Kävellessäni lokakuisia katuja ajattelen menneitä vuosia, jotka täyttyivät Raunan häiden jälkeen lasten syntymistä ja kaikesta hälystä, mitä perhe tuo mukanaan. Minne ne vuodet katosivat niin nopeasti, ja minne katosi minun elämäni siinä taustalla?
Elise on 45-vuotias ja jollain tapaa sivustakatsoja elämässä, jonka kai olisi pitänyt olla toisenlaista kuin mitä siitä loppujen lopuksi tuli. Vai olisiko? Ainakin se olisi voinut olla toisenlaista.
Väistämättä toisenlaiset mahdollisuudet käyvät mielessä viimeistään silloin, kun lukija katselee Elisen rinnalla Raunaa, Elisen ihmeellistä ystävää jo vuosikymmenten takaa. Rauna on sitä, mitä Elise ei ole: hän on keskipiste, joka osaa ottaa tilan haltuun, hän on matkustanut ja asunut Italiassa, hänellä on puoliso ja lapsia. "Raunassa oli liikaa valoa, minussa liikaa hämärää." Ja usein Elise on se, joka saapuu paikalle katsomaan Raunan toteutuneita unelmia ja ihanaa elämää palatakseen yksin kotiinsa.
Nyt Rauna on toteuttanut yhden unelmansa. Muistikirjoihin kirjoittajasta on tullut kirjailija, sillä Rauna on julkaissut esikoisromaaninsa jolle odottaa menestystä, totta kai. On aika juhlia. Ja samalla Elisen on aika palata menneeseen – siihen, mitä tapahtui 1990-luvun puolivälissä; mitä oli nuorten välinen ystävyys ysärillä; mikä merkitys oli eräällä farkkutakkisella pojalla.
Entä mitä tapahtuu, kun tuo farkkutakkinen poika astuu estradille kertomuksen nykyajassa? Mitä Raunan ja Elisen ystävyyden katveessa kytee?
Mitä en kertonut kenellekään rakentaa moniulotteisen kuvan ystävyydestä, joka ei ole aivan tasapainoinen ja jossa on rosonsa. Se saa miettimään lapsuuden- ja nuoruudenystävyyden ja -ystävien merkitystä ja sitä, onko teiden erkaantuminen ilmiö, jolta voi tai pitää välttyä. Vai onko se ehkä jotain, jonka tapahtumista ei pitäisi estää?
Kertomus saa myös pohtimaan ystävyyden rakentumista ja lähellä olevien ihmisten merkitystä. Miksi Rauna ja Elise ystävystyivät aikanaan ja miksi heidän suhteensa on säilynyt vuosikymmeniä, vaikka toinen on ollut välillä poissa? Mitä sellaista erilaiset ihmiset toisistaan hakevat ja saavat, että suhde säilyy, vaikka väistämättä molemmat myös muuttuvat?
Tanja Brummerin esikoisromaani on runsaasti ajatuksia herättelevä romaani. Se avaa lukijan eteen ikkunoita sekä 1990-luvulle että nykyaikaan, ja molemmissa on jotain kovin tuttua. Se avaa lukijalle myös näkymän Elisen mielenmaisemaan sopivalla tavalla vihjaten ja jännitettä keräten: kiinnostus säilyy vaivatta, kun jokin kytee ja kipinöi.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.