Siirry pääsisältöön

Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia

"Kun kuuntelen nykyään itseäni kymmenen vuotta nuorempien ihmisten puheita, ymmärrän noin puolet. Lauseet koostuvat sanoista, jotka liittyvät sosiaaliseen mediaan ja muuhun epämääräiseen. Tuntuu siltä kuin keskustelisi ulkomaalaisten kanssa."
Anna-Leena Härkönen:
Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia
(Otava 2018)
189 sivua

Anna-Leena Härkösen kirjoituskokoelma on aina tapaus, jonka huomioin. Niin tälläkin kertaa: Arjan blogista bongasin tämän uutukaisen ja napsautin kirjan saman tien kirjaston varauslistalle.

Anna-Leena Härkösen tyyli vetoaa! Ihan ystävänä sanon tarjoaa tuttua kipakkaa tapaa tarkastella maailmaa, ja ajoittain huomasin hyrähteleväni ääneen Härkösen havainnoille ja tavalle kertoa niistä. Tietenkään aivan kaikki jutut eivät naurata, mutta syy ei niinkään ole kirjoittamisen tavassa vaan siinä, että en jaa Härkösen kanssa samoja näkemyksiä (minä pidän koirista ja elävistä kynttilöistä!). Eikä kaikessa tietenkään tarvitse olla samaa mieltä.

Kokoelman kattava tavoite ei ole pyrkiä naurattamaan lukijaa. Joukossa on myös vakavia aiheita, joiden äärelle on hyvä pysähtyä.

Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia on toimiva kokoelma, joka on taattua laatua Anna-Leena Härkösen ihailijoille. Tallella on niin terävä ote kuin myös lakonisen humoristinen tapa katsoa ihmisten (ja itsen) edesottamuksia.

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki

Olisin voinut tyytyä varastamaan makupaloja elämääni aloittamalla uuden rajoja rikkovan harrastuksen, keskittymällä eläinsuojelutyöhön tai juoksemalla vieraissa aina Villen poissa ollessa. Olin kuitenkin niin kyllästynyt lintuhäkkiini, etten halunnut vain nuolla elämänsuolaa. Halusin purra, ahmia, niellä ja hotkia. Olin muuttunut kanarialinnusta korppikotkaksi. Ville ei kuitenkaan nähnyt muutosta. Hänelle olin edelleen kultaista tukkaa soljella niskassa pitävä perusnainen. Kurvit kunnossa ja päässä kosolti tervettä järkeä. Kuriton vain soveliaisuuden rajoissa. Niinpä päätökseni oli hänelle sokki. Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki Karisto 1999 kansi Pirita Syrjänen 199 sivua Virve Sammalkorven esikoisromaani Sinkkuleikki  oli minulle ilmestymisensä aikoihin elämys. Muistan, miten uppouduin romaaniin ja luin sen useamman kerran, koska jokin viihdyttävässä romaanissa vetosi minuun niin voimakkaasti. Sinkkuleikki  on sittemmin kulkenut mukanani muutosta toiseen ja löytänyt aina paik...

100. postaus ja kirja-arvonta (päättynyt!)

Blogini on vielä lapsen kengissä ja ensi askeleiden tiellä, mutta sadannen postauksen aika tuli yllättävän äkkiä: tässä se nyt on! Ensimmäisen blogitekstini julkaisin 3.11.2013, ja nyt, noin neljän kuukauden iässä, on tämän sadan tekstin merkkipaalun aika. Vauvani on pari viikkoa blogiani vanhempi, ja juuri vauva selittää sitä, miksi olen ehtinyt lukea ja postata niin paljon. Hän on hyvin tyytyväinen ja rauhallinen, eli äidin lukuharrastusta ajatellen (ja toki muutenkin) unelmavauva. Olen ehtinyt viime kuukausina lukea enemmän kuin pitkään aikaan tätä ennen, joten kulunut talvi on ollut hyvin antoisa. Aloitin blogin, koska minua on jo pitkään häirinnyt se, että unohdan niin paljon lukemiani kirjoja. Kysymys ei ole kirjojen huonoudesta vaan onnettomasta muististani, ja ajattelin, että blogin avulla voin palata muistuttamaan mieleeni, mitä kirjoja olen lukenut ja millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet. Bloggaaminen on kuitenkin ollut myös paljon muuta kuin lukukokemusten muistiin ki...

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...