Ahma istuu takaisin tuolilleen ja läiskäyttää ison möykyn margariinia perunoilleen. Astrid katsoo ihmisiä pöytänsä ympärillä ja yrittää löytää tyytyväisyyden sisältään. Tämä on hieno hetki, kaikki nämä tutut ja vieraat ihmiset tässä, spontaanisti syömässä hänen kasvattamaansa ja laittamaansa ruokaa. Täytyy olla kiitollinen. Astrid vetää syvään henkeä nenän kautta ja ulos suun kautta. Hän on kiitollinen. Hyvin kiitollinen.
Kirjastoihmiset ovat päätyneet jo parhaat päivänsä nähneeseen taloon Lempilään. Asiakasjoukko on sekalainen mutta heitä yhdistää pääpiirteissään kirjastolaisuus. Eräänlaisena emäntänä ja joukon kaitsijana voinee pitää Astridia, jolle muun muassa vuokraemäntä Salome soittaa silloin, kun on asiaa. Astridilla on sinitukkainen teinilapsi Ahma, ja kellarin ikkunattomaan huoneeseen jäänyt Nelli on Astridin tavoin kirjastoihmisiä. Niin on myös Ville, joka kaipaa vain rauhaa mutta joutuu houkuttelemaan vessasta pois Hakimia, joka hänkin on tullut Lempilään kirjaston kautta.
Lempilä on rakennettu Marjaniemeen 1940-luvulle, ja siellä se edelleen havisee ja huokuu, vaikka aikaa on kulunut ja talo rapistunut. Se ei ole uutuuttaan hohtava mutta se on lämmintunnelmainen koti asukkailleen – ainakin juuri nyt.
Nyt on elokuu. Yksi elokuinen päivä alkaa taas Lempilässä, ja tuota yhtä päivää Marjaniemi kuvaa. Samalla se kuvaa iloisen värikästä yhteisöä ja sitä, miten Lempilään ovat tervetulleita kaikki. Niklas pitää tapanaan tupsahtaa taloon mukanaan milloin kukakin, ja vuokraemäntä saa ilman muuta tulla taloon kertomaan asiansa. Ei haittaa, vaikka Lempilässä piipahtaa virkavaltaakin, mutta naapurin Satans Daniel saa mieluusti pysytellä kauempana.
Marjaniemi kuvaa tuota yhtä elokuvista päivää, joka alkaa varhain ja päättyy myöhään, niin kuin päivillä tapana on. Yhden vuorokauden aikana ehtii tapahtua paljon: talo on täynnä ääntä ja elämää, ja siihen kaikkeen sisältyy sellaista lämpöä, jota juuri tässä ajassa kaipaa. Lempilään olisi ihanaa jäädä, tai kunpa sinne voisi palata. Sen salliva, ymmärtäväinen ja lempeä ilmapiiri vetoaa.
Pidin Marjaniemessä kovin paljon. Se on ihastuttava elämänmakuinen romaani, jonka oivallinen kaikkitietävän kertojan ääni on yksi tärkeä osa viehätyksen rakentamista. Herkullisen runsasta elämänmenoa kuorruttaa lämpimän hersyvä huumori, ja jollain kiehtovalla tavalla romaani on yhtä aikaa ajaton ja kuitenkin myös kiinni tässä ajassa.
Siina Tiuraniemen romaani on sillä tavoin värikäs ja eloisa, että sen tapahtumat tuntuivat kovin kuvallisilta. Olisikin kiintoisaa ja upeaa, jos joku innostuisi viemään yhdenpäivänromaanin vaikkapa värikylläiseksi televisiosarjaksi. Katsoisin, ehdottomasti.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.