Siirry pääsisältöön

Blake Crouch: Wayward Pines - Viimeinen kaupunki

"Ethan katsoi aidan taakse pimeään metsään. Hänen sydämensä hakkasi, mutta silti hän kuuli rääkäisyt, jotka olivat alkaneet kaikua metsässä.
Abret olivat tulossa."

Blake Crouch:
Wayward Pines - Viimeinen kaupunki
(Tammi 2016)
Alkuteos The Last Town 2014
Suomentanut Ilkka Rekiaro
324 sivua
Viimeinen kaupunki on Wayward Pines -trilogian päätösosa, joka vie lukijan keskelle tapahtumien pyörremyrskyä. Ethan Burke on paljastanut Wayward Pinesin asukkaille kaupungin salaisuuden, ja sekasorto on valmis. Kaupungin perustaja David Pilcher kostaa avaamalla kaupunkia ympäröivän aidan portit ja päästämällä sisälle hirviöt, abret.
David Pilcherin viimeiset sanat toistuivat hänen mielessään.
Tuon helvetin tänne.
Samalla, kun Ethan käy henkistä vääntöä siitä, tekikö hän oikein vai väärin paljastaessaan kaupunkilaisille salaisuuden, hän yrittää pelastaa sen, mitä pelastettavissa on. Tehtävä vaikuttaa toivottomalta, kun verenhimoiset abret ryntäävät laumoina kaupunkiin ja teurastavat sen asukkaita. Eikä siinä vielä kaikki: nomadituomion saanut Hassler tuo tietoa aidan ulkopuolisesta elämästä ja sekoittaa Ethanin ja tämän vaimon suhdetta, joka muutenkin on hieman epäselvä. Lopulta tulee vielä sellaistakin tietoa, joka vaikuttaa laajasti koko yhteiskuntaan.

Crouch osaa koukuttaa lukijan tarinan äärelle. Vauhti, seikkailu, väkivalta sekä hyvän ja pahan välinen taistelu virittyvät sellaiseen muotoon, että kirjaa on aika vaikea lopulta laskea käsistään. Toki on niin, että välillä vauhti on niin kovaa, että mutkia vedetään suoriksi liian osuvien käänteiden avulla, mutta vetävän kokonaisuuden äärellä lukija joka tapauksessa on.

Ja vaikka tarinassa eletään kaukana tulevaisuudessa, 3800-luvulla, on siinä aihelmia, jotka antavat nykyajan lukijalle ajattelemisen aihetta. Kertomuksesta välittyy kritiikkiä muun muassa ihmisen kaikkivoipaisuususkoa ja ylivalta-ajattelua kohtaan: vaikka vuosisadat vaihtuvat, ovat vanhat ajatusmallit tiukassa eikä ihminen paljon opi. Kaiken loppuminen on koko ajan pelottavan lähellä ja ajatuksena läsnä niin, että tarinaa pitää myös joiltain osin ahdistavana tulevaisuudenkuvauksena.

Wayward Pines -trilogia saa Viimeisen kaupungin myötä komean päätöksen. Epilogi tosin on sellainen, että en pahemmin yllättyisi, vaikka Ethan Burken seikkailuihin vielä palattaisiin.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Juha, Villis, Jenni, Katriina, Alma, Annika ja Krista.

Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingosta kuittaan ruudun Dystopia.

Kommentit

  1. Kunpa tulisikin jatkoa! Olisi jännittävää tietää, mitä sitten tapahtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :) Toisaalta tuntuu vaikealta ajatella tarinalle jatkoa, mutta onneksi jatkon ajatteleminen ei olekaan minun tehtäväni. :D

      Poista
  2. Loppu tosiaan jätti oven raolleen Ethanin paluulle, en vain oikein tiedä onko se hyvä juttu vaiko ei. Toki olisi kiva tietää mitä tapahtui, mutta menisikö jatko-osa(t) vain vanhan liekin lämmittämiseksi. Mene ja tiedä, todennäköisesti lukisin jatkon ja ottaisin selvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin minäkin: toisaalta kiinnostaisi tietää jatkoa mutta toisaalta hyvin toimineen jutun soisi jäävän tähän. :)

      Poista
  3. Minä melkein toivon, että tämä ei jatku, trilogia oli sen verran hyvä itsessään. Mielummin Crouch voisi aloittaa uuden sarjan kirjoittamisen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein taitaa käydä niin, että kertaalleen päätetyn jutun lämmittäminen uudelleen ei ihan onnistu. Crouchin tuotantoa kyllä lukisin jatkossakin mielelläni.

      Poista
  4. Itse en ole trilogiaa lukenut laisinkaan, mutta useammankin kehuvan postauksen olen tässä viimeisen vuoden aikana lukenut. Ehkä pitää kokeilla? Dystopiat menee itsellä sinne mukavuusalueen ulkopuolelle kuitenkin, mutta joskus sieltä löytyy niitä helmiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin tässä trilogiassa erityisesti siitä, että tarina alkaa ihan muuna kuin dystopiana ja vasta vähitellen paljastuu, mistä on kysymys. Uskallan siis suositella sellaisillekin, jotka eivät dystopioita tunne omikseen.

      Poista
  5. Olen lukenut vasta ensimmäisen osan, josta pidin. Löysin toisen osan äskettäin eli pitänee etsiä päätöskin. Jokin tuossa koukutti mukaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kakkososa oli heikoin lenkki - aika usein trilogioiden kohdalla tuntuu siltä - mutta päätösosa onnistuu kyllä hyvin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok