Kalvo. Kalvoihin kiteytyi Momon kuva maailmasta. Hän oli kolmekymmentävuotias ja koki, että hänet erotti maailmasta vähintään yksi kalvo. Se ei ollut samanlainen kuin naamiot, joita hän levitti asiakkaidensa kasvoille. Tätä kalvoa ei voinut nähdä. Se sai hänet tuntemaan itsensä pikkuruiseksi vesikirpuksi, joka uiskenteli yksin meressä solukalvonsa suojissa. Meri ympäröi hänen kehoaan muttei ikinä aidosti koskettanut häntä.
Kiinankielinen alkuteos 膜 1996
suomentanut Rauno Sainio
kansi Satu Enstedt
179 sivua
Lukupiirimme syksyn ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui taiwanilaisen Chi Ta-wein Kalvot, joka osoittautuikin varsin mystiseksi ja monikerroksiseksi pieneksi romaaniksi. Jo vuonna 1996 alkujaan ilmestynyt teos on nyt saatu suomeksi Rauno Sainion kääntämänä.
Kalvot sijoittuu tulevaisuuteen vuoteen 2100. Otsonikadon vuoksi eläminen maanpinnalla on muuttunut mahdottomaksi, ja sen vuoksi ihmiskunta on pääosin asettunut asumaan merenpohjaan suojakalvon alle. Jotkut tekevät matkoja sinne, missä ihmiset aiemmin asuivat, mutta romaanin päähenkilö Momo ei sellaisesta ole erityisen kiinnostunut.
Momo on taitava ihonhoitospesialisti, jonka erityisalaa ovat mystiset ihokalvot, joita hänen vakituiset asiakkaansa tulevat uusimaan aika ajoin. Hän on palkittu ja maineikas, mutta menestys ei ole onnistunut hälventämään hänen kipuaan suhteessa äitiin. Kolmekymppisenä hän on elänyt suurimman osan elämästään ilman äitiään: lapsena Momo joutui vaativaan leikkaukseen ja vietti pitkän ajan sairaalassa; sairaalasta päästyään hän hakeutui sisäoppilaitokseen tavoitellakseen unelmiensa ammattia. Äiti rakensi omaa uraansa samaan aikaan ja Momo tuntee tulleensa äitinsä unohtamaksi. Eihän äiti lähettänyt viestiä edes silloin, kun tytär sai arvostetun palkinnon työstään spesialistina.
Mitä Momolle on tapahtunut? Miksi hänen äitinsä ei pidä ainoaan lapseensa lainkaan yhteyttä? Mysteeri avautuu vähitellen, kuin Momoa riisuttaisiin vaatekerros kerrallaan tai kuin totuuden ympäriltä kuorittaisiin pois kalvoja, yksi kerrallaan. Siinä, mihin lopulta päästään, on jotain kovin murheellista.
Kalvojen maailma on monella tapaa kiinnostava. Se, että teos on julkaistu alkujaan 1990-luvulla, tuo oman lisämausteensa: silloin on ennakoitu tulevaisuudenuhkia, joista osa on pystytty selättämään, mutta osin ennakointi on osunut hyvinkin oikeaan suuntaan. Vaikka teos on lähes kolmekymmentävuotias, on se kestänyt aikaa varsin hyvin. Esimerkiksi androidit tuntuvat kovin tuoreilta yhä edelleen eivätkä teemat – kuten äidin ja tyttären suhde, yksinäisyys, rakkaudenkaipuu – ole suinkaan vanhentuneet.
Lukupiirissämme Kalvot herätti runsaasti keskustelua. Pohdimme paljon esimerkiksi teoksen maailmaa (jota ei alleviivata romaanissa liikaa, miljöötä tärkeämmiksi nousevat henkilöt) ja symboliikkaa (jota riittää mutta kaikki ei saa aivan helposti selityksiä). Kalvot ei ole niitä teoksia, joista on helppo pitää: se on makuuni hieman liiankin mystinen ja toisaalta liikaa selittävä. Se on kuitenkin kiintoisa kurkistus taiwanilaiseen kirjallisuuteen.
Muualla: Tähtivaeltajablogi, Kulttuuri kukoistaa ja Yöpöydän kirjat.
En ole varmaan koskaan lukenut taiwanilaista kirjaa. Ehkä pitäisi kokeilla tätä.
VastaaPoistaVälillä ihan yllättyy, kun otsonikato tulee puheeksi, siitähän 90-luvulla puhuttiin ja sitä pidettiin suurimpana tulevaisuuden uhkakuvana. Vaikka uhkakuvia on nykyisin niin monenlaisia, on jotenkin lohdullista ja innostavaakin, että jossakin on myös onnistuttu.
VastaaPoistaTaiwanilainen kirja kiinnostaisi sinänsä, mutta dystopia on liian kaukana omalta mukavuusalueelta lähteäkseni tähän...
VastaaPoista