Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota

"Aluksi et ollut tuollainen minua kohtaan.
Olit sitä mieltä että voisin kehittyä
mutta et ajatellut 
että olin vääränlainen.
Halusit innostaa
minua kehittymään.
Et pakottanut minua.
Se oli hienoa."

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota
Into 2018
Alkuteos Århundradets kärlekskrig 2016
Suomentanut Jaana Nikula
173 sivua

Vuosisadan rakkaussota sai kunnian olla vuonna 2018 viimeinen kokonaan lukemani kirja. Aivan hempeän leppoisasta joululomalukemisesta ei ole kyse, sillä kysymyksessä on eronneen avioparin dialogi, joka avaa jopa raadollisesti esille sen, miten rakkaus muuttuu riidaksi, pettymykseksi ja vihaksi.

Aamulehden mukaan kirja on avainromaani, eli se kertoo todellisista ihmisistä. Romaanin naisääni on siis itse kirjailija, Ebba Witt-Brattström. Miesääni puolestaan on kirjailijan entinen puoliso, Horace Engdahl.

Nämä kaksi ääntä vuorottelevat tekstissä, joka on proosaa mutta aseteltu runon tavoin. Äänet sivaltavat toisiaan, nostavat esille toisissaan havaitsemiaan epäkohtia, ilkeilevät ja kiistelevät.

Nainen sanoi:
Ketä yrität vakuuttaa?
Juuri tuota olen koettanut
takoa päähäsi kymmenen vuoden ajan.

Mies sanoi:
– –
Sinä olet pelkkää teeskentelyä
kiireestä kantapäähän
niin kuin kaikki naiset.

Paitsi että dialogista muodostuu avioliiton ja -eron ruumiinavaus, muodostuu siitä myös kuva miehen ja naisen rooleista ja niistä vaatimuksista, joita sukupuolille nykyään sälytetään. Myönnän, että sympatiani asettuvat naisen puolelle, joka on joutunut sietämään väkivaltaa ja pelkoa, mutta toisaalta pidän hieman ongelmallisena sitä, että miehen hahmo jää mielessäni melko latteaksi. On kuin hän olisi vain sovinisti, kun naisessa ulottuvuuksia on enemmän. Toisaalta se, että avioparin osapuolet litistyvät, lienee aika luonnollista: vihan keskellä mieluummin näkee toisen vain kielteisten määritteiden ympäröimänä.

Luonnollista lienee sekin, että dialogiin sisältyy jonkinlaista aaltomaisuutta. Välillä terävyys sulaa, kunnes pettymys ja katkeruus pulpahtavat jälleen pintaan. Raskaus kuitenkin jää päällimmäiseksi tunteeksi: kirjaa on mahdotonta lukea kertaistumalta, vaikka sivuja on alle 200, ajoittain on pakko saada hengähtää.

Vuosisadan rakkaussotaa voi pitää varsin todentuntuisena kuvauksena eroon päättyneestä liitosta. Minä huomasin jossain kohtaa väsyneeni riitelyyn ja sen seuraamiseen, ja kirjan lopun luin ajatuksella "luetaan nyt loppuun, kun on kerran aloitettu". En siis oikein viehättynyt tästä toisin kuin aikanaan Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinasta, johon Rakkaussota vertautuu ja jonka voisinkin nyt muistin terästämiseksi lukea uudelleen.

Muualla: Kirja vieköön!, Reader, why did I marry him?, Mrs Karlsson lukee..., Unelmien aika ja Hemulin kirjahylly.