Siirry pääsisältöön

Anni Kytömäki: Kivitasku

"Laskeudun röykkiölle ja tutkin kallionkylkeä lähempää. Punertava kiviaines on täynnä soikeita, mustia silmiä. Joissain on vaalea keskusta, toiset ovat pikimustia. Kaikkia ympäröi ohut, vaalea kehä kuin auki rävähtäneet silmäluomet."

Anni Kytömäki: Kivitasku
(Gummerus 2017)
645 sivua

Anni Kytömäen Kivitaskua odotin innolla, sillä kirjailijan esikoisteos Kultarinta (2014) oli oikein vakuuttava avaus, joka antoi luvan odottaa Kytömäeltä paljon. Esikoisesta tuttua on tässä toisessakin linnun nimeä kantavassa kirjassa, mutta paljon on uutta: Henkilöt ovat uusia tuttavuuksia, Suomesta poiketaan suureen itänaapuriin ja nykyajasta aikaan ennen itsenäisyyttä. Ennen kaikkea miljöö on muuttunut: metsästä on siirrytty kalliomaisemiin, ja kivi on romaanissa tärkeä elementti.

Erityisesti viehätyinkin siitä, miten kauniisti ja elinvoimaisesti Kytömäki romaaninsa maisemia rakentaa. Kallioiden ja vesistöjen ihailijana tunsin olevani Kivitaskun maisemissa kotonani. Louhuranta sukumökkeineen oli helppo rakentaa mieleen, ja sinne palasi aina mielellään.

Louhuranta on yksi yhdistävä tekijä eri aikatasojen välillä. 1800-luvun puolivälin venäläinen Sergei, 1900-luvun puolivälin Helena ja 2010-luvun Veka kiinnittyvät kaikki, tavalla tai toisella, Louhurantaan. Yhteyttä henkilöiden ja aikojen välille ei rakenneta osoitellen ja alleviivaten vaan tasapainoisesti tilaa jättäen.

Kivitasku on sukupolviromaani ja sukutarina, joka osoittaa kauniisti sen, miten historia on osa meitä. Juuremme ovat jossain - kenties kalliossa, ehkä metsässä - ja se, mitä on ollut, vaikuttaa siihen, mitä on.
Linnan jälkeen emme enää lähteneet kolmisin kesäretkelle Riutanlahden ulkopuolelle. Kertun reviirin rajat vetäytyivät kotirannoille, puheissaankaan hän ei päässyt niitä kauemmas. En osaa edes kuvitella, mitä kaikkea meiltä jäi kuulematta.
Lukiessani huomasin pohtivani paljon sitä, miten mennyt rakentaa myös nykyisyyttä, muokkaa ihmisen minuutta. Se, miten Veka tutki perhesalaisuuksia, oli kiehtovaa, sillä samalle tutkimusmatkalle pääsi myös lukija. Omaa tutkimusmatkaansa tekevät kirjan sivuilla muutkin: esimerkiksi Sergein muuntautuminen toiseksi ja muutoksen vaikutus hänen minäkuvaansa ovat kiinnostava osa tarinan kokonaisuutta.

Romaani liikkuu eri aikatasoilla mutta pysyy ehyenä. Pakko on kuitenkin todeta, että viehätyin eniten 1800-luvun kuvauksesta. Kivi nousee materiaalina merkitykselliseen asemaan, suorastaan elämän ja kuoleman kysymykseksi, kun Katinka pyrkii saamaan Sergein vapaaksi pakkotyöstä keräämiensä kivien avulla. Nuoren naisen päättäväisyys ja tahto jäävät vaikuttavina mieleen.

Kivitasku on runsas, ja siitä löytyy monenlaisia teemoja luontosuhteesta vapaudenkaipuuseen, mielenterveydestä ihmissuhteisiin. Kytömäki kirjoittaa hyvin kauniisti ja luonnollisesti: metaforat taipuvat tavalla, jossa ei ole pakkoa.
Polku ei ole vielä paljastunut yön sylistä, mutta jalkani tuntevat reitin.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Kivitaskusta kirjoittavat myös Amma, Kirjaluotsi, bleue, MerviKirsi, Arja, Tuija, Jaana, Mai, Tuomas ja Kaisa.
Kirja löytyy esimerkiksi Adlibriksen* valikoimista.

Kommentit

  1. Pidin tästä kirjasta vielä enemmän kuin Kultarinnasta. Kultarinta oli mielestäni liian täyteläinen, Kivitasku on aromikas. Helenan tarina olisi kiinnostanut enemmänkin, nyt se jäi avauksen asteelle, mutta kirjassa oli kyllä riittämiin eri tasoja ja tarinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti luonnehdittu, Mai! Minua ei olisi haitannut, vaikka romaania olisi hieman tiivistänyt - jossain kohtaa uuvutti jo. Mutta paljon Kivitasku ajateltavaa tarjoaa.

      Poista
  2. Havaintosi metaforisuuden pakottomuudesta osuu! Kirjan kaunis kuvaus ei mene koreilevaksi, ja siksi kerronta tukee sukupolvitarinaa niin, että lukija eläytyy. Kiitos oivallustekstistäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti Kytömäki tosiaan osaa kirjoittaa - sortumatta koreiluun. Kiitos, Tuija!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on