"Koko Djursholm tuntui hylätyltä, en kuullut lintuja, en mitään aamun ääniä, oli vain hiljaisuus. Haudanhiljaisuus, muutama minuutti ydinpommin räjähtämisen jälkeen, ajattelin. Miksi ajattelin ydinaseita? Ajattelinko niitä tosiaan vai tulivatko ne mieleen nyt, jälkeenpäin. Nyt kun kaikki oli ohi. Lopussa."
Juuri päättyneellä Dekkariviikolla luin aiheeseen sopien Malin Persson Gioliton teoksen Suurin kaikista, mutta en ennen teemaviikon päättymistä ehtinyt kirjasta postausta kirjoittamaan. Tuija ja Arja ehtivät, ja minä kirjaan ajatuksiani nyt, Dekkariviikon jälkimainingeissa ja juhannuksen alla.
Heti alkuun täytyy todeta, että en ole hetkeen lukenut niin mukaansatempaavaa tarinaa kuin Suurin kaikista. Rikostarina ja oikeudenkäyntikertomus tuli luettua parissa päivässä tai pikemminkin parissa yössä, sillä yöunien kustannuksella uppouduin seuraamaan Maria "Maja" Norbergin kohtaloa pariviikkoisessa oikeudenkäynnissä, jota nuori nainen ehti odottaa vankeudessa yhdeksän kuukautta. Hyväosaisesta ja etuoikeutetusta nuoresta on tullut hetkessä ruotsalaisen yhteiskunnan hylkiö, kun hän istuu syytettynä Djursholmin lukiossa tapahtuneesta massamurhasta.
Heti alusta asti on selvää, että Maja on ollut luokassa, jossa hänen poikaystävänsä Sebastian kaivoi kassistaan esiin aseet ja alkoi toimia. Selvää on sekin, että kuolleita on monta, ja että Maja on osallistunut ampumiseen. Syyllinen hän on, omasta mielestäänkin, ja hän ymmärtää sen, ettei tule selviämään oikeudenkäynnistä puhtoisena, olipa lopputulos mikä tahansa.
Tapahtumien taustalta löytyy vyyhti, johon sisältyy niin yhteiskunnallista eriarvoisuutta kuin huoletonta jet set -elämää. Ennen kaikkea kysymys on siitä, miten nuoret ihmiset ovat tuuliajolla, kun vanhemmat keskittyvät asioihin, jotka ovat heille omaa jälkikasvua tärkeämpiä. Tärkeää on esimerkiksi se, millaiselta elämä näyttää ulospäin, vaikka koti olisi täynnä kylmyyttä. Nuorilla ihmisillä on vastuullaan liikaa, ja kyynisesti Maja tulkitsee vanhempiensa huolestuneet kysymykset vain velvollisuuksien täyttämiseksi.
Niin, mikä sitten on suurin kaikista? Rakkaudettomuuden keskellä tunteisiin vetoaa se, miten Maja vankeudessa kaipaa tavallista arkeaan ja erityisesti pikkusisartaan Linaa:
 |
| Malin Persson Giolito: Suurin kaikista (Johnny Kniga 2017) Alkuteos Störst av allt 2016 Suomentanut Tarja Lipponen 415 sivua |
Heti alkuun täytyy todeta, että en ole hetkeen lukenut niin mukaansatempaavaa tarinaa kuin Suurin kaikista. Rikostarina ja oikeudenkäyntikertomus tuli luettua parissa päivässä tai pikemminkin parissa yössä, sillä yöunien kustannuksella uppouduin seuraamaan Maria "Maja" Norbergin kohtaloa pariviikkoisessa oikeudenkäynnissä, jota nuori nainen ehti odottaa vankeudessa yhdeksän kuukautta. Hyväosaisesta ja etuoikeutetusta nuoresta on tullut hetkessä ruotsalaisen yhteiskunnan hylkiö, kun hän istuu syytettynä Djursholmin lukiossa tapahtuneesta massamurhasta.
Heti alusta asti on selvää, että Maja on ollut luokassa, jossa hänen poikaystävänsä Sebastian kaivoi kassistaan esiin aseet ja alkoi toimia. Selvää on sekin, että kuolleita on monta, ja että Maja on osallistunut ampumiseen. Syyllinen hän on, omasta mielestäänkin, ja hän ymmärtää sen, ettei tule selviämään oikeudenkäynnistä puhtoisena, olipa lopputulos mikä tahansa.
"Yritän ajatella, ettei minun enää tarvitse vastata kysymyksiin, kunhan oikeudenkäynti on ohi. Mutta tiedän, että se on toiveajattelua. En koskaan pääse kysymyksistä eivätkä ihmiset koskaan, eivät koskaan halua tietää vastauksia, koska he ovat jo päättäneet, että tietävät, kuka olen."Mutta mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut? Mitkä seikat ovat johtaneet verilöylyyn? Mitä oikeus päättää? Siinä kysymykset, joihin lukija haluaa löytää vastauksen. Puuttuvat vastaukset naulitsevat lukijan kirjan ääreen ottamaan selvää, miksi lintukoto on muuttunut traagisen ammuskelun näyttämöksi.
Tapahtumien taustalta löytyy vyyhti, johon sisältyy niin yhteiskunnallista eriarvoisuutta kuin huoletonta jet set -elämää. Ennen kaikkea kysymys on siitä, miten nuoret ihmiset ovat tuuliajolla, kun vanhemmat keskittyvät asioihin, jotka ovat heille omaa jälkikasvua tärkeämpiä. Tärkeää on esimerkiksi se, millaiselta elämä näyttää ulospäin, vaikka koti olisi täynnä kylmyyttä. Nuorilla ihmisillä on vastuullaan liikaa, ja kyynisesti Maja tulkitsee vanhempiensa huolestuneet kysymykset vain velvollisuuksien täyttämiseksi.
Niin, mikä sitten on suurin kaikista? Rakkaudettomuuden keskellä tunteisiin vetoaa se, miten Maja vankeudessa kaipaa tavallista arkeaan ja erityisesti pikkusisartaan Linaa:
On myös kiellettyjä ajatuksia, muitakin kuin ajatukset Amandasta, Samirista ja Sebastianista. Kiellettyjä ovat: koti, tie alas veden äärelle, pyöräily Ekuddeniin Lina tavaratelineellä, uiminen hyppytornilla Barracudaparkenissa, kävely paljain jaloin Aluddenissa, muurahaisten hätistely Linan jaloilta, grillaaminen Cykelnyckel-saarella, ääneen lukeminen sohvalla Lina polvella, istuminen keittiön rappusella harteilla äidin kašmirhuivi ja kädessä teemuki, Linan hikiset kädet, kun kirjassa on pelottava luku, yöpöytäni lamppu, joka surisee, kun se on palanut hetken, kauhuleffa Linan kanssa, popcornista ja voista tahmeat sormet, Lina syömässä omenamunkkia niin ettei nuolisi suupieliä, Lina puristamassa silmiä ja suuta kiinni ja nyrpistämässä nenää, kun sivelen hänen poskilleen aurinkovoidetta.Malin Persson Giolito kirjoittaa vetävästi ja kuvaa onnistuneesti nuoren päähenkilönsä mielenmaisemaa. Samaa kuitenkin moitin kuin moni muu: tiivistäminen ei olisi tehnyt tarinalle pahaa. Silti lukukokemus jää ehdottomasti positiivisen puolelle. Nuori minäkertoja kiskaisi mukaan tarinaansa ja onnistui vetoamaan tunteisiin. Arvelen kirjan olevan hyvää kesälukemista erityisesti nuorille aikuisille.
Kielletyin ajatus, kielletympi kuin yksikään toinen: Lina.
Aiemmin mainittujen lisäksi kirjasta ovat kirjoittaneet myös Ulla, Amma, Mai ja Anneli.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Kirja ostettavissa: Adlibris*
Tämä oli huikean hyvä trillerimäinen oikeussalidekkari. Vau!
VastaaPoistaPienen pienellä varauksella pidin kyllä, paljon!
PoistaMinua ehkä vaivasi jo dekkariviikon marssiväsymys, sillä kaipasin kirjaan tiivistystä. Oikeussalidraamat eivät ole suosikkejani, se verotti myös. Mutta sana on hallussa ja sanoma on todella väkevä, se teki minuun vaikutuksen - nuorten tarvitsevuus, jota aikuiset eivät aina tajua.
VastaaPoistaJuuri tuo nuorten tarvitsevuus kosketti. On hurjaa, miten heitteille nuoret jätetään. Toisaalta surin sitä, miten kyynisesti Maja suhtautui siihen, että hänen vanhempansa kyselivät kuulumisia, eikä hän osannut pyytää apua vaan uskoi pärjäävänsä ilmankin.
Poista