Hymyilen ruudulle. Tervehdyksiä sataa kuin vanhalle tutulle, vaikka olen ollut kanavalla vasta muutaman kuukauden. Kokeillut ensin kerran, sitten toisen, sitten kolmannen.
Tenho on Pulmu Kailamon ja Taru Kumara-Moision ensimmäinen yhteisteos. Kumara-Moisio on kirjoittanut kirjoittanut jo useita teoksia, mutta kirjailijanimi Kailamolle tämä romaani on esikoinen. Jos toiveita saa esittää, lukisin mielelläni vastaisuudessakin näiden kirjailijoiden yhteisteoksia.
Tenho on nimittäin mukaansa tempaava romaani, jota oli ilo lukea. Se vie 1990-luvulle, ja ajankuvassa on jotain hyvin kiehtovaa ja tunnistettavaa. Tuntuu siltä, että ajallinen miljöö on rakennettu huolella, ja se paitsi herättää muistoja myös ilahduttaa muistuttaessaan monesta niin ysäriläisestä yksityiskohdasta.
Romaanin päähenkilö on Kata. Vuonna 2016 hän elää keskellä aviokriisiä. Elämä on tavallaan asettunut uomiinsa jo kauan aikaa sitten, mutta kun puoliso etääntyy, on Katan aika puntaroida tekemiään ratkaisuja ja pohtia, mitä hän todella haluaa. Muistoissaan hän palaa 1990-luvun loppupuolen Tampereelle, opiskelijavuosiin ja nuoruuteen.
Katan nuoruus ei ole pelkkää opiskelijabilettämistä vaan sitä leimaa vahvasti irkkaaminen. Kata löytää IRC-kanavan ja hänestä tulee ataK, joka voi verkossa tehdä itsestään sellaisen kuin haluaa. Vai voiko sittenkään?
Tuijotan eteenpäin soljuvaa keskustelua. Kanavaslangi on auennut minulle hitaasti, mutta nyt monet sanat ovat jo tuttuja. Kaksoispisteet ja sulkeet ovat kiepsahtaneet hymynaamoiksi, kirjainkoodit saaneet merkityksen V@D. Viinaa Doriksessa.
IRC-maailmasta Kata löytää itselleen uuden yhteisön, joka ei kuitenkaan ole irrallaan reaalimaailman laeista ja reunaehdoista. Maailmat limittyvät yhteen ja pitävät sisällään ystävyyttä, rakkautta, kateutta ja petollisuutta. Parikymmentä vuotta myöhemmin ollaan samankaltaisten asioiden äärellä, vaikka elämä muuten onkin keski-ikäisempää. Eri aikatasot limittyvätkin tarinassa mukavasti yhteen.
Irkkaaminen ei ollut osa minun 1990-lukulaista elämääni. Pidän sitä silti kiehtovana osana romaania: on hienoa, että IRC avaa kertomuksessa sitä, miten verkkomaailma hivuttautui vähitellen osaksi tavallista arkea ja miten jo reilut parikymmentä vuotta sitten osa elämästä saattoi solahtaa verkkoon. Irkkaaminen on sillä tavalla luonteva osa romaania, että sitä ei tarvitse syvällisesti ymmärtää voidakseen viihtyä kirjan parissa. Osoitus siitä on ainakin se, että minä viihdyin romaanin äärellä mainiosti – olisin mielelläni viihtynyt kauemminkin.
Tenhosta muualla: Illuusioita.
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.