"Tuomikylän asemalta meirän laitettiin junahan. Ei muka saanut sanua, mihinkä ollahan menos, koska se oli sotasalaisuus, mutta kumminkin kaikki puhuu, jotta Vilppulaan ollahan menos. Seinäjokiset reheväälivät, jotta heitä oli kauhia väkijoukko ja torvisoittokunta laittanu matkahan ja Vaasan marssia oli puhallettu, mutta meille soitteli vain puhelinlangat pakkasees. (Suojeluskuntalainen Hermanni Larva-Kokko)"
Anneli Kannon romaani Lahtarit kertoo Suomen sisällissodasta valkoisten näkökulmasta ja on siten tervetullut lisä historiallisten romaanien joukkoon. Punaisten kauttahan sotaa on kuvattu paljon, mutta valkoinen puoli on ollut selvässä paitsiossa.
Punaisten puoli saakin äänensä kuuluviin monen, monen henkilön kautta. Mosaiikkimainen romaani antaa puheenvuoron esimerkiksi lakitieteen ylioppilaalle, kuularuiskumasinistille ja jääkärille. Ei ole yllätys, että ääneen pääsevät pääasiassa miehet, mutta onpa joukossa naisiakin, kuten emäntä ja eräs kansanopistolainen, josta tulee myöhemmin muonittaja, muun muassa.
Henkilöitä tosiaan on runsaasti, ja kukin heistä puhuu vuorollaan lyhyehkösti. Äänet ovat erilaisia ja erottuvia, ja hienosti Kanto tuo esille erilaisia puhetapoja ja ihmisten vaihtuvia elämäntilanteita ja asemia epätavallisessa tilanteessa. Yhteistä kaikille on se, että sota vaikuttaa elämään suuresti ja peruuttamattomasti.
Vaikka romaanin henkilögalleria kiinnostava onkin, olisi minun makuuni vähemmän ollut tällä kertaa enemmän. Henkilöihin oli vaikea päästä kiinni, kun hahmot vaihtuivat niin tiuhaan. Toki jotkut erottuivat joukosta toisia enemmän, mutta jotkut jäivät vain alaviitteiksi, joista ei juuri muistikuvia muodostunut. Silti laajalla joukolla on puolensa, sillä henkilöt kuvaavat vakuuttavasti sitä, miten erilaisiin ja moniin ihmisjoukkoihin sota vaikutti ja miten moninaista sota on. Sodan mielettömyys on läsnä lähes koko ajan.
Lahtarit näyttää sen, miten saman maan kansalaiset asettuvat toisiaan vastaan ja miten naapurista tulee yhtäkkiä vihollinen. Kauheuksiin ja mielipuolisuuksiin sorrutaan molemmin puolin, eikä kukaan ole entisellään, kun sota viimein päättyy. Kirjan kansien sulkeuduttua mielessä pyörii kysymys, onko sodassa voittajia.
Lahtareista sanansa sanovat myös esimerkiksi Katja, Mikko, Tuija, Elina, Mari, Liisa ja Kaisa.
Helmet 2017: 8. Suomen historiasta kertova kirja.
Anneli Kanto: Lahtarit (Gummerus 2017) 389 sivua |
Punaisten puoli saakin äänensä kuuluviin monen, monen henkilön kautta. Mosaiikkimainen romaani antaa puheenvuoron esimerkiksi lakitieteen ylioppilaalle, kuularuiskumasinistille ja jääkärille. Ei ole yllätys, että ääneen pääsevät pääasiassa miehet, mutta onpa joukossa naisiakin, kuten emäntä ja eräs kansanopistolainen, josta tulee myöhemmin muonittaja, muun muassa.
Henkilöitä tosiaan on runsaasti, ja kukin heistä puhuu vuorollaan lyhyehkösti. Äänet ovat erilaisia ja erottuvia, ja hienosti Kanto tuo esille erilaisia puhetapoja ja ihmisten vaihtuvia elämäntilanteita ja asemia epätavallisessa tilanteessa. Yhteistä kaikille on se, että sota vaikuttaa elämään suuresti ja peruuttamattomasti.
