Siirry pääsisältöön

Yaa Gyasi: Matkalla kotiin

"Kun hän oli ollut vielä pikkutyttö, isoäidin unien tulinainen oli kummitellut hänen ajatuksissaan hänen ollessaan valveilla. Hän oli kuullut naisesta vain isoäidin viedessä hänet rannalle ja kertoessa, mitä tiesi heidän esivanhemmistaan, mutta hänestä oli tuntunut silti, että hän näki naisen lieden sinisenä ja oranssina palavassa kaasussa, hehkuvissa hiilissä ja sytyttimien liekeissä. Hän oli pelännyt, että hänkin rupeaisi näkemään painajaisia - että esi-isät valitsisivat myös hänet kuulemaan heidän suvustaan kertovat tarinat - mutta pahat unet eivät olleet alkaneet, ja ajan mittaan liekkien pelko oli laantunut."
Yaa Gyasi: Matkalla kotiin
(Otava 2017)
Alkuteos Homegoing 2016
Suomentanut Sari Karhulahti
380 sivua
Otavan kirjasto -sarja on saanut uuden, hehkuvan jäsenen. Yaa Gyasin Matkalla kotiin on hieno romaani, joka kuvaa ajattomasti ja elävästi rasismin historiaa ja rasismin leimaamia elämänkohtaloita aina 1700-luvulta saakka.

Kaikki alkaa Ghanasta, joka ei vielä ole Ghana vaan Kultarannikko. Valkoiset ovat saapuneet, ja brittien hallinnoimasta linnoituksesta lähtee liikkeelle sukutarina, joka ulottuu Atlantin taakse ja nykyaikaan. Linnoituksessa ovat toisistaan tietämättä sisarpuolet: Effiasta tulee valkoisen kuvernöörin vaimo, jonka jalkojen alla vakityrmässä viruu Esi. Hänet viedään orjaksi Yhdysvaltoihin monen muun tavoin. Heimosotien vangeista muodostuu afrikkalaisille kauppatavaraa, josta valkoiset maksavat ja jota sullotaan orjalaivoihin. Orjista osa uupuu matkalle, osa päätyy uudelle mantereelle plantaasille töihin olosuhteisiin, jotka ovat sanalla sanoen epäinhimilliset.

Romaanissa seurataan kahden suvun tarinaa, jotka versovat samasta lähteestä. Toinen suku on Afrikassa, toinen Amerikassa, ja versot ovat siten erilaiset. Ihonväri on kuitenkin läsnä koko ajan, kuten ovat myös ennakkoluulot. Afrikassa epäsovinnaiset tekemiset saattavat johtaa yhteisön epäluuloon ja syrjintään, Amerikassa syyksi kaltoinkohteluun riittää väärä väri: "pahinta mitä Amerikassa saattoi tehdä oli olla musta mies."

Matkalla kotiin tuo lukijan eteen järisyttävän kuvan rasismista eri muodoissaan. Erään suvun ja sen jäsenten kautta Gyasi herättää vaikuttavasti eloon historian, joka kyllä on koulusta tuttua mutta joka on helppo ohittaa, koska tapahtumat ovat kaukana maantieteellisesti ja suurelta osin myös ajallisesti. Silti pohjalla oleva ajatus siitä, miten epätasa-arvoisessa asemassa ihmiset voivat ilman omaa syytään olla, on edelleen ajankohtainen ja tärkeä.

Romaanin ihmiset kokevat kauheita asioita ja törmäävät tämän tästä pahuuteen. Kuitenkaan kysymys ei ole kurjuuden maksimoimisesta vaan ikävyyksiin sekoitetaan sopivassa määrin valoa ja toivoa. Siten tarinasta muodostuu värikylläisen rehevä kertomus, josta välittyy elämän kirjoa kaikessa moninaisuudessaan. Suvun ja juurten merkitys on vahva: jokainen tulee jostain, vaikka tieto jossain kohtaa katkeaisikin.
"Meidän sukumme syntyi täällä, Cape Coastin kaupungissa", Vanha Nainen sanoi. Hän osoitti linnoitusta. "Näin tuon linnoituksen unissani yhä uudelleen, mutta en tiennyt syytä. Eräänä päivänä tulin tähän rannalle ja tunsin, että esi-isiemme henget kutsuivat minua."
Motiiviksi tarinassa nousee mustakivinen riipus, joka kulkee suvun kohtaloiden mukana. Kliseiseltä motiivin käytöltä kuitenkin vältytään, ja lopulta lukija tietää enemmän kuin nuoret suvun vesat, jotka kuvastavat kauniisti uskoa parempaan tulevaisuuteen. Tarinan lopetus tosin jää hieman latteaksi romaanin vahvan tenhon päätteeksi.
Sitä paremmin hän ymmärsi, että toisinaan vapaus vaati käsittämättömiä uhrauksia.
Yaa Gyasin esikoisromaani on vaikuttava ja kuvaa hienosti erilaisia maita ja kulttuureita, joissa on sekä hyvää että pahaa. Vaikka romaani kattaa pitkän ajanjakson ja näkökulmat vaihtuvat alati uusiin, pitää vahva tarina otteessaan. Suosittelen!

