Siirry pääsisältöön

Robert Galbraith: Valkoinen kuolema

"– Ja sinä siis näit, että lapsi kuristettiin? Strike kysyi, kun Denise sopotti viereisessä huoneessa:
– Yhdistäkää poliisille, äkkiä.
– Mitä tuo sanoi? Billy kysyi syvät silmät suurina ja vilkaisi hädissään ovelle päin pidellen edelleen toista kättään hillitäkseen ticinsa.
– Ei mitään, Strike vastasi huolettomasi. – Minulla on muutama juttu kesken. Kerro siitä lapsesta.

Robert Galbraith:
Valkoinen kuolema
Otava 2018
Alkuteos Lethal white 2018
Suomentanut Ilkka Rekiaro
687 sivua
Äänikirjan lukija Eero Saarinen
kesto 23 t 7 min.

Cormoran Strike, tuo karhumainen yksityisetsivä ja sotaveteraani vetää puoleensa vastustamattomasti. Hänen ja hänen avustajansa Robin Ellacottin välillä säkenöi aina vain voimakkaammin, mutta ei, lukijaa ei päästetä piinasta vielä tässä sarjan neljännessäkään osassa. Päinvastoin, mielenkiintoa kutitellaan niin, että tarinan päätyttyä tuntuu taas kerran, että millään ei malttaisi odottaa sarjan seuraavaa osaa. Helsingin Sanomat muuten paljastaa, että pseudonyymin Robert Galbraith taakse kätkeytyvä J. K. Rowling on luvannut sarjaan vähintään seitsemän kirjaa.

Tällä kertaa selvitellään paitsi Robinin ja tämän sulhasen – kohtuullisen epämiellyttävän Matthew'n – välejä, myös tasapainottoman oloisen nuoren miehen, Billyn, tarinaa rikoksesta, jonka mies muistaa lapsuudestaan. Samoihin aikoihin Strikeen ottaa yhteyttä parlamenttiedustaja Jasper Chiswell, jota kiristetään. Miksi poliitikkoa kiristetään, se selviää vasta aivan viime hetkillä.

Kuuntelin tarinan Storytelin kautta Eero Saarisen lukemana. Ja vaikka Cormoran ja Robin kiinnostavat minua suuresti ja vaikka pidän kovin Saarisen äänestä, olin välillä tuskastua siihen, miten kiemurainen juoni Valkoisessa kuolemassa on. Alkuosa on kovin verkkainen ja loppuosa taas niin kieputteleva, että perässä oli vaikea pysyä. Toisaalta taas se, että Valkoinen kuolema odotti kuuntelemistaan puhelimessani, innosti lähtemään lenkille, vaikka ulkona tuuli ja tuiskusi. Jokin (no, suoraan sanottuna päähenkilöpari) dekkarissa siis vetää puoleensa, ja paljon kiinnostavia yksityiskohtia tarinasta löytyykin: sanotaan nyt vaikkapa politiikan kammarit ja englantilainen kartanomaisema kaikessa tummuudessaan.

Valkoisesta kuolemasta kirjoittavat myös MarikaOksaMaija ja Kirsi.
Helmet 2019: 31. Kirjassa kuljetaan metrolla

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

"Me olimme se vihreän puutalon uusi onnellinen perhe, jolla oli vanhemmat. Ja liikaa salaisuuksia. Ehkä joku oli nähnyt kun meillä kävi poliisiauto, kenties huomannut lastensuojelun kotikäynnillä, pannut merkille miten Mikko huusi minulle pihassa. Ehkä joku lasten kavereista oli kuullut kyläillessään asioita. Mutta jos joku olikin jotain huomannut, me kaikki teeskentelimme ettei se ollut mitään."



Kaikki anteeksi on kuvaus parisuhdeväkivallasta, johon sisältyy niin laaja kavalkadi väkivallan muotoja, että tarinan asiantuntijatkin kavahtavat ja suosittelevat jo eroa. Päähenkilö Laura yrittää kuitenkin viimeiseen saakka pysyä yhdessä Mikon kanssa, vaikka Mikko lyö, uhkailee, puhuu rumasti ja satuttaa lukemattomin eri tavoin.

Laura on itsellinen nainen, joka kohtaa Mikon, eronneen kolmen lapsen isän. Alkuun kaikki vaikuttaa (tietenkin!) täydelliseltä, sillä mies osaa hurmata ja puhua kauniisti. Mutta sitten Mikon pimeä puoli alkaa kaivautua esiin ja saa vähitellen yhä enemmän til…