Kun Anna lakaisee ompelimon työhuoneen lattiaa, kun hän raahaa taas kangaspakkaa tai hiilisankoa, kun hän istuu ompelimossa Marian vieressä sormet turtina ja hengitys silkin yllä huuruten, hän harjoittelee kirjaintensa piirtämistä mielensä tuhannelle tyhjälle sivulle. Joka merkki edustaa äännettä ja äänteitä yhdistelemällä muodostetaan sanoja ja sanoja yhdistelemällä rakennetaan maailmoja.
Kolme eri aikakautta, kolme eri paikkaa, kolme päähenkilöä: keskiaika, nykypäivä ja tulevaisuus; Konstantinopoli, Idaho ja avaruus; Anna, Zeno ja Konstance.
Anna on orpotyttö, joka oppii lukemaan. Keskiajalla se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys varsinkaan, kun Anna sattuu olemaan tyttö. Annan rinnalle asettuu toinen keskiajan tärkeä hahmo, Omeir, joka on joutunut jo pienenä jättämään kotiseutunsa. Kotinsa hän jättää taas, kun hänen täytyy härkineen liittyä Konstantinopoliin suuntautuvalle valloitusretkelle.
2000-luvulla Idahossa elää Zeno, sotaveteraani ja raskaan salaisuuden kantaja. Hän ohjaa lasten näytelmäkerhoa kirjastossa, mutta harjoituksiin tulee odottamaton käänne: kirjastossa on pommi. Pommin on asettanut Seymour, josta syntyy myös yksi romaanin keskeinen hahmo.
Tulevaisuudessa Konstance elää Argossa, avaruusaluksessa, joka on ollut vuosikymmeniä matkalla kaukaiselle planeetalle. Konstancen koko maailma on tuo alus: hän ei ole koskaan koskettanut jalallaan maata. Aluksen kirjasto on nuorelle tytölle varsinainen aarreaitta, jonka avulla hän pystyy tutkimaan menneisyyttä, ja tietolähde on myös tekoäly, Sybil, joka sekä neuvoo että myös kaitsee.
Näistä elementeistä muotoutuu kiehtova tarina, jonka lukemisen yksi merkittävä osanen on osien välisten yhteyksien oivaltaminen. Jossain vaiheessa epäilin suuresti, miten niin erilaiset tarinat on mahdollista yhdistää kokonaisuudeksi. Tässä työssä kirjailija kuitenkin onnistuu mainiosti: eri tarinat ovat itsessään kiinnostavia ja mukaansa vetäviä, mutta myös kokonaisuus toimii.
Mainiosti kertomuksessa onnistuu myös henkilöiden rakentaminen. Ajastaan riippumatta he rakentuvat kokonaisiksi henkilöiksi, joilla on historia, tunteet, motiivit toimiinsa. He ovat oman aikansa hahmoja, jotka tekevät ratkaisujaan suhteessa ympäröivään maailmaan – ja myös kapinoivat vakiintuneita normeja vastaan.
Taivaanrannan taa on tarinoiden ja kerronnan ylistys. Keskeinen eri aikakausia ja eri henkilöitä yhdistävä teema on tarinankerronta, ja romaanin äärellä tulee väistämättä pohtineeksi, mikä merkitys on kirjoilla, niiden tarjoamilla elämyksillä ja tiedolla.
Aikuiset sanoivat, että meillä on aluksessa kaikki, mitä ikinä tarvitsemme. Jos emme pysty ratkaisemaan jotakin itse, Sybil kyllä ratkaisee sen. Mutta se oli pelkkä tarina, jota he kertoivat oman mielenrauhansa tähde. Sybil tietää kaiken mutta silti hän ei tiedä mitään.
Doerrin romaanin on jo ennen suomennoksen ilmestymistä lukenut Kirjaluotsi.
Helmet 2022: 8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua.
Kiitos kirjan kiinnostavasta esittelystä. Tämä kirja menee kyllä lukulistalle, niin hyvä lukukokemus oli Doerrin Kaikki se valo jota emme näe.
VastaaPoistaKaikki se valo jäi minunkin mieleeni, joten tämä uutukainen kiinnosti myös. Hyvä niin.
PoistaLuen juuri tätä kirjaa ja rakastan sitä jo lukiessa. Jokainen henkilöhahmo on niin mielenkiintoinen, että voisin lukea heistä jokaisesta oman kirjan.
VastaaPoistaTaiturimaista tekstiä on kiehtovaa lukea.
Taiturimaista teksti tosiaan on. Romaani ylistää tarinankerrontaa sekä sisällöllään että kerronnallaan.
PoistaTähän täytyy tarttua! Kaikki se valo jota emme näe jäi kesken raskaan historiallisen tilanteensa takia, mutta aion lukea senkin jossain vaiheessa.
VastaaPoistaKannattaa antaa tälle mahdollisuus!
PoistaOho kuulostaapa mielenkiintoiselta teokselta! Pitää varmaan omin silmin päästä kokemaan miten kolme noin erilaista tarinaa voi kietoutua toimivaksi kokonaisuudeksi :)
VastaaPoistaTaidokkaasti nuo erilaiset osaset kyllä polut toistensa luo muodostavat.
Poista