Siirry pääsisältöön

Alex Schulman: Eloonjääneet

Myrsky on matalalla, aivan kuin sade vetäisi pilviä mukanaan alaspäin. Aurinko paistaa vielä, mutta etäällä kaupungissa vallitsee jo kaaos. Benjamin vilkaisee kelloa. Hän on ollut toimettomana koko ikänsä, mutta nyt kaikki tapahtuu yhtaikaa, tänä yhtenä päivänä on tehtävä kovin paljon ja aikaa on vähän.

Alex Schulman: Eloonjääneet
Nemo 2021
alkuteos Överlevarna 2020
suomentanut Jaana Nikula
288 sivua

Alex Schulmanin romaani Eloonjääneet vie aikuiseksi kasvaneiden veljesten elämän nykyhetkeen, kun on aika haudata äiti, ja samalla veljesten lapsuuteen: kesään, jolloin kaikki muuttui. Veljeksistä keskiössä on erityisesti Benjamin, jonka näkökulmasta kertoja tapahtumia kuvaa. Pierre on Benjaminille lapsuudessa läheisempi kuin veljeksistä vanhin, Nils, joka on pikkuveljistään hieman erillään ja usein näiden kiusanteon kohde.

Romaanin nykyhetkessä veljekset eivät juuri pidä yhteyttä. Perhettä koossa pitävää voimaa ei oikein ole, ja kukin on ajautunut omaan suuntaansa. Äidin kuolema on syy hakeutua yhteen, yhdessä veljekset lähtevät kuljettamaan uurnaa paikkaan, johon äiti halusi tuhkansa tulevan sirotelluksi. Samalla Nils, Benjamin ja Pierre tekevät matkan lapsuuteensa ja muistoihin, hetkiin kun vanhemmat olivat vielä elossa ja nuoremmat veljet lapsia, Nilskin nuori.

Romaani rakentuu kiehtovalla tavalla. Liikkeelle lähdetään oikeastaan siitä, mihin kaikki päättyy: iltayöhön mökkirannassa ja kahakkaan siellä. Hetki hetkeltä keritään taaksepäin koko vuorokautta, joka oli tarkoitettu äidin hautaamiselle ja joka muuttui matkaksi mökille. Vuorokauden hetkien väliin sijoittuu muistoja kesästä, joka on vedenjakaja ja lapsuuden loppu.

Mitä kesällä tapahtui? Mihin lapsuus loppui?

Nuo kysymykset muodostavat jännitteen, joka vetää mukanaan tarinan imuun. Jännitettä on ilmassa muutenkin, sillä vanhemmat ovat ailahtelevaisia ja naukkailevat mielellään. Menneisyyden kesä ei olekaan täynnä lämpöä ja auringonpaistetta, kuten lapsuuden kesät niin usein, vaan jonkinlaisia pilviä näkyy taivaanrannassa tämän tästä.

Ja se, miten veljekset lapsuutensa ja erityisesti tuon kesän muistavat, vaihtelee. Kiehtovaa onkin sen pohtiminen, miten muistot muuttuvat ja miten mieli voi suojata ihmistä kieltäytymällä muistamasta tai muistamalla toisin. Olennaista on myös se, miten romaanin perheessä puhumattomuus nostattaa muureja perheenjäsenten välille ja kuinka yksin jokainen loppujen lopuksi välinpitämättömässä ilmapiirissä on.

Eloonjääneet on hengästyttävän kaunis romaani. Kerronta on kirkasta ja tarkkaa, niin taidokasta, että siitä vain nauttii. Kieli toimii tavalla, joka ei liiaksi kiinnitä huomiota puoleensa mutta jonka äärelle tekee ajoittain mieli pysähtyä ihmettelemään sen kuulautta.

Lisäksi Schulmanin romaani on haikea, surumielinen. Se muistuttaa hetkistä, jotka häviävät ja joiden ainutkertaisuuden huomaa vasta jälkeenpäin. Muistoihin voi sekoittua niin lapsuuden kesien auringonpaistetta kuin viiltävää surua, ja kaiken keskellä kulkee elämä, jota ei voi pysäyttää tai vaatia ottamaan askelta taaksepäin, jotta voisi toimia toisin.

Eloonjääneet on vaikuttava tarina, joka pakahduttaa. Aivan lopussa se todella yllättää, ja yllätyksen myötä romaanin nimi saa aiempaa laajemman merkityksen. Tarina jää soimaan mieleen pitkäksi aikaa kirjan kansien sulkeuduttua, ja rohkenen jo nyt ennakoida, että Eloonjääneet asettuu korkealle tämän vuoden lukemistossani.

Kiitos kustantajalle kirjasta!

Alex Schulmanin romaanista muualla: Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Kirjaluotsi.

Helmet 2021: 12. Kirjassa ollaan metsässä.

Keski-kirjastot 2021: 14. Kirjassa saunotaan.

Kommentit

  1. Tämä oli todella vaikuttava teos. Bloggaus tulossa, kun ehdin sen kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin seurailla blogiasi, milloin tekstisi tästä tulee. Innolla odotan.

      Poista
  2. Vaikuttava ja hyvin surullinen, mutta loistava Minullakin bloggaus tekeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kaikkia noita. Odottelen innolla bloggaustasi!

      Poista
  3. Yksi parhaita lukemiani kirjoja.
    Munäkin bloggasin tästä ja huomaan, että samat nostot sinulla.
    Myös aiemmat Schulmanin kirjat kannattaa lukea, jos et vielä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden olen vasta lukenut aiemmin, muut odottavat vuoroaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok