Siirry pääsisältöön

Blake Crouch: Wayward Pines - Viimeinen kaupunki

"Ethan katsoi aidan taakse pimeään metsään. Hänen sydämensä hakkasi, mutta silti hän kuuli rääkäisyt, jotka olivat alkaneet kaikua metsässä.
Abret olivat tulossa."

Blake Crouch:
Wayward Pines - Viimeinen kaupunki
(Tammi 2016)
Alkuteos The Last Town 2014
Suomentanut Ilkka Rekiaro
324 sivua
Viimeinen kaupunki on Wayward Pines -trilogian päätösosa, joka vie lukijan keskelle tapahtumien pyörremyrskyä. Ethan Burke on paljastanut Wayward Pinesin asukkaille kaupungin salaisuuden, ja sekasorto on valmis. Kaupungin perustaja David Pilcher kostaa avaamalla kaupunkia ympäröivän aidan portit ja päästämällä sisälle hirviöt, abret.
David Pilcherin viimeiset sanat toistuivat hänen mielessään.
Tuon helvetin tänne.
Samalla, kun Ethan käy henkistä vääntöä siitä, tekikö hän oikein vai väärin paljastaessaan kaupunkilaisille salaisuuden, hän yrittää pelastaa sen, mitä pelastettavissa on. Tehtävä vaikuttaa toivottomalta, kun verenhimoiset abret ryntäävät laumoina kaupunkiin ja teurastavat sen asukkaita. Eikä siinä vielä kaikki: nomadituomion saanut Hassler tuo tietoa aidan ulkopuolisesta elämästä ja sekoittaa Ethanin ja tämän vaimon suhdetta, joka muutenkin on hieman epäselvä. Lopulta tulee vielä sellaistakin tietoa, joka vaikuttaa laajasti koko yhteiskuntaan.

Crouch osaa koukuttaa lukijan tarinan äärelle. Vauhti, seikkailu, väkivalta sekä hyvän ja pahan välinen taistelu virittyvät sellaiseen muotoon, että kirjaa on aika vaikea lopulta laskea käsistään. Toki on niin, että välillä vauhti on niin kovaa, että mutkia vedetään suoriksi liian osuvien käänteiden avulla, mutta vetävän kokonaisuuden äärellä lukija joka tapauksessa on.

Ja vaikka tarinassa eletään kaukana tulevaisuudessa, 3800-luvulla, on siinä aihelmia, jotka antavat nykyajan lukijalle ajattelemisen aihetta. Kertomuksesta välittyy kritiikkiä muun muassa ihmisen kaikkivoipaisuususkoa ja ylivalta-ajattelua kohtaan: vaikka vuosisadat vaihtuvat, ovat vanhat ajatusmallit tiukassa eikä ihminen paljon opi. Kaiken loppuminen on koko ajan pelottavan lähellä ja ajatuksena läsnä niin, että tarinaa pitää myös joiltain osin ahdistavana tulevaisuudenkuvauksena.

Wayward Pines -trilogia saa Viimeisen kaupungin myötä komean päätöksen. Epilogi tosin on sellainen, että en pahemmin yllättyisi, vaikka Ethan Burken seikkailuihin vielä palattaisiin.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Juha, Villis, Jenni, Katriina, Alma, Annika ja Krista.

Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingosta kuittaan ruudun Dystopia.

Kommentit

  1. Kunpa tulisikin jatkoa! Olisi jännittävää tietää, mitä sitten tapahtui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :) Toisaalta tuntuu vaikealta ajatella tarinalle jatkoa, mutta onneksi jatkon ajatteleminen ei olekaan minun tehtäväni. :D

      Poista
  2. Loppu tosiaan jätti oven raolleen Ethanin paluulle, en vain oikein tiedä onko se hyvä juttu vaiko ei. Toki olisi kiva tietää mitä tapahtui, mutta menisikö jatko-osa(t) vain vanhan liekin lämmittämiseksi. Mene ja tiedä, todennäköisesti lukisin jatkon ja ottaisin selvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin minäkin: toisaalta kiinnostaisi tietää jatkoa mutta toisaalta hyvin toimineen jutun soisi jäävän tähän. :)

      Poista
  3. Minä melkein toivon, että tämä ei jatku, trilogia oli sen verran hyvä itsessään. Mielummin Crouch voisi aloittaa uuden sarjan kirjoittamisen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein taitaa käydä niin, että kertaalleen päätetyn jutun lämmittäminen uudelleen ei ihan onnistu. Crouchin tuotantoa kyllä lukisin jatkossakin mielelläni.

      Poista
  4. Itse en ole trilogiaa lukenut laisinkaan, mutta useammankin kehuvan postauksen olen tässä viimeisen vuoden aikana lukenut. Ehkä pitää kokeilla? Dystopiat menee itsellä sinne mukavuusalueen ulkopuolelle kuitenkin, mutta joskus sieltä löytyy niitä helmiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin tässä trilogiassa erityisesti siitä, että tarina alkaa ihan muuna kuin dystopiana ja vasta vähitellen paljastuu, mistä on kysymys. Uskallan siis suositella sellaisillekin, jotka eivät dystopioita tunne omikseen.

      Poista
  5. Olen lukenut vasta ensimmäisen osan, josta pidin. Löysin toisen osan äskettäin eli pitänee etsiä päätöskin. Jokin tuossa koukutti mukaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kakkososa oli heikoin lenkki - aika usein trilogioiden kohdalla tuntuu siltä - mutta päätösosa onnistuu kyllä hyvin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on