Siirry pääsisältöön

Saara Turunen: Sivuhenkilö

"Haluaisin sanoa hänelle, että hän oli väärässä, että hän ei ollut ymmärtänyt kirjaani, että se on parempi kuin hän oli tajunnut, että hän ei ollut lukenut sitä tarpeeksi huolellisesti tai käsittänyt sitä, mitä oli lukenut. Haluaisin kysyä häneltä, että entä jos kaikki aikojen saatossa kirjoitetut identiteettiä pohtivat teokset, taiteilijoiden omakuvat ja miehiset odysseiat olisi kuitattu sanomalla, että ne kertovat vain siitä, miten minusta tuli minä, mitä länsimaisesta kirjallisuudesta olisi ylipäätään jäänyt jäljelle? Päätän silti, että yrittäisin olla viileän asiallinen."

Saara Turunen:
Sivuhenkilö
(Tammi 2018)
233 sivua
Äänikirjan lukija Anni Kajos,
kesto 7 t 12 min.

Saara Turusen toinen romaani Sivuhenkilö on kuvaus esikoiskirjailijan elämästä siinä vaiheessa, kun kirja on julkaistu, kun kirja on päätynyt lukijoiden ja kriitikoiden käsiin, kun kirjailijan elämä jatkuu samanlaisena kuin ennen mutta kuitenkin erilaisena. Elettyä elämää on takana mutta edelleen romaanin kertoja tuntuu etsivän omaa paikkaansa ja miettivän, mitä pitäisi tehdä, millainen olla.

Sivullisuutta Sivuhenkilö kuvaa osuvasti. Nimeämättä jäävä minäkertoja on itsellinen mutta aika ajoin tuntee, että se ei muiden mielestä ole hyvä. Varsinaisesti yksinäinen hän ei ole, sillä lähellä kyllä on ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa, vaikkei miestä ja lapsia olekaan. Mutta yksin hän usein on, ja ajoittain yksinäinenkin.
——sillä kun itse ryhtyy tekijäksi,
joutuu pyörremyrskyn silmään,
ovat asiat paljon monimutkaisempia
kuin sivusta tarkasteltaessa.
Tämä sama koskee kai myös elämää.
Ja siksi olenkin mieluiten yksin kotona,
katselen lasin läpi maailman tapahtumia.
Minulla on aikaa.
Sivullisuuden ja yksinäisyyden ohella tärkeänä seikkana nousee esiin maailman miehisyys. Vaikka olemme tasa-arvoisia, emme sitä kuitenkaan loppujen lopuksi ole, ja sen Turusenkin romaani osoittaa. Kertoja kyseenalaistaa kirjallisuuden kaanonin, joka on kovin miehinen, ja laatii oman listansa, jossa on vain naisten kirjoittamia teoksia. Toisaalta kertoja myös asettuu avuttomaksi naiseksi ja tarvitsee siskojensa miehiä apuun hoitamaan miesten töitä.

Pidän paljon Saara Turusen tyylistä. Kertojan ääni on lakonisen humoristinen, ironinenkin, ja kieli on sujuvaa. Arkisesta elämästä nousee monenlaisia ajatuksia, joissa riittää pureskeltavaa.

Tuija pohtii bloggauksessaan kiinnostavasti sekä totuuden ja kuvitellun suhdetta että kritiikkiä. Romaanista kirjoittavat myös esimerkiksi Kirjaluotsi ja Kirjakko ruispellossa.

Helmet 2018: 16. Kirjassa luetaan kirjaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…