Hänen viime kerralla tuomansa kukkakimppu on kuihtuneena kiven juuressa. Hän korjaa sen pois, puhdistaa haudalta lehdet ja roskat ja sytyttää uuden kynttilän. Ei näy mitään merkkejä siitä, että kukaan muu olisi käynyt täällä siivoamassa tai laittamassa. Vähän sääli, ettei kukaan tunnu välittävän, Andrea ajattelee. Isähän haudattiin tänne juuri siksi, että hauta olisi lähellä Röllekebackenia. Andrea kyykistyy ja laskee käden kauniille kivelle. Tuntuu edelleen epätodelliselta nähdä isän nimi kaiverrettuna sen harmaaseen graniittiin.
Andrea, Ulrika ja Rasmus ovat menettäneet hiljattain isänsä. On siis aika uudenlaisen elämänvaiheen, ja jotenkin muutos konkretisoituu äidin 72-vuotissyntymäpäivillä. Paitsi että isä on poissa on myös lapsuudenkodissa jokin muuttunut. Astioita on kadonnut, eikä varsinkaan erityistä ruusuvatia löydy mistään. Tai Andrea ei sitä löydä, ja hän ahdistuu tajutessaan, että tärkeä lapsuudenmuisto on poissa.
Kolhiutuneesta ja korjaillusta ruusuvadista muotoutuu eräänlainen motiivi, sillä siihen kiteytyy monenlaisia muistoja ja tunteita. Se on tärkeä nimenomaan siskoksille, ja jollain tapaa se voisi symboloida sitä, kuka on vanhemmilleen tärkeä ja kuka ei.
Ullis haluaisi sen olevan totta, vaikka tietää, ettei se todennäköisesti ole. Todennäköisesti hän ei isän mielestä yksinkertaisesti ole ansainnut paikkaa koko listalla. Silti hän ottaa vadin vastaan, sillä rikkinäistä ja paikkailtua vanhaa astiaa katsoessaan hän näkee jäänteitä jostain, mikä todella oli kerran kaunista.
Tarinaa kerrotaan kolmesta näkökulmasta. Ensin tapahtumia tarkastellaan Andrean, keskimmäisen, silmin. Hän on ollut isän tyttö ja kokee, että muiden suru ei jostain kumman syystä ole yhtä suurta kuin hänen. Samaan aikaan hän tuntee joutuvansa ”tekemään kaiken”, kun muut eivät syystä tai toisesta tartu toimeen. Hän myös kokee jäävänsä ulkopuoliseksi lapsuudenperheessään, jossa äiti tuntuu asettuvan toisen siskon puolelle asiassa kuin asiassa.
Seuraavaksi esillä on Ulrika, jonka elämäntilanne ei ole niin vakaa kuin menestyneen arkkitehtisiskon. Asunnot vaihtuvat eikä matalapalkkainen työ edistä pyrkimyksiä saada elämää paremmin raiteilleen. Äiti on Ullikselle läheinen ja tarjoaa tukea tavalla, jota Andrean on vaikea hyväksyä.
Sitten on vielä Rasmus, pahnanpohjimmainen, joka on jäänyt tilaa ottavien siskojensa varjoon. Siskojensa silmin hän saattaa olla se, joka sai nuorimmaisena eniten, mutta välttämättä he eivät tunnista lainkaan veljensä yksinäisyyttä.
Sisaruksia yhdistää mutta myös erottaa isä, josta kaikilla on erilaisia muistoja. Andrea uskoo tunteneensa isänsä parhaiten, ja hän vaalii Olle Edmanista suorastaan kiiltokuvamaista kuvaa. Vähitellen kuitenkin selviää, että kiiltokuvan taustalta löytyy monenlaista, erityisesti yksi suuri salaisuus, joka on vaikuttanut perheeseen perustavanlaatuisesti vuosikymmeniä.
Sisaruskateutta on paljon ajatuksia herättävä romaani sisarussuhteista, mutta kovin hauskana en sitä osannut lukiessani pitää, vaikka se kustantajan mukaan onkin kipeän hauska. Toki eräs kookospallokohtaus tuntui aika hulvattomalta, mutta ennemmin romaania lukiessa korostuu kipeys kuin hauskuus. Erityisesti jäin kirjan kansien sulkeuduttua pohtimaan sitä, miten vaikea laji vanhemmuus onkaan ja miten suuria haavoja puhumattomuus ja vanhempien keskeneräisyys voivatkaan lapsiin jättää.
