Siirry pääsisältöön

Hyvän sään aikana - Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken

"Tulevaisuuden Suomessa kasvukautta vallitsee pitkän päivän ja nykyistä korkeampien lämpötilojen yhdistelmä. Vastaavanlaisia oloja ei ole missään päin maapalloa. Vuoden 2050 Suomessa viihtyvää viljakasvilajiketta ei ole vielä olemassa, mutta tuotekehittely on käynnissä."
Työryhmä ja Hanna Nikkanen:
Hyvän sään aikana - Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken
(Into 2017)
320 sivua
Toimittaja ja vierailijaprofessori Hanna Nikkanen on koonnut Tampereen yliopiston opiskelijoista 21-henkisen työryhmän, joka pureutuu yhteen aikamme varmasti merkittävimmistä aiheista. Ilmastonmuutos vaikuttaa tavalla tai toisella ihan jokaisen elämään, ja siksi kirjan olemassaolo on erittäin perusteltu. Perusteltua myös olisi, että Hyvän sään aikana -teokseen tarttuisi mahdollisimman moni.

Hyvän sään aikana on jaettu kolmeen osaan, kotka ovat Kumisaappaita lainaamassa, Surun vaiheet ja Tuntematon planeetta. Ensimmäisessä osassa keskitytään ilmaston lämpenemisen aiheuttamiin konkreettisiin muutoksiin: miten luonto yrittää sopeutua, miten yritykset reagoivat muuttuvaan tilanteeseen? Toisessa osassa tarkastellaan sitä, miten me ihmiset suhtaudumme siihen, että yllämme leijuu uhka, joka on valtavuudessaan käsittämätön. Viimeisessä osassa katse suunnataan kohti tulevaisuutta. Onko vielä toivoa?
Kyky myönteiseen ajatteluun ja yhteisöllisyyteen vaikeina aikoina on ihailtava piirre yhteiskunnassa, mutta se on myös uhka. Ihmislaji on levittäytynyt ympäri maapalloa tulevaisuudenuskonsa ja sinnikkyytensä ansiosta, ja samainen toiveikkuus voi estää ihmisiä sisäistämästä tilanteen vakavuutta. Jos joutuu kokemaan ilmastonmuutoksen vaikutukset nahoissaan, voi muuttua haluttomaksi ajattelemaan koko asiaa.
Ilmastonmuutos on uhka, joka on läsnä. Se muuttaa maailmaa, on jo muuttanut. Hanna Nikkasen ja työryhmän teos ei vaikuta sen enempää vähättelevältä kuin suurentelevaltakaan. Teos ei tuomitse ihmiskuntaa väistämättömään tuhoon lähitulevaisuudessa mutta osoittaa, että aihetta huoleen on.

Hyvän sään aikana on vaikuttava kokonaisuus ilmastonmuutoksesta. Teoksessa käsitellään monia aiheeseen linkittyviä teemoja monen tekijän voimin. Kirja on kuitenkin yhtenäinen ja vakuuttaa lukijansa. Niinpä sen soisi päätyvän monen lukijan käsiin.

Helmet 2018: 45. Palkittu tietokirja. Teos voitti Kanava-tietokirjapalkinnon ja oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana.

Kommentit

  1. Tämän kirjan aion jossain vaiheessa lukea, sillä aihe kiinnostaa. Olen itse huolestunut ilmastonmuutoksesta ja yritän valinnoillani pienentää hiilijalanjälkeäni parhaani mukaan, ja toisinaan valtaosan ajattelemattomuus jopa melkein suututtaa. Siksi minäkin jo näin ennen lukemista toivon, että mahdollisimman moni tulisi lukemaan tämän kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tätä kyllä lämpimästi. Pidin siitä, että vakavaa ja huolestuttavaa aihetta lähestytään vakavasti ja monipuolisesti. Tuntuu, että kirjan pariin pitäisi palata uudemman kerran.

      Poista
  2. Hyvä nosto. Uhka on tiedetty jo kauan, mutta bileet jatkuvat, ja kaikki päättyy tuhoon, näin luulen. Suomen lämpötila ei nouse, mikäli Golfvirta tyrehtyy, voi jopa kylmetä. Sitä ennen aavikoituminen kuivuus, ja meren pinnan nousu ovat jo niittäneet tuhoa. Toivottavasti olen väärässä, ja löydetään helpotus, tai tapahtuu muuta, joka hillitsee jatkuvaa pallon lämpenemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jokke.
      Niinpä. Kovin toiveikkaasti ei tulevaisuuteen voi katsella, mutta kai silti täytyy vain toivoa, että jotain tapahtuu. Ja siinä toivoessa täytyy tietenkin itse tehdä se, mitä voi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok