"suljen silmät
kuuntelen vesiputkia
kuuntelen naapureiden puhetta
kuuntelen heidän lapsivieraitaan
kaikkialla jollain tapaa tapahtuu"
En oikein tiennyt, mihin ryhdyin, kun avasin Eeva Turusen esikoisteoksen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa. Tiesin, että ote on tavanomaisesta poikkeava, mutta luulin, että kyseessä on kuitenkin romaani. Eipä olekaan, vaan käsillä on kokoelma lyhytproosaa: kokeilevaa, tyylittelevää, luotaan karkottavaa ja lähelleen vetävää.
Teoksessa on seitsemän tarinaa. Ihan en ole varma siitä, onko tarinoilla yhteys toisiinsa. Tätä muuten pohtii myös ainakin Omppu postauksessaan.
Ihan varma en loppujen lopuksi ole mistään muustakaan. En ole varma edes siitä, pidinkö teoksesta vai en. Välillä ihastelin kieltä, välillä tunsin joutuvani turhan etäälle. Tarinat eivät varsinaisesti imaisseet mukaansa mutta herättivät kuitenkin paikoin runsaastikin ajatuksia, saivat väittelemään kanssaan. Jos jossain kohtaa huomasin huokaavani hieman kyllästyneenä, huomasin toisessa kohtaa ilahtuvani kirkkaasta havainnosta ja terävästä kuvauksesta.
Siinäpä soppa. Hämmentävä, ilakoiva, ilahduttava, kokeileva, ihmetyttävä – ainakin noilla adjektiiveilla Turusen kirjaa kuvata. Vaikka en varauksetta voi sanoa kirjasta pitäneeni, on siinä jotain kovin kiehtovaa.
Eeva Turusen teoksesta ovat kirjoittaneet myös Elina ja Arja.
Helmet 2019: 5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Teos oli vuoden 2018 HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkaana.
Keski-kirjastojen lukuhaaste: 14. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta.
kuuntelen vesiputkia
kuuntelen naapureiden puhetta
kuuntelen heidän lapsivieraitaan
kaikkialla jollain tapaa tapahtuu"
 |
| Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa Siltala 2018 212 sivua |
En oikein tiennyt, mihin ryhdyin, kun avasin Eeva Turusen esikoisteoksen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa. Tiesin, että ote on tavanomaisesta poikkeava, mutta luulin, että kyseessä on kuitenkin romaani. Eipä olekaan, vaan käsillä on kokoelma lyhytproosaa: kokeilevaa, tyylittelevää, luotaan karkottavaa ja lähelleen vetävää.
Teoksessa on seitsemän tarinaa. Ihan en ole varma siitä, onko tarinoilla yhteys toisiinsa. Tätä muuten pohtii myös ainakin Omppu postauksessaan.
Ihan varma en loppujen lopuksi ole mistään muustakaan. En ole varma edes siitä, pidinkö teoksesta vai en. Välillä ihastelin kieltä, välillä tunsin joutuvani turhan etäälle. Tarinat eivät varsinaisesti imaisseet mukaansa mutta herättivät kuitenkin paikoin runsaastikin ajatuksia, saivat väittelemään kanssaan. Jos jossain kohtaa huomasin huokaavani hieman kyllästyneenä, huomasin toisessa kohtaa ilahtuvani kirkkaasta havainnosta ja terävästä kuvauksesta.
Siinäpä soppa. Hämmentävä, ilakoiva, ilahduttava, kokeileva, ihmetyttävä – ainakin noilla adjektiiveilla Turusen kirjaa kuvata. Vaikka en varauksetta voi sanoa kirjasta pitäneeni, on siinä jotain kovin kiehtovaa.
Eeva Turusen teoksesta ovat kirjoittaneet myös Elina ja Arja.
Helmet 2019: 5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Teos oli vuoden 2018 HS:n esikoiskirjapalkintoehdokkaana.
Keski-kirjastojen lukuhaaste: 14. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!