Lucy herää ulkoa kuuluvaan kakadun rääkäisyyn. Aamu vasta sarastaa – hänen puhelimensa näyttää, että kello on kuusi. Valjussa valossa ja ikkunan läpi kuuluvassa meren aavemaisessa kutsussa on jotain ajan ulkopuolella, rajoilla olemisen tuntua. Ehkä uni tuntuu sen vuoksi läheisemmältä – kuin huoneelta, josta hän on juuri astunut ulos. Hän muistaa kerta kerralta enemmän, ikään kuin se toinen maailma loiskuisi hänen kantapäilleen. Suuta ja sieraimia vasten puristuva pimeys. Naisten itku ja rukoilu. Tunne jonkun kädestä hänen kädessään niin vahvana, että sen puuttuminen tuntuu kipuna ruumiissa. "Mo dheirfiúr. Minun siskoni." Hetken uni on kiinteämpi ja todellisemman tuntuinen kuin sänky, sen muhkuraiset tyynyt ja peitolle lankeava valju auringonvalo. Ainoa yhdysside on meren ääni: tuntuu kuin sen rytmikäs kohina ja imu olisivat seuranneet häntä.
Lucy on haaveillut pitkään journalismiopinnoista, ja kaiken pitäisi olla kohdillaan, kun opinnot ovat alkaneet. Opiskeluarki kuitenkin nitkahtaa sijoiltaan pahemman kerran, kun Lucy havahtuu keskellä yötä ja näkee alapuolellaan Benin, jonka katseesta paistaa pelko. Lucy on kävellyt unissaan kuristamaan miestä, joka on kohdellut häntä kaltoin.
On selvää, että Lucylla ei ole juuri puolustajia vaan monen myötätunto kohdistuu Beniin, joka osaa vaikutusvaltaisen isänsä avustuksella kiemurrella irti vastuusta. Yliopistolla ei katsota kuristamisyritystä suopeasti, ja koska Lucy on itsekin kauhuissaan teostaan, hän ei näe muuta vaihtoehtoa kuin paeta. Etäiseksi muuttunut sisko Jess tuntuu ainoalta mahdollisuudelta, ja niinpä Lucy lähtee kohti Australian etelärannikkoa. Perille päästyään hän kuitenkin saa todeta, että siskoa ei näy missään eikä tämän koti ole mitenkään erityisen kutsuva paikka. Valinnanvaraa ei silti ole, ja niinpä Lucy jää odottamaan Jessiä, jonka naapuri olettaa palaavan kotiin päivänä minä hyvänsä. Onhan Jessin pitkään valmistelema taidenäyttelykin pian avautumassa.
Toisella aikatasolla, vuonna 1800, keskiössä on Mary, joka on sisarensa Elizan kanssa ahdistavalla matkalla kohti tuntematonta. Nuoret naiset ovat päätyneet vaikeaan tilanteeseen ja vangituiksi: nyt heitä odottaa tuntematon Australia ja pitkä merimatka yhdessä muiden vankien kanssa. Mary tuntee olevansa suuressa vastuussa siskostaan, joka ei näe samoin kuin muut, ja samalla häntä kalvaa valtava koti-ikävä Irlantiin ja huoli isästä, joka on nyt yksin. Äiti on jättänyt perheensä vuosia aiemmin, ja vähä vähältä selviää, mitä kaikkea menneisyydessä on tapahtunut ja miksi kaksikko on kauhistuttavalla matkalla.
Melko pian lukijalle selviää, että molemmilla sisaruspareilla on jotain yhdistävää: heitä vaivaa vesiallergia, joka tekee elämästä melkoisen hankalaa. Se on mystinen haaste, josta Lucyn ja Jessin vanhemmat eivät kuitenkaan kärsi.
Muutakin mystistä romaanin maailmassa on. Sekä Lucy että Jess tuntevat vahvasti meren kutsun, ja Jessin asuinmaisemissa huhutaan naisista, jotka ovat mereen hukuttuaan jääneet vesille huhuilemaan. Houkuttavatko he mukaansa miehiä, jotka ovat kadonneet rannikolta? Miksi kadonneet ovat nimenomaan miehiä? Onko niin, että rannikko suojelee naisia, kuten Jessin naapuri arvelee?
En ole aiemmin lukenut Emilia Hartin teoksia, mutta Seireenit totisesti sai kiinnostumaan hänen tuotannostaan. Pidin suuresti siitä, millä tavoin realismi ja mystiikka kietoutuvat yhteen ja miten kertomus avaa vähitellen solmuja, joita henkilöiden maailmassa piilee. Salaisuuksista osa on melko helppo arvata, mutta se ei haittaa lainkaan: tiivistunnelmainen juoni pitää otteessaan ja houkuttaa palaamaan tarinan äärelle aina, kun mahdollista.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.