Sen sijaan lukupiirissä romaani antoi erinomaisen paljon keskustelunaihetta, niin paljon tunnistettavia elementtejä romaanissa on, kun se kuvaa ihmissuhteiden monimutkaisuutta. Tässä kuvauksessa romaanin rakenne on toimiva, sillä kolmesta suunnasta tuleva valotus antaa eväitä ymmärtää niin henkilöitä kuin tilanteiden monitulkintaisuutta. Samalla sitä tulee pohtineeksi, minkälaisia sokeita kohtia ja tutkinnallisia haasteita omassa elämässä onkaan, olipa kyse sitten sisaruksista tai muista ihmissuhteista.
Paikoin kerronta tuntui hitusen liian osoittelevalta mutta siitä huolimatta romaanin lukemisesta jäi päällimmäiseksi vaikuttuneisuus siitä, miten taitavasti kertomus tavoittaa ihmissuhteiden haasteita. Tämän romaanin myötä Moa Herngrenin nimi jää kyllä mieleen: Ruotsalainen avioero on vielä lukematta ja kiinnostuksella jään odottamaan mahdollisia muita suomennoksia.
Sisarussuhteet kiinnostaa, itse olen nuorin kolmesta ja on mielenkiintoista huomata miten eri tavalla muistamme asioita. Tai yleensä muistamme. Ja miten aika on muuttanut meitä kaikkia. Sekin muuttaa, kun toinen vanhempi kuolee. Uskon, että tästä kirjasta saa varmasti paljon ajattelemisen aihetta ja kiinnostaa itsekin tämä saada lukuun. Tästä on olemassa enkkukäännös, joten täytyypä tutkailla jos sen jostain saa (kirjastostamme ei tietenkään saa).
VastaaPoistaGoodreadsin mukaan tämä on jonkin sarjan kolmas kirja. Ilmeisesti toimii kuitenkin mainiosti itsenäisenä teoksena?
En pitänyt ollenkaan Herngrenin Ruotsalaisesta avioerosta, joten tuskin tartun tähänkään.
VastaaPoistaSisarussuhteita kuvataan monissa kirjoissa. En tiedä, lieneekö se jokin trendi, vai onko minun lukulistalleni vain tupsahtanut sisaruskirjoja. Napolitanon Kaunokaisia,
VastaaPoistaWoudenin Paljon vartija ovat just äskettäin luettuja.
Voin hyvin kuvitella, että Herngrenin kirja toimii hyvin lukupiirikirjana.
Ruotsalaista avioeroa olin jo kerran aloittamassa, mutta hetki ei ollut sopiva, eikä tarina ottanut mukaansa. Sisaruussuhteet ja se, miten eri tavalla sisarukset voivat asiat nähdä ja kokea on kyllä kiinnostava aihe. Mulla on iso ikäero vanhempiin sisaruksiin, joten on luonnollistakin, miten usein huomataan meidän muistikuvien olevan ihan erilaisia. Ja sitten tietysti minä en voi muistaa asioita, mitä he muistavat ja vastaavasti heillä ei välttämättä ole edes tietoa kaikista asioista mitä on tapahtunut heidän ollessaan opiskelemassa.
VastaaPoistaOlen aina ajatellut, että olisi ihanaa, kun olisi sisaruksia. Joskus, etenkin perinnönjakoaikoina, saattaa kuitenkin olla helpompaa olla ainoa lapsi. Näin Moa Herngrenin Gummeruksen tilaisuudessa keväällä ja hän oli kyllä nokkela ja sanavalmis. Juttusi perusteella uskon, että kirjassa on todellakin sytykettä lukupiirikeskustelulle.
VastaaPoistaPidin siitä edellisestä (ensimmäisestä?) Herngrenistä Ruotsalainen avioero. Siinäkin päästiin pariskunnan molempien osapuolten pään sisälle. Veikkaanpa että tämäkin vielä luureihin päätyy.
VastaaPoista