Siirry pääsisältöön

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää

"Poskiani poltti. Katselin, kuinka hän ohjasi pyörätuoliaan kapeassa eteisessä, ja ennen kuin tajusin mitä tein, minulta pääsi: 'Ei sinun silti tarvitse käyttäytyä kuin mikäkin kusipää.'"

Jojo Moyes:
Kerro minulle jotain hyvää
(Gummerus 2015)
Alkuteos Me Before You
Suomentanut Heli Naski
476 sivua
Äänikirjan lukija Mervi Takatalo
Äänikirjan kesto 15 t 47 min.

Jojo Moyesin teoksiin olen suhtautunut pitkään hyvin ennakkoluuloisesti, nolona sen tunnustan. Vaikka luottoihminen mainitsi useamman kerran, että kannattaa Moyesin kirjoihin tutustua, en uskonut. Kerro minulle jotain hyvää osui kuitenkin lopulta silmiini Storytelin valikoimista ja päätin antaa romaanille mahdollisuuden. Vaikka viihteellisyys arvelutti ja vaikka olin päättänyt, että Jojo Moyesin kirjat eivät ole minun kakkupalani.

Niin sitä ihminen voi yllättyä ja todeta ennakkoluulonsa tuulesta temmatuiksi. Olin väärässä, sen voin tunnustaa. Kerro minulle jotain hyvää yllätti myönteisesti ja upposi pitkästä aikaa ajatuksiini niin, että olisin halunnut keskustella kirjan tapahtumista jonkun kanssa vähän väliä.

Tarinan lähtökohta on traaginen. Will, joka ennen eli täyttä elämää, on onnettomuuden jäljiltä liikuntakyvytön, lähes täysin muiden armoilla. Willin henkilökohtaiseksi avustajaksi palkataan Louisa Clarke, joka ei varsinaisesti ole mikään sisar hento valkoinen. Alkuun kaksikon välejä voikin parhaimmillaankin kuvata viileiksi, mutta viimein (toki!) yhteinen sävel alkaa löytyä.

Traagisemmaksi tarina vain muuttuu. Louisa Clarke ei tiedä koko totuutta, miksi hänet palkataan Willin avustajaksi, mutta viimein asianlaita selviää. Sitten ollaankin suuren eettisen kysymyksen äärellä, ja selvää on, että yksiselitteisen oikeaa vastausta ei ole.

Kerro minulle jotain hyvää on viihdettä, jossa on runsaasti kliseisiä chick litiin kuuluvia aineksia. Siinä on kuitenkin myös syvyyttä, joka jää mietityttämään. Lämmin huumori naurattaa ja toisaalta tarina myös itkettää. Tunteisiin vetoavaa viihdyttävää tarinaa kaipaavalle tämä romaani sopii erinomaisesti.

Helmet 2018: 3. Kirja aloittaa sarjan. Louisa Clarken elämää päästään seuraamaan myös romaaneissa Jos olisit tässä ja Elä rohkeasti.

Kommentit

  1. Oi, tämä on ihana kirja! Tykkään itse Jojo Moyesista, sillä hän kirjoittaa kevyesti, mutta silti kirjoista löytyy myös niitä vakavampia aiheita ja jotain ajateltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä löysin Moyesista uuden suosikkini. :) Pidän juuri siitä, että ilmaisu on kevyttä mutta sisällöstä löytyy syvyyttä.

      Poista
  2. Tämä kirja toimi hyvin myös elokuvanakin, joka tuotatti miun silimiini useamman kyyneleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvan haluaisinkin nähdä! Kiinnostaa kovasti, miten tarina on onnistuttu siirtämään valkokankaalle.

      Poista
  3. Minäkin pidin tästä, mutta jatko-osa oli mielestäni melko "turha". Kolmatta osaa (Still me) en aio edes lukea. Muutamia muita Moyesin kirjoja olen lukenut ja ovat olleet genressään ihan hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. After You -romaanin kuuntelin juuri, ja kyllä se jäi aika latteaksi tämän rinnalla. Aion silti vielä antaa Moyesille mahdollisuuden, kun nyt kerran olen häneen tutustunut.

      Poista
  4. Minulle kävi ihan samoin - hirveät ennakkoluulot, tämä ei voi olla hyvä, ja sitten liikutuinkin ihan oikeasti. :) Moyesissa parasta on se, että syvyyttä löytyy kevyen pinnan alta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Hirveän höttöinen chick lit ei ole minun juttuni, mutta pinnan alta löytyy jotain syvempää, olen usein aika myyty. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok