"Yöllä on kuutamo, suuri kuin lautanen, kuu nousee vuorten vierestä merestä ja liukuu äänettömästi, suurena kuin lautanen, yli hopeisten suomujen peittämän kylän. Maailma kimaltaa, hehkuu, läikehtii täysikuun valossa, aivan kuin tämä olisi haltioiden ja muiden sellaisten hahmojen asuinpaikka, ei tavallisten kuolevaisten tavallinen kotikylä. Suomut kimaltelevat, vaihtavat väriä, peilaavat, loistavat, läikkyvät, näkyvät, usein toisiaan vasten, eikä yksikään elollisen silmä ole katsomassa. Vain kuu, suuri kuin lautanen."
Bongasin kiehtovalta vaikuttavan teoksen Islannissa ei ole perhosia Kirja vieköön! -blogista sen verran moneen kertaan, että viimein piti kirja varata kirjastosta luettavaksi. Moni asia romaanissa herätti mielenkiintoni, eikä vähiten kaunis nimi.
Olenpa iloinen, että sain luettavakseni tämän minulle entuudestaan tuntemattoman virolaiskirjailija Kätlin Kaldmaan ensimmäisen suomennetun romaanin! Islannissa ei ole perhosia on hyvällä tavalla omaperäinen, mystinen ja viehättävä romaani, jonka äärellä haukoin henkeä ja huokaisin ihastuksesta moneen kertaan. Romaanille tekee oikeutta, kun sen äärelle pysähtyy ja antaa tilaa tarinoille, jotka kumpuavat Islannin karusta ja salaperäisestä maaperästä.
Islannissa ei ole perhosia on sirpalemainen mutta kuitenkin ehyt romaani, josta kumpuaa monia tarinoita monin tavoin kerrottuna. Kieli on runollista ja välillä teksti on aseteltu tavanomaisesta poikkeavasti, mikä ohjaa lukijaa huomaamaan sanat ja pysähtymään niiden kohdalle. Ihastuttavaa!
Romaani ulottaa kattamaan monen sukupolven mittaisen tarinan. Alussa ovat Gudrun ja Jón, heidän jälkeensä tulevat Bergthóra, Gunnhildur ja niin edelleen. Jokainen heistä on osa lumoavaa miljöötä ja palanen sukunsa ketjua. Erityisesti esille nousevat naiset, jotka joutuvat kohtaamaan oman aikansa haasteet ja taistelemaan oikeuksistaan. Monen muun tavoin jätän mieluummin sanomatta enemmän, mutta toivon, että moni tarttuu tähän ihastuttavaan romaaniin, joka antoi minulle paljon enemmän kuin uskalsin etukäteen odottaa.
Helmet 2018: 29. Kirjassa on lohikäärme.
Romaanista kirjoitetaan myös näissä blogeissa: Mummo matkalla, Lumiomena – Kirjoja ja haaveilua ja Tekstiluola.
 |
| Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia Fabriikki Kustannus (2017) Alkuteos Islandil ei ole liblikaid 2013 Suomentanut Outi Hytönen 347 sivua |
Bongasin kiehtovalta vaikuttavan teoksen Islannissa ei ole perhosia Kirja vieköön! -blogista sen verran moneen kertaan, että viimein piti kirja varata kirjastosta luettavaksi. Moni asia romaanissa herätti mielenkiintoni, eikä vähiten kaunis nimi.
Olenpa iloinen, että sain luettavakseni tämän minulle entuudestaan tuntemattoman virolaiskirjailija Kätlin Kaldmaan ensimmäisen suomennetun romaanin! Islannissa ei ole perhosia on hyvällä tavalla omaperäinen, mystinen ja viehättävä romaani, jonka äärellä haukoin henkeä ja huokaisin ihastuksesta moneen kertaan. Romaanille tekee oikeutta, kun sen äärelle pysähtyy ja antaa tilaa tarinoille, jotka kumpuavat Islannin karusta ja salaperäisestä maaperästä.
Islannissa ei ole perhosia on sirpalemainen mutta kuitenkin ehyt romaani, josta kumpuaa monia tarinoita monin tavoin kerrottuna. Kieli on runollista ja välillä teksti on aseteltu tavanomaisesta poikkeavasti, mikä ohjaa lukijaa huomaamaan sanat ja pysähtymään niiden kohdalle. Ihastuttavaa!
Romaani ulottaa kattamaan monen sukupolven mittaisen tarinan. Alussa ovat Gudrun ja Jón, heidän jälkeensä tulevat Bergthóra, Gunnhildur ja niin edelleen. Jokainen heistä on osa lumoavaa miljöötä ja palanen sukunsa ketjua. Erityisesti esille nousevat naiset, jotka joutuvat kohtaamaan oman aikansa haasteet ja taistelemaan oikeuksistaan. Monen muun tavoin jätän mieluummin sanomatta enemmän, mutta toivon, että moni tarttuu tähän ihastuttavaan romaaniin, joka antoi minulle paljon enemmän kuin uskalsin etukäteen odottaa.
Helmet 2018: 29. Kirjassa on lohikäärme.
Romaanista kirjoitetaan myös näissä blogeissa: Mummo matkalla, Lumiomena – Kirjoja ja haaveilua ja Tekstiluola.
Luettuani jäin sanattomaksi... Tämä historiaa, saagaa, sukupolvia, maisemia etc. sisällään pitävä aistikas ja todenoloinen teos jätti hiljaisen ihastuksen valtaan.
VastaaPoistaKaldmaa on luonut teoksen, joka irroitti ajasta ja paikasta. Outi Hytöseltä mainio käännös. En pelkästään ihastunut, vaan rakastuin päätäpahkaa:)
Minäkin rakastuin. :) Ehdottomasti yksi tämän vuoden upeimpia lukukokemuksia!
PoistaOnpa ihana kuulla, että tämä lumosi sinutkin! Jotain niin hienoa ja mystistä tässä oli, wau. Upea virolainen on myös juuri suomeksi ilmestynyt Kai Aareleidin Korttitalo, joka kertoo neuvostomiehityksen ajoista Tartossa..
VastaaPoistaKiitos Riitta, sinun ansiostasi tämän lainasin ja luin! Nyt menee ehdottomasti lukulistalle myös tuo Korttitalo. Kiitos vinkistä!
PoistaOlisin niin halunnut lukea tämän Suomessa ollessani, mutta oli lainassa kirjastosta joten en ehtinyt. Minun piti lukea tämän Helmet-haasteeseen, mutta päädyin sitten lukemaan Pobedan, josta kyllä pidin kovasti. Seuraavalla suomireissulla on pakko saada tämä lukuun!
VastaaPoistaToivottavasti saat tämän seuraavalla reissullasi käsiisi! Tuo Pobeda on minun lukulistallani, se kiinnostaa paljon.
PoistaTämä tosiaan on omaperäinen romaani. En osaa verrata sitä mihinkään muuhun lukemaani. Kaunis, karu, kokeileva, kiehtova. Tulipa monta koota tähän, mutta siis: hieno kirja!
VastaaPoistaKaikki koot kyllä sopivat hienosti tätä kirjaa kuvaamaan. :)
PoistaPidin tästä todella paljon, vaikka se ei ollutkaan aivan helpoin mahdollinen romaani. Miljöö on upea ja kerronta vie mukanaan. Onnekasta päästä joskus tällaisiin lukusfääreihin!
VastaaPoista