Matkalla kotiin muualla: Reader, why did I marry him?, Kirjaluotsi, Kartanon kruunaamaton lukija, Kirjahilla ja Mitä luimme kerran.

Helmet 2017: 40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä.

Kirjan ostopaikkoja: Adlibris* ja Suomalainen kirjakauppa*

Kommentit

  1. Tämä on aivan mahtavan upea romaani! Minulle tämä on tähän mennessä eräs vuoden parhaista lukuelämyksistä, jos nyt pitäisi rankata. Loppu on tosiaan hieman "arkinen" muuten niin vahvaan tarinaan verrattuna. Mutta sen voi antaa anteeksi, kun kirja muuten on niin hyvä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä minunkin listallani korkealle kohoaa, tarina on niin hieno. Itse asiassa mietin paljonkin, mikä olisi hyvä lopetus tarinalle. En keksinyt vastausta. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristin Hannah: Satakieli

"Vianne sulki silmänsä ja ajatteli: Tule jo kotiin, Antoine . Enempää hän ei sallinut itselleen, vain yhden hiljaisen pyynnön. Miten hän selviytyisi yksin tästä kaikesta – sodasta, kapteeni Beckistä, Isabellesta?" Kristin Hannah: Satakieli WSOY 2019 Alkuteos The Nightingale  2015 Suomentanut Kaisa Kattelus 450 sivua Kristin Hannahin romaani Satakieli  tarkastelee toista maailmansotaa ja saksalaisten osuutta siinä näkökulmasta, joka ei usein tule esille: nyt ollaan Ranskassa, jonka natsit ovat miehittäneet. Keskitysleirit jäävät enimmäkseen taustalle, mutta saksalaisten uhka on läsnä vahvasti. Vianne on nuori perheenäiti, jonka puoliso joutuu sotaan. Vianne huolehtii pariskunnan Sophie-tyttärestä ja yrittää pärjätä säännöstelyn ja pelottavien uutisten keskellä. Elämää saapuu Pariisista sekoittamaan Viannen pikkusisko Isabelle, joka ei halua taipua uhkien ja vallanpidon alle. Nuori nainen liittyy vastarintaliikkeeseen ja on valmis vaarantamaan paljon vastustaaksee...

Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen

Hänen astuessaan lennonvalvontakeskukseen jokin siellä tuntui silti vetävän häntä puoleensa luita ja ytimiä myöten. Samalta oli tuntunut, kun hän oli katsonut kaukoputkellaan ja nähnyt Jupiterin vyöt ensimmäistä kertaa. Ja kun hän oli taivutellut vanhempansa viemään hänet Kuolemanlaaksoon kolmatta opiskeluvuotta edeltävänä kesänä ja nähnyt kahden ja puolen miljoonan valovuoden päässä siintävän Andromedan galaksin. Yhtä kirkasta taivasta hän ei ollut sen koommin nähnyt. Taylor Jenkins Reid: Tähtienvälinen Gummerus 2025 alkuteos Atmosphere kansi Faceoff Studio, Tim Green suomentanut Jade Haapasalo 412 sivua Muistiini on jäänyt lapsuudestani vahva jälki Challenger-avaruussukkulan tuhosta pian sen taivaalle laukaiseminen jälkeen. Vuosi oli 1986, ja kuten tiedetään, sinä vuonna tapahtui paljon muutakin järisyttävää. Mutta jokin avaruusraketin kohtalossa mietitytti minua pitkään, ja sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että avaruus kiehtoo minua kyllä mutta se myös pelottaa äärettömyydess...

Camilla Nissinen: Rihmasto

Muistoni ovat sumuisia. Ne sekoittuvat, muuttavat muotoaan ja sotkeutuvat keskenään. Välillä ne ovat minua lähellä. Ne sykkivät suonissa ja valahtavat äkkiarvaamatta käsiin. Joskus en saa niistä mitään otetta, en tunnista niistä itseäni enkä äitiä, ja aina toisinaan uskon, ettei mikään siitä koskaan tapahtunut, että minä olen vain keksinyt kaiken, täyttänyt tarinan puuttuvat palaset unikuvilla. Camilla Nissinen: Rihmasto Tammi 2025 kansi Tuomo Parikka 344 sivua Almalla on pieni vauva. Puoliso Johannes on läsnä ja kaiken pitäisi olla periaatteessa hyvin. Mutta uusi rooli, johon ei saa koulutusta , ei tunnukaan heti omalta vaan äitiys on vaikeaa. Turvaverkkoja pienellä perheellä ei juuri ole: Alman äiti on poissa kuvioista ja Ilmari-ukki kärsii pitkälle edenneestä muistisairaudesta. Samaan aikaan äitiys saa Alman pohtimaan menneisyyttään ja vaikeaa lapsuuttaan, johon jonkinlaista vakautta toi Ilmari. Vuosikymmeniä aiemmin Ilmari on jättänyt taakseen sotatantereet ja väkivaltaisen isän. H...