Vaikka romaanin henkilögalleria kiinnostava onkin, olisi minun makuuni vähemmän ollut tällä kertaa enemmän. Henkilöihin oli vaikea päästä kiinni, kun hahmot vaihtuivat niin tiuhaan. Toki jotkut erottuivat joukosta toisia enemmän, mutta jotkut jäivät vain alaviitteiksi, joista ei juuri muistikuvia muodostunut. Silti laajalla joukolla on puolensa, sillä henkilöt kuvaavat vakuuttavasti sitä, miten erilaisiin ja moniin ihmisjoukkoihin sota vaikutti ja miten moninaista sota on. Sodan mielettömyys on läsnä lähes koko ajan.
Voin sanoa olevani haavoittuneiden puolella, mutta onko siinäkään työssä mieltä? Tuolla metsässä ihmiset ampuvat toisiaan tappaakseen, ja me sidomme heidän toisilleen aiheuttamansa haavat. He himoitsevat vuodattaa veren toisistaan, ja me yritämme tukkia verenvuodon. Sehän on mielipuolista, järjetöntä. (Ambulanssilääkäri Ilmari Ikola)
Sota on sattumanvaraista, röyhkeää, niin alkukantaista ja raakaa, ettei sille ole sanoja. Miksi kuvittelin, että ruotsalainen aateliskilpi suojaisi suomalaisen punikin luodilta? Toivon, että valkoinen armeija korjaa ruumiini eikä se joudu punikkien häpäisemäksi. Saanko koskaan enää teetä ja voileipiä? Miksei omien tuli lakkaa? Miksei tämä lopu? (Kapteeni, ruotsalainen vapaaehtoinen Heijke Heijkenskiöld)Romaanin rakenteen myötä Lahtarit on kuin kokoelma välähdysmäisiä kuvia. Kuvien myötä syntyvä vaikutelma sodasta on todentuntuinen ja vakuuttava, ja Kanto onkin käynyt kirjaansa varten lävitse mittavan lähdeaineiston. Vaikka romaanin näyttämönä on sota, ei tarjolla ole pelkkää surkeutta vaan seassa välähtelee huumoria. Tavalliset ihmiset viedään keskelle kaaosta, ja selviytymisen keinot on löydettävä.
Lahtarit näyttää sen, miten saman maan kansalaiset asettuvat toisiaan vastaan ja miten naapurista tulee yhtäkkiä vihollinen. Kauheuksiin ja mielipuolisuuksiin sorrutaan molemmin puolin, eikä kukaan ole entisellään, kun sota viimein päättyy. Kirjan kansien sulkeuduttua mielessä pyörii kysymys, onko sodassa voittajia.
Lahtareista sanansa sanovat myös esimerkiksi Katja, Mikko, Tuija, Elina, Mari, Liisa ja Kaisa.
Helmet 2017: 8. Suomen historiasta kertova kirja.
Vuosi 1918 on vieläkin arka ja monille käsittelemätön asia. Itse selvittelin asian joskus lukion jälkeen. Itse olen pohtinut myös sitä, miten meidän olisi käynyt, jos lopputulos olisi ollut toinen
VastaaPoistaSamaa olen pohtinut minäkin. Aika lähellä historiassamme on monta käännekohtaa, joiden toisenlainen tulos olisi vaikuttanut varmasti paljon meihin.
PoistaLuin kirjaa aika kauan ja elin Tampereen kohtalokkaita päiviä turhakin rankasti (kirja osui luettavaksi samoihin päivämääriinkin kaiken kukkuraksi). On tosiaankin aiheellista kysyä, onko sodassa voittajia.
VastaaPoistaMinullakin lukeminen vei aikaa. Mietiskelin tosin, olisiko tiiviimpi luenta ollut romaanille palvelus. Ehkä.
PoistaTämän kirjan haluaisin vielä lukea. Mielenkiintoinen tuo rakenne, jossa moni ihminen kertoo näkökulmansa. Ja lainaamissasi otteissa on hyviä ajatuksia.
VastaaPoistaTuntuu, että ajatuksia herättäviä toteamuksia kirjassa riitti runsaasti.
Poista