Siirry pääsisältöön

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine.
Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?"

Kristin Hannah: Satakieli
WSOY 2019
Alkuteos The Nightingale 2015
Suomentanut Kaisa Kattelus
450 sivua

Kristin Hannahin romaani Satakieli tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti.

Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaakseen vallitsevaa yhteiskunnallista tilaa.

Tarina sijoittuu kahdelle aikatasolle. Liikkeelle lähdetään vuodesta 1995, kun Vianne on jo elämänsä ehtoopuolella ja katselee vuosikymmenten taakse.
Viime aikoina olen kuitenkin ajautunut ajattelemaan sotaa, omaa historiaani ja kaikkia lähteneitä.
Lähteneitä.
Pääosin eletään kuitenkin vuosissa 1939–44, kun elämä on hyvin erilaista kuin vuosituhannen loppua lähestyttäessä. Saksalaisia on niin Pariisissa kuin Loiren laaksossakin, ja säännöt ja ohjeet seuraavat toisiaan. Todentuntuisesti Kristin Hannah onnistuu maalaamaan lukijan eteen kuvan siitä, mitä on elää uhan ja pelon seassa.

Satakielen tarina on kiehtova ja mieleenpainuva. Henkilöhahmot ovat melko lailla yhden asian ihmisiä; hyvät ovat hyviä ja pahat pahoja. Keskiössä olevat sisarukset Vianne ja Isabelle ovat erilaisia, mutta heissä on silti paljon samaa: molemmat tarttuvat tarmolla tärkeinä pitämiinsä asioihin. Onko toinen kuitenkaan lopulta toista rohkeampi?

Satakieli on viihdekirjallisuutta mutta juoni ei ole liian ennalta arvattava. Kieli on paikoin kömpelön oloista mutta juoni kulkee ja imee mukaansa. Suosittelen kirjaa lukijalle, joka on kiinnostunut toisen maailmansodan ajasta ja haluaa sukeltaa aiheeseen viihteellisemmän kirjallisuuden kautta.

Kristin Hannahin romaanista ovat kirjoittaneet myös Leena Lumi ja Anne.

Helmet 2019: 25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin. Keski-kirjastojen lukuhaaste: 19. Kirjassa on sotilaita.

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!

Kommentit

  1. Viihteellisyys on onneksi keino sukeltaa sodan maailmaan kevyemmin kuin pelkkä raaka sodan väkivallan kuvaaminen. Mieheni lukee toisinaan tuollaisia raakoja sotakirjoja. En pystyisi itse niitä lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että vuosi vuodelta kykenen huonommin lukemaan kovin raakoja kuvauksia. Viihteen keinoinkin tosiaan voi sukeltaa rankkoihin maailmoihin.

      Poista
  2. Tämä oli jotenkin ristiriitainen luettava: pelkistetty ja mustavalkoinenkin hyvä - paha samoin kuin rohkea-pelkuri akselilla. Jokin Hannahin tavassa kirjoittaa, ehkä juuri tuo pieni," herttainen" kömpelyys sai lukemaan loppuun asti ja toteamaan: yksi näkemys tuosta runsaasti käsitellystä ja analysoidusta ajanjaksosta, jolllaista ei koskaan olisi saanut tapahtua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ristiriitainen tosiaankin. Alussa minua häiritsi enemmän kielen kömpelyys, mutta sitten itse tarina onnistui kyllä vetämään mukaansa. Saksaan sijoittuvia tarinoita toisen maailmansodan ajalta olen lukenut paljonkin mutta vähemmän Ranskasta saksalaismiehityksen alla.

      Poista
  3. Komppaan Maita eli joskus viihtellisyys voi olla jopa plussaa, kun aihe on rankka. En minä tätä olisi kesken jättänyt eli oli todella kiinnostava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kummasti tarina piti mukanaan. Oli siis tosiaan kiinnostava.

      Poista
  4. Minulla tämä jäi viidennen luvun jälkeen kesken. Joskus mieli kaipaa viihdyttävää lukuromaania (joo, pidän lukuromaani-sanasta :D ), mutta tässä mikään ei ainakaan alussa puhutellut minua. Se on sikäli harmi, että tästä on selvästi pidetty aika lailla.

    T. Lumiomenan Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle alku oli vaikea, ja suurimpana ongelmana oli mielestäni kieli, josta en oikein pitänyt. Sitten tarina lähti vetämään.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...