Siirry pääsisältöön

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

"Toisille voi keksiä järkevän selityksen, mutta itseään ei voi pettää. Tässä mielessä romaanin kirjoittaminen ja täyden maratonin juokseminen muistuttavat kovasti toisiaan. Kirjailijalla on hiljainen, sisäinen motivaatio, eikä hän etsi näkyvää hyväksyntää ulkopuoleltaan."
Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
(Tammi 2011)
Japaninkielinen alkuperäisteos
Hashiru Koto Ni Tsuite Kataru Toki Ni Boku No Kataru Koto 2007
Käännetty englanninkielisestä laitoksesta
What I Talk About When I Talk About Running
Suomentanut Jyrki Kiiskinen
175 sivua
Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on jotain aivan erilaista verrattuna kirjailijan aiempiin lukemiini teoksiin. Poissa on maagisuus, poissa on outous, tilalla on arkipäiväinen realismi ja kirjailijan henkilökohtaisuus.

Teoksessa esillä on kirjailija itse, kirjoittamisen aikaan lähes kuusikymppinen japanilaismies, joka juoksee. Lisäksi hän kirjoittaa, ja teoksessa onkin kyse paitsi juoksemisesta, myös kirjoittamisesta. Ja kirjallisuudesta ja elämästä yleensä. Mitään ällistyttäviä paljastuksia kirjan sivuilta ei kannata odottaa, mutta havainnot arkipäivästä ja elävästä elämästä tuovat kirjailijan lähelle lukijaa uudenlaisella tavalla, ja kokonaisuus on hyvin viehättävä.

Miksi juosta päivästä toiseen niin, että juostuja kilometrejä kertyy 200-300 kuukaudessa? Miksi osallistua kilpailuun, johon kuuluu sata kilometriä juoksemista? Miksi ylipäätään juosta? Kuten Murakami esipuheessaan toteaa, hän ei tyrkytä lukijoilleen neuvoja, miten pitää juosta päivittäin, jotta pysyisi terveenä. Sen sijaan hän kertoo siitä, mitä juokseminen merkitsee hänelle ja miten se on vaikuttanut häneen ihmisenä. Hän tarjoaa ajatuksiaan niin, että usein lukemisen aikana on vain nyökyteltävä myöntymisen merkiksi tai huokaistava, kun joku sanallistaa havaintojaan elämästä niin kauniisti.

En tiedä, houkuttaako Murakamin teos jonkun lähtemään lenkkipolulle. Minua kirja kuitenkin innosti ja motivoi jatkamaan juoksuharrastustani, jonka olen pelännyt sammuvan syksyn tullen. Teoksen pariin voisi palata yhä uudelleen, sillä se tarjoaa pohdittavaa ja ajatushelmiä, joita jää mielellään pyörittelemään mieleen. Olen useammin kuin kerran lenkkeillessäni miettinyt, onko mitään järjen häivää siinä, että juoksee yksinään jonkinlaisen matkan kotoa pois ja sitten palaa takaisin kotiin. Eikö tuon ajan voisi käyttää johonkin oikeasti hyödylliseen? Murakami vastaa minulle: "Toisinaan on tehtävä jotakin näennäisen joutavaa voidakseen tavoittaa jotain arvokasta." Ehkä kyse onkin juuri siitä. Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on ihastuttava kirja.

Kirjasta muualla:

Kommentit

  1. Hauskaa, että tämä kirja motivoi sinua jatkamaan juoksemista. Minua tämä innosti uudessa alussa ja olenkin jaksanut lenkkeillä 2-3 kertaa viikossa.

    Tämä on muutenkin kiinnostava kirja: Murakami näyttää arjestaan sen minkä haluaakin. Ja kirjoittaa kaikesta niin sujuvasti. Nautittavaa luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sujuvasti Murakami tosiaan kirjoittaa: arkisen, tavallisen elämän kuvauksesta voi saada kiinnostavaa, kun osaa kirjoittaa.
      Lenkkeilyintoa sinulle!

      Poista
  2. Kirjoitit hienosti tästä hienosta kirjasta! ♥ MPKPJ on tosiaankin viehättävä kirja, joka jättää lukijalle hyvän ja jotenkin vähän ihastuneen olon.

    Minuakin tämä olisi innostanut juoksemaan (olen ennen ollut juoksija), mutta surin erityisesti kirjaa lukiessani etten vaikeiden selkäongelmieni vuoksi voi enää koskaan juosta. Kävelen kyllä vähintään kaksi tuntia joka ikinen päivä, ja muistan Murakamin ajatusten antaneen uudenlaista mielekkyyden tunnetta jokapäiväisille koiralenkeillekin. Hieno kirja, jolla on ehdottomasti paikkansa omassa hyllyssäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten haluaisin tämän omaan hyllyyni, nythän luin kirjaston kirjaa.
      Ikävää, että juokseminen ei enää ole mahdollista. Mutta hienoa, että mielekästä tekemistä voi löytyä muualtakin ja että sitä mielekkyyttä voi löytyä ihan arkipäiväisistä askareista - Murakamin pienellä tuella.
      Kiitos kommentistasi, Sara! <3

      Poista
  3. Minä olen kyttäillyt tätä kirjakaupoista, haluan ihan omaksi. Olin aiemmin sitä mieltä etten juokse ikinä metriäkään ja kun sillä asenteella lopulta juoksentelin lenkillä omaan tahtiini, alan ymmärtää sen huuman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluaisin tämän kirjan omaan hyllyyni. :) Hyvä asenne, bleue! :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on