Joulun lähestyessä käy usein niin, että alkaa kaipailla luettavaksi ja nähtäväksi jotain pehmoista ja lämpöistä. Klikkailinkin äänikirjahyllyyn useamman jouluisen kertomuksen ihan vain sillä perusteella, että esittelyteksteissä luvataan ajankohtaan sopivaa tunnelmaa. En perehtynyt kirjojen saamiin arvosteluihin, vaikka olisi ehkä pitänyt. Tässä joka tapauksessa joulukvartettini vuosimallia 2025:
Maria kävelee ympäri ruokasalia sytyttämässä kynttilöitä. Pöydät on katettu kahdelle eri seurueelle: polttariporukalle keskelle salia ja pariskunnalle ikkunan eteen. Vähän outo valinta polttareiksi, joulubuffet saaristossa, hän ajattelee. Toivotaan muiden vieraiden takia, etteivät ne metelöi liikaa. Hän kurkistaa ikkunasta ja näkee veneen perätuhdon, kun Dennis on menossa mantereelle. Vene nostattaa aaltoja, jotka kulkevat tasaisena jonona muuten peilityynessä vedessä. Lämpötila on laskenut huomattavasti, ja radiossa, joka on soinut koko päivän hänen valmistellessaan ruokia, luvattiin lumisadetta.
Anna Wintherin Joulu saaristossa kuulosti etukäteen aivan mainiolta valinnalta, sillä sydämeni sykkii saaristomaisemille eikä joulu sen höysteenä olisi lainkaan pahitteeksi. Romaanin päähenkilö Maria etsii uusia tuulia elämäänsä jäätyään yllättäen työttömäksi, ja aivan yhtä yllättäen hänelle tarjotaan Facebookin kautta töitä tukholmalaisessa kahvilassa.
Tukholmalainen kahvila ei kuitenkaan ole aivan täsmällisesti tukholmalainen kahvila vaan kyseessä on hitusen isompi hanke, jonka toteuttaminen vaatii venematkoja saaristoon ja varsinaista urakointia kartanossa, ennen kuin asiakkaat voivat saapua paikalle. Uusi työ saaristossa on Marialle alkuun lähinnä kauhistus, sillä hän ei ole mikään veneilijä eikä saaresta lähdetä kotiin ihan noin vain. Vaatelias pikkusisko tuo soppaan omat kirpeät mausteensa kysellessään tämän tästä lapsenvahdiksi Mariaa, joka onkin hämmästyttävän pitkämielinen lapsellisen ja itsekeskeisen sisarensa käskytyksen edessä. Jouluisia mausteita soppaan taas tuo Marian vanha tuttava menneisyydestä, mies kun törmää yllättäen saarikartanon asiakkaaksi ja onnistuu herättelemään uinuvia tunteita Marian sisällä.
Tämä joulukertomus ei herättänyt järin lämpimiä tunteita kuuntelijassa kiinnostavasta alkuasetelmasta huolimatta. Eniten tökki kieli, joka on usein kovin kankeaa. Kerronnalle olisi tehnyt hyvää roima tiivistäminen, ja dialogi on paikoin niin kömpelöä, että se herättää suoranaista myötähäpeää. Ei jatkoon.
”Dennis katsoo häntä kysyvästi.
”Mikä on?” Dennis kysyy.
”Mitä?”
”Sinä näytät hermostuneelta.”
”Minä vai?”
”No sinä, kuka muukaan?” Dennis sanoo ja vilkaisee ympärilleen.
”Ai jaa, ei, en yhtään”, hän vastaa eikä keksi yhtään valkoista valhetta selitykseksi.”
**********
Eilisilta, tai viime viikot, oli vain ollut tilapäinen häiriö Sophien uudessa alussa Sunnysidessa. Oli tärkeää unohtaa koko juttu ja keskittyä loihtimaan ”joulua pakoon” -viikonlopusta suuri menestys. Sophie takoi päähänsä, että hänen pitäisi lakata miettimästä Brodya koko ajan, jotta hän voisi keskittyä vieraisiinsa täysillä.
Philippa Ashleyn Joulua pakoon kertoo myöskin – yllätys, yllätys – uutta elämää etsivästä naisesta. Sophie on jättänyt taakseen sekä joulukauppansa että petollisen miesystävänsä ja ostanut Englannin järviseudulta majatalon nimeltä Sunnyside. Toiveissa on päästä majatalon myötä varjoista valoihin, mutta joulun taika on Sophien mielestä kaikonnut kenties ikiajoiksi.
