Sillä meän ensimmäiselä reissula jo sait kirkkokansan havahtumaan, ja sinua oli heleppo kuunnela. Sehä oliki jottai ihan uutta, että pappi lapinkieltä väänsi ja opetti lapsia kirjottamaan sillä sen omalla kehittämällä kotalapilla, mikä sekään ei ihan heleppoa minulle ollu ko oli siinä niin palijon outoja etelän sanoja. Mutta ensimmäistä kertaa kläpit lähti kiertokouluun iliman itkua eikä tulleet takasin juronhilijasina, jalat ja käet verillä kepiniskuista. Mie tiiän, että silleki etelässä naurettiin, että voiko tämmöset villit ees oppia lukemaan, sen ko Jumalan sannaa ja isä Meität ulukoa oppisivat. Mutta minulle alako valijeta, että tästä saattasi olla ihan hyötyä ja että laki ja oikeus oisikin myös sabmelaisen turvana, kuhan sitä oppisi tavaamaan ja ymmärtämään. Ja naisille tämä oli hyvä.
Brita-Kajsa Laestadius oli Lars Levi Laestadiuksen vaimo, josta historia ei suuremmin kerro. Sulavasanaisen puolisonsa varjoon jäänyt nainen saa kuin saakin nyt äänensä kuuluviin Katja Ketun romaanissa, joka kantaa päähenkilönsä nimeä. Brita-Kajsa vie lukijansa kesyttömään pohjoiseen, missä puoliso haaveilee tieteellisestä läpimurrosta ja missä suuri herätysliike saa syntynsä.
Kertomus lähtee liikkeelle siitä, kun Lars Levi Laestadiuksen maallinen taival on päättymässä. Mies pyytää vaimoaan kertomaan epäileville kaiken, ja Brita-Kajsa, Riitu, lupaa. Ja hän myös kertoo.
Lukija pääsee seuraamaan rehevää ja verevää tarinointia, jonka päätepiste on kuolinvuode. Kaikki alkaa vuodesta 1821 Jokkmokkissa, tai oikeastaan aiemminkin jo, mutta viisi vuotta myöhemmin koittaa tapaaminen, joka muuttaa kaiken. Lars Levistä on tullut hitusen vastentahtoisesti pappi, jonka lupauksiin nuori Brita-Kajsa luottaa. Tapaamisella on seurauksensa, ja kun miestä ei tämän lupauksista huolimatta näy palaavaksi, lähtee nainen syntymätön lapsi mukanaan hiihtämään kohti Karesuandon pappilaa. Pappismies ei suoranaisesti ilahdu morsiamensa saapumisesta, mutta Riitun sitkeys tekee tehtävänsä. Pari menee naimisiin ja saa ison lapsikatraan.
Laestadiukset elävät yhteistä elämäänsä aikana, jona välimatkat ovat paitsi pitkiä myös hitaita kulkea. Kun perheenpää kulkee pitkin pohjoista niin tutkijoiden oppaana kuin pappismiehenä, on Brita-Kajsa paljolti vastuussa kodista ja lapsista. Yksin hänen ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä ajan tapoihin kuuluu, että kodin piirissä sekä elää että käy ihmisiä. Eipä sillä, Riitu varmasti pärjäisi miten tahansa, niin vahva ja osaava hän on. Ja monenlaista vahvuutta häneltä vaaditaankin esimerkiksi silloin, kun puolison petollisuus tuodaan kouriintuntuvasti vaimon silmien eteen.
Kun Laestadiukset muuttavat Lars Levin työn vuoksi Pajalaan, saa lestadiolaisuus alkunsa. Pappi löytää tavan tavoittaa kansan syvät rivit, ja loppu onkin herätysliikkeen historiaa: vanhoillislestadiolaisia arvioidaan olevan nykypäivänä noin 100 000.
Brita-Kajsa on voimallinen romaanin päähenkilö ja minäkertoja, joka totisesti ansaitsee saada äänensä kuuluviin. Papin vaimous on vain osa naista, jonka hahmoon kuuluvat niin saamelaisuus kuin parantajan taidot. Naisen puheenparsi pohjoisine murteineen ja saamelaissanoineen on elävää ja niin rikasta, ettei sitä voi kuin ihmetellä: Katja Ketun taituruus sanankäyttäjänä on tälläkin kertaa ilmiömäistä.
Sen verran tosin sievistelyyn taipuvainen tunnen olevani, että aika ajoin karsastan ronskia ja suoraa puhetta. Se toki lienee romaanin aikaan istuvaa, mutta ajoittain koin hillittömän puhetavan melko raskaaksi. Eipä se silti vähennä taitavan tarinankerronnan arvoa: Brita-Kajsa kertoo paitsi eräästä miehensä varjoon jääneestä kiinnostavasta naishahmosta myös 1800-luvun elämänmenosta vakuuttavasti ja eittämättömän taidokkaasti.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.