Siirry pääsisältöön

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

"Nykyään yksinäisyys on uusi syöpä: se on jotain hävettävää ja kiusallista, johon siitä kärsivä on jollakin epämääräisellä tavalla itse syypää. Se on hirveä parantumaton vaiva — niin kauhistuttava, ettei sitä uskalla edes mainita. Muut eivät halua kuulla puhuttavan siitä, koska pelkäävät, että joutuvat kärsimään siitä itsekin tai yllyttävät kohtalon koettelemaan heitä jollakin sen kaltaisella vitsauksella."

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää
(WSOY 2018)
Alkuteos Eleanor Oliphant is Completely Fine
Suomentanut Sari Karhulahti
431 sivua

Eleanor Oliphant on nuori nainen, joka jää mieleen. Hänellä on epäselvä menneisyys; takanaan jotain, minkä hän haluaa unohtaa. Rauhaan menneisyys ei kuitenkaan häntä jätä, ei tietenkään, vaan on läsnä esimerkiksi painajaisina ja epämääräisinä muistoina. Eleanor elää säännönmukaista elämää: hoitaa työnsä ja viettää viikonloput varsin omintakeisella tavalla. Omintakeinen hän on muutenkin, sillä hän katselee maailmaa tavalla, jolle ei aivan heti vertaista löydä.

Eleanor on erityinen sekoitus menetettyjä mahdollisuuksia ja uskoa elämään. Hän ei varsinaisesti ole mikän säihkyvä sankaritar mutta hänessä on jotain niin lämmintä ja viehättävää, että hänen puolelleen on helppo asettua. Hänen puolestaan jännittää ja hänelle toivoo hyvää samalla kun se, miten erityisesti eräs tietty henkilö hänelle puhuu, saa kiukustumaan hänen puolestaan.

Eleanorin kohtalo voisi olla surkea, ellei sattumus muuttaisi hänen rutiinejaan toisiksi. Hän on niitä, jotka pärjäävät näennäisesti kohtalaisesti, jopa ihan hyvin, mutta silti on selvää, että kaikki ei ole kunnossa. Se, mikä Eleanorin elämän on taivuttanut väärään suuntaan, selviää vähitellen. Ja mitä kaikkea lopulta paljastuukaan! Eikä voi mitään, Eleanorille kuuluu ihan hyvää vie mukanaan niin, että yli 400 sivua tuntuu lopulta puolet vähemmältä.

Pidin oikein paljon Gail Honeymanin tavasta kirjoittaa. Hän rakentaa tarinaa koukuttavasti sortumatta hätäilemään, ja päähenkilö on eittämättä yksi kiinnostavimpia kirjallisuuden hahmoja viime aikoina. Tarina etenee jouhevasti mutta höttöiseksi se ei missään tapauksessa jää. Yksinäisyyttä käsitellään riipaisevasti ja tunteisiin vedoten, sortumatta liialliseen mässäilyyn. Eleanorin ääni on ihastuttavan erikoinen ja toimiva.

Eleanorille kuuluu ihan hyvää olisi ollut lähes täydellinen romaani, jos ei lopussa olisi heitetty märkää rättiä silmille. En oikein löytänyt perusteluja lopun yllätykselle, mutta lopulta se on vain pieni yksityiskohta, joka ei minua miellyttänyt. Pääasia on, että Eleanorille voi lopulta kuulua hyvää.

Romaanista muualla: Oksan hyllyltä, KirjaluotsiRakkaudesta kirjoihin, Kulttuuri kukoistaa ja Kirjasähkökäyrä.

Helmet 2018: 22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin.

Kommentit

  1. Eleanor on todella hyvä päähenkilö kaikkine ongelmineen. Tämä on nykyajan ruma ankanpoikanen tarina. Minustakin tarinassa oli outoja käänteitä, mutta ihan mahdollisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vertaus rumaan ankanpoikaseen! Eleanor on tosiaan henkilönä hyvä, suorastaan mainio. Jää mieleen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…