Niinpä hän päättää markkinoida majataloaan ihmisille, joilla on hänen laillaan joulua karttava mielentila. Hän luo Sunnysidesta paikan, jossa voi nauttia talvesta ja lomapäivistä ilman ainuttakaan joululaulua tai -koristetta. Varauskirja täyttyykin niin, että pian jokainen huone on varattu. Mutta avataanko ovet silti, jos paikalle ajautuu viimeisillään raskaana oleva äiti perheensä kanssa?
Järviseudulle nimittäin osuu juuri jouluna lumimyräkkä, joka katkaisee sähköt Sophien talosta ja pakottaa matkalla olleen perheen etsimään suojaa Sunnysidesta, kun autolla ei enää pääse mihinkään. Sähkökatko ja eräs toinenkin yllätys pakottavat puolestaan Sophien kääntymään naapurin komean eläinlääkärin puoleen, vaikka hän aiemmin vannoi pysyvänsä komistuksesta ja tämän viehkosta morsiamesta kaukana.
Tässä romaanissa olisi ollut hyviä mahdollisuuksia, sillä majatalon sekalainen seurakunta keskellä lumimyräkkää on aivan oiva lähtökohta talviselle tarinalle. Elementtejä tuntui kuitenkin olevan liian kanssa, ja moni sinänsä herkullinen seikka jäi vain sivujuonteeksi, vaikka aineksia olisi ollut enempään. Lisäksi kerronta tuntui ajoittain turhan jaarittelevalta, ikään kuin fokus olisi ollut hitusen vinossa. Ajoittain mietin, kuinka moneen kertaan voi toistaa samassa kappaleessa sanan mies, nainen tai hän. Sekin jäi mietityttämään, miten majatalon asukit pysyivät lämpiminä keskellä lumikaaosta ja sähkökatkoa, mutta ehkäpä taloteknisiin yksityiskohtiin keskittyminen olisi vienyt huomiota entistä enemmän väärään suuntaan.
**********
Ei! Hän nousi seisomaan ja nyrkkeili energisesti kaksi sohvatyynyä täydellisen pöyheiksi. Minä en ryve itsesäälissä. Itse asiassa oli vain hyvä, että Maisy oli poissa, sillä hän olisi tänä jouluna kiireisempi kuin koskaan. Minä suostun neiti Päsmäripöksyn kohtuuttomiin vaatimuksiin ja luon turvallisen tilan Little Beck Fossin nuorille, halusi vanha kuvatus sitä tai ei. Hän nappasi kuolleen kukinnon orkideastaan matkallaan keittiöön ja heitti lattialle pudonneen valkoisen pavun suoraan tiskialtaan viemäriaukkoon kymmenen askeleen päästä. Hän nyökkäsi tyytyväisenä. Hän näyttäisi vielä närhenmunat koko joululle!
Talviyön unelman päähenkilö Harriet kärsii tyhjenevästä pesästä ja istuu pubissa, jotta kodin tyhjyys ei pistä silmään niin pahasti. Pubissa hän kohtaa tyylitukkamiehen, jonka ajattelee jäävän vain yhden yön huumaksi, eihän yön pimeinä tunteina tullut edes esittäydyttyä.
Harriet on töissä yksityiskoulussa, joka ottaa vuosittain oppilaikseen myös paikallisia nuoria. Tasavertaisuusohjelman oppilaat ovat erityisesti Harrietin sydäntä lähellä, ja kun hänen villi viisikkonsa murtautuu hylättyyn teatteriin, ottaa Harriet syyt niskoilleen varjellakseen nuoriaan hankaluuksilta. Hän ei tosin aavista, mitä seurauksia hyväntahtoisuudella on. Ensinnäkin Harriet päätyy tekemisiin poliisin kanssa. Toiseksi hän törmää tyylitukkamies Jamesiin, joka edustaa lain vahvaa kouraa. Kolmanneksi Harriet päätyy teatterin omistajan neiti Winterin vaatimuksesta ohjaamaan kulahtaneella näyttämöllä joulunäytelmän, joka on mitä todennäköisimmin teatterin historian viimeinen.
Kun Harriet suostuu neiti Winterin vaateisiin, hän järjestää samalla itselleen ja oppilailleen varsin kiireisen loppuvuoden, sillä joulunäytelmä ei synny hetkessä. Nuhjuinen teatterirakennus tarvitsee huoltotoimia ja näytelmää täytyy harjoitella. Kaiken lisäksi Harriet tapaa Jamesia yllättävän usein, sillä mies sattuu olemaan neiti Winterin henkilökohtainen lakimies.
