Olen metsässä niin kauan, että alkaa hämärtää. Kun menen kotiin, äiti ottaa minut kainaloon. Työnnän jalat peiton alle. Minä olen äidin kainalossa, ja meidän talo on metsän kainalossa. Niin kuin metsä olisi talon äiti.
Johanna Venhon kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama Metsämuistikirja vie metsään. Kertomuksen päähenkilöllä Kaarnalla on muistikirja, johon hän kirjaa ajatuksiaan metsästä. Lisäksi muistikirjaa koristavat esimerkiksi löydetyt puiden lehdet.
Puun vihreä tukka hohtaa auringossa, ja lintu tietää, missä siivekäs on turvassa.
Metsän rauha on kuitenkin uhattuna. Metsässä ryskyy ja Kaarnaa pelottaa. Aikuiset puhuvat kaavoituksesta, ja metsäkone "runnoo tonttujen ovelle vievän polun". Kaarna päättää toimia: hän sitoo narulla puihin ilmoituksia pysäyttääkseen uhkaavat koneet.
Kaarna tapaa metsässä Tuulipojan, jonka kanssa hän pääsee vielä aiempaa syvemmälle rakastamaansa luontoon. Kaiken Kaarna tallettaa kirjaansa.
Metsämuistikirja on ihana, ihastuttava teos, joka lumoaa niin aikuisen kuin lapsen. Runollista kieltä vaaliva teos ylistää kauniisti mutta samalla painavasti luontoa; se muistuttaa, miten tärkeää on suojella metsiä.
Sanna Pelliccionin kuvitus sopii kokonaisuuteen erinomaisesti. Siinä on herkkyyttä ja kiehtovia yksityiskohtia, ja lisäksi se tuo luonnon visuaalisesti upealla tavalla lähelle. Olimme 8-vuotiaan lukukaverini kanssa molemmat tarttumassa kirjan sivulta löytyvään lehteen, niin todelliselta se näytti.
Lukukaverini tiivisti kertomuksen päätyttyä hyvin meidän molempien tunteet: "Mitä? Nytkö se jo loppui?"
Tämän kauniin, tunteita ja ajatuksia herättävän kertomuksen äärellä olisi todella mieluusti viihtynyt kauemminkin.
Johanna Venho on todella hyvä kirjoittamaan! Olen lukenut häneltä runoja ja kirjan.
VastaaPoistaMinä en ole Venhon runoihin vielä perehtynyt, mutta aion kyllä. Tässä on kieli kauniin runollista, joten senkin vuoksi kiinnostaa.
Poista