirja tuntuu minulle hirvittävän tärkeältä. Löydän sanoja asioille, joita en ole osannut itse nimetä, ja tuudittaudun lämpimän armollisuuden tunteeseen, kun luen esimerkiksi empatian tarpeellisuudesta – en ehkä olekaan ihan outo, kun murehdin rasiaan suljettujen leppäkerttujen kohtaloa. Tietoteoksessa on jotain lohdullista ja toivoa antavaa, ja sellaista tunnen tarvitsevani.
Minä, koira ja ihmiskunta on kaunis sekä ulkoa että sisältä. Se on vakuuttava teos, jossa kirjailijan omat kokemukset ja tieteeseen nojaavat havainnot muodostavat saumattoman kokonaisuuden. Suosittelen.
Kiinnostavaa pohdintaa Luontoäidin anneista ja tassuterapeuteista!
VastaaPoistaKoira on ihmisen paras ystävä sanotaan ja kyllä n. 30-vuotta näiden erirotuisten karvakuonojen mattena tuon mielihyvin allekirjoitan;)
Vaikka tulit kuinka uupuneena ja turhautuneena töistä kotiin ja kun oven avatessasi vastaan tupsahti hännänheilutuksia ja viileitä kirsuja, niin kiristys hellitti. Koirat myös aistivat herkästi ihmisen alakulon ja mielentilan.
Kyllä: Vaikka koira olisi joutunut olemaan yksin kotona pitkän päivän, ei ikinä ole vastassa mököttäjä vaan aina löytyy riemua ja iloa. Monesti päivän kiireiden keskellä huomaa, miten koiran rapsuttaminen rauhoittaa. Samoin rauhaa tuo jaloissa lojuva koira. <3
PoistaKiinnostavaa! Itse olen kissaihminen, mutta koiratkin ovat varsin vekkuleita otuksia. :)
VastaaPoistaKyllä tätä kissaihmisenkin kannattaa kokeilla. :)
Poista