En ole niitä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita Britannian kuninkaallisesta perheestä. Olen käynyt lukemassa nettikeskusteluja, joita käyvät lukemattomat kuninkaallisista kiinnostuneet ihmiset, ja sellaisten ihmisten maailma on pieni. Sellaiset ihmiset eivät ajattele pitkäjänteisesti eivätkä ole kiinnostuneita kotipuolestaan. Kaikki tarmo menee siihen, että ajattelee toisen maan kuninkaallisia, yhden ainoan kuninkaallisen perheen vaatteita, kuninkaallisen perheen juoruja, kuninkaallisen perheen surua, varsinkin surua. Minä olin kiinnostunut ainoastaan pojasta, siitä vanhemmasta. En edes tiennyt hänen nimeään.
Miranda Julyn novellikokoelma Uimakoulu marssittaa lukijan eteen joukon erilaisia ihmisiä erilaisine tarpeineen ja erilaisine pyrkimyksineen. Moni heistä pitää itseään aika tavallisena ihmisenä tai sitten henkilönä, joka erottautuu hyvällä tavalla muista, joissa on jotain kummallista.
Vähitellen kuitenkin selviää, että henkilöissä itsessään on jotain vinksallaan. He voivat olla näkemyksiltään rajoittuneita ja oman tarinansa kertojina epäluotettavia, mikä on tietenkin kovin kiintoisaa: kukapa ei olisi tullut miettineeksi kanssakulkijan näennäistä sokeutta omia tekemisiään kohtaan, kenties jopa omaa sokeutta.
Novelleissa on paljon absurdiutta mutta myös tavallista menoa, joka voi naurattaa. Tai sitten ei. Kaikki novellit eivät onnistu puhuttelemaan saati herättämään mitään erityisiä tunteita, ja osa taas jää kummallisuudessaan hyvinkin etäälle.
Yksi etäännyttävä tekijä tässä kokoelmassa on seksuaalisuuden tematiikka, joka on usein mukana luomassa tunnelmaan jotain pahoin vinoa. Ajoittain tuntuu, että päätavoitteena on kohahduttaa ja tavoitteen saavuttamiseksi mukaan otetaan seksi. Se ei kuitenkaan useinkaan puhuttele vaan pikemminkin vieroksuttaa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.