Talviyön unelmassa on sellaisia elementtejä, joista viihdyttävissä romaaneissa pidän. Kertomus etenee sujuvasti eikä unohdu liiaksi vellomaan romantiikkaan tai mihinkään muuhunkaan. Kepeän pinnan alta löytyy paljon tärkeää asiaa eriarvoisuudesta ihmisten näkemisen tärkeyteen ja kaunasta ymmärrykseen. Tapahtumia sanoitetaan sutjakasti ja romaanin äärellä olikin kaiken aikaa helppo viihtyä. Vaikka kuunneltavaa oli tarjolla yli puolen vuorokauden verran, en ehtinyt tuskastua tai tylsistyä.
**********
Gabriela soittaa minulle viisi minuuttia sen jälkeen, kun olen sulkeutunut huoneeni rauhaan. Vietän kyseiset viisi minuuttia analysoiden Andrew’n jokaista koskaan sanomaa sanaa ja yrittäen muistaa hänen tarkan äänensävynsä, kun hän kerran kehui leninkiäni sieväksi, joten kun puhelin soi, olen niin helpottunut ajatusteni saamisesta muualle, että voisin itkeä.
Catherine Walshin Menolippu jouluun -romaanissa notkutaan paljon lentokentillä ja vietetään aikaa yläilmoissa. Ei ehkä kovi fresh ratkaisu näinä aikoina, mutta jotenkin amerikkalaistuneiden Mollyn ja Andrew’n on kotiin Irlantiin päästävä – vuosi toisensa jälkeen – ja ehkäpä jouluun sopii haaveilla maailmasta, jossa matkustaminen ei aiheuta tunnontuskia vaan on mutkatonta.
No, mutkattomasta matkaamisesta ei voi Mollyn ja Andrew'n kohdalla oikeastaan puhua. Kun he lentävät joka joulu kymmenen vuoden ajan vanhalle mantereelle, mahtuu matkoihin monenlaisia mutkia lentojen viivästymisestä myrskyn aiheuttamiin perumisiin. Mutta joka vuosi kaksikko matkustaa yhdessä, ja siihen kirjan idea perustuu: romaanin nykyhetkessä on heidän kymmenvuotisjuhlamatkansa aika, ja samalla takaumissa palataan menneisiin jouluihin ja siihen, minkälaisissa elämäntilanteissa kumpainenkin on kulloinkin ollut.
Aiemminhan on ollut niin, että vähintään toinen on ollut varattu. He ovat matkustaneet Irlantiin sattumoisin ja sittemmin suunnitellummin yhdessä, kavereina joilla nyt vain sattuu olemaan sama synnyinmaa. Mutta juhlalennon aikana kaikki on toisin. Molly on tajunnut, että Andrew on hänelle enemmän kuin kiva irlantilaiskaveri, mutta ratkaisevan askeleen ottaminen pelottaa. Entä jos kaikki menee pieleen ja samalla tulee uhrattua tärkeä ystävyys?
Menolippu jouluun on ideastaan mainio romaani, jonka pääpari tulee mukavalla tavalla lähelle. Kenties tämäkin teos olisi hyötynyt jonkinlaisesta tiivistämisestä, mutta ansioksi luettakoon lennokas huumori, joka sai paikoin hörähtämään ääneen.
**********
Vuoden 2025 joulukvartetin teoksissa on paljon samaa mutta myös eroavaisuuksia, ja hyvä niin. Pelkkä joulun tunnelmaan nojaaminen ei tällä kertaa oikein antanut varsinkin, jos kielentämisessä oli vaikeuksia. Mutta jos kepeyteen yhdistyy jonkinlainen syvyys, ilahdun, ja onneksi sellainenkin teos joukkoon mahtui.
Tämän joulukavalkadin ykköseksi nousi Jenny Baylissin Talviyön unelma, joka onnistui sekä viihdyttämään että liikuttamaan. Kakkoseksi päätyi Catherine Walshin Menolippu jouluun, jossa hyvä idea yhdistyi pääosin onnistuneeseen huumoriin. Philippa Ashleyn Joulua pakoon sai pronssia sinänsä toimivilla elementeillään mutta edes saaristolaismiljöö ei pelastanut Anna Wintherin Joulu saaristossa -romaania palkintopallilta tipahtamiselta, sen verran tympeäksi kuuntelukokemus muodostui.
Joulu ja joulukirjat kuuluvat yhteen. Minulle iloa toi Pikkupappilan joulu.
VastaaPoistaNäistä muut kuin Baylissin kirja ovat minulle tuikituntemattomia. En juurikaan harrasta joulukirjoja, mutta satuin juuri lukemaan Talviyön unelman. Ensimmäisen luvun luettuani olin lopettaa siihen, mutta jatkoin sitten kuitenkin. Kirja on mielestäni pitkitetty ja vähemmän romanttinen kuin kannesta ja nