Siirry pääsisältöön

Jukka Behm: Ihmepoika Leon

Kavennus käänsi ottelun kulun. Takojat alkoivat saada paikkoja mutta eivät kovin vaarallisia ennen kuin Leon syötti pari minuuttia ennen loppua tasoitusmaalin. Hän antoi puolustuslinjan puhkovan passin Wolfen juoksulinjalle, ja tämän ei tarvinnut kuin saada osuma palloon ohjatakseen sen verkon uumeniin.

Jukka Behm: Ihmepoika Leon
Tammi 2023
kansi Laura Lyytinen
painetun kirjan sivumäärä 373

Kuopuksen kanssa päädyimme lukemaan kehuttua Ihmepoika Leon -kirjaa, joka avaa Hammersmith United -sarjan. Pääosassa on, kuten arvata saattaa, Leon-niminen poika, joka asuu sukulaisperheensä luona pikkukaupunki Westonissa. Leonin äidin sisar on ottanut pojan hoiviinsa jo aikoja sitten. Äiti on teillä tietymättömillä eikä isästä tiedetä sitäkään vähää. Eikä heistä myöskään puhuta.

Eräänä päivänä Leonin elämä mullistuu, kun Hammersmith Unitedin edustajat saapuvat hänen kotiovelleen. Pian Leon on matkalla Lontooseen liittyäkseen akatemiaan, joka leipoo tulevaisuuden jalkapallotähtiä. Yksinäisestä ja pallotteluvideoita omaksi huvikseen tehneestä 13-vuotiaasta tulee yhtäkkiä jotain, josta kaikki haluavat osansa.

Leon sen sijaan haluaa ennen kaikkea pelata jalkapalloa. Lisäksi hän haluaa tietää enemmän äidistään ja isästään. Olisiko jopa mahdollista, että hän on tietämättään törmännyt Lontoossa isäänsä?

Entä mitä ihmettä jalkapallopelien taustalla tapahtuu? Miksi temperamenttinen valmentaja saa potkut? Voivatko Leonin uuden ystävän Amadoun pahat aavistukset pitää paikkansa?

Ihmepoika Leon on oikein vetävä nuortenkirja, jolla on annettavaa niin nuorelle kuin aikuisellekin lukijalle. Leonin tarina kiinnostaa, vaikkei jalkapallo itsessään niin kiinnostaisikaan. Nuoresta päähenkilöstä rakentuu kokonainen kuva huolineen ja haaveineen, ja myös muu henkilögalleria on hyvin rakennettu. Ehkä jotain kliseistäkin on siinä, miten sivuun tuupatusta nuoresta tulee yllättäen tulevaisuuden tähti, mutta joka tapauksessa Leon saa heti alusta lähtien lukijan sympatiat puolelleen. Se, mitä hänelle tapahtuu nyt ja mitä on tapahtunut aiemmin, kiinnostaa suuresti.

Jalkapallomaailmaa kuvataan sitäkin moninaisesti. Kaikki ei ole vain hienoa ja mahtavaa vaan esiripun takana tapahtuu monenlaista. Leon joutuu pitämään puoliaan aivan itse, mutta onneksi hänellä on myös mahdollisuus kohdata ihmisiä, jotka asettuvat hänen puolelleen.

Hammersmith United -sarjan ensimmäinen osa on toimiva aloitus, joka paljastaa paljon mutta jättää myös joitakin kysymyksiä avoimiksi. Kakkososa Enkelin nyrkki on jo ilmestynyt, ja se on ehdottomasti lapsen ja minun lukulistalla. Jalkapallosta kiinnostuneelle kuopukselleni Ihmepoika Leon oli todellinen nappivalinta.

Muualla: Siniset helmet.

Helmet 2024 -lukuhaaste: 45. Kirjassa pelataan.

Kommentit

  1. Kirja vaikuttaa juuri sopivalta innokkaalle jalkapallon harrastajalle. Minkä ikäiselle suosittelet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menee minusta mainiosti noin 10-vuotiaille! Kuopukseni on kymmenen ja hän piti tästä todella paljon. Toki lapsissa on eroja mutta luulen, että kovin paljon nuoremmalle tämä ei välttämättä ole toimiva mutta sitten taas jonkin verran vanhemmille sopinee oikein hyvin.

      Poista
  2. Ostin tämän perheen jalkapalloilijalle, mutta hän ei päässyt alkua pitemmälle. Voi kyllä johtua enemmän siitä, että häntä ei tällä hetkellä lukeminen vedä yhtään, ei niinkään kirjasta itsessään. Voisin kyllä itse kokeilla tätä, kun hyllystä kerran löytyy.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...

Blogistanian Tieto - äänestä täällä!

Logo: Marja-Leena Liipo Blogistanian kirjaäänestykset lähestyvät! Tarkat äänestysohjeet löytyvät täältä . Tänä vuonna tietokirjallisuuteen keskittyvää  Blogistanian Tieto  -kilpailua emännöidään tässä Kirjakaapin kummitus -blogissa. Jos haluat äänestää tietokirjallisuutta, julkaise perjantaina 27.1. kello 10.00 omassa blogissasi postaus, jossa kerrot, mitä kirjoja haluat äänestää. Linkitä postauksesi tämän postauksen kommenttikenttään, josta minä käyn linkatut postaukset lukemassa ja laskemassa äänet yhteen. Muistathan merkitä postaukseesi, montako pistettä kullekin kirjalle annat, jos äänestät useampia kirjoja! Myöhästyneitä listoja ei huomioida, eikä listaa myöskään saa julkaista etukäteen. Listan voi toki ajastaa ilmestymään etukäteen, ja linkin voi tuoda tähän postaukseen kommenttina jo ennen ensi perjantaita. Äänestystulokset julkaistaan emäntäblogeissa lauantaina 28.1. kello 10. Blogistanian muut emäntäblogit löytyvät seuraavista linkeistä: Blogistanian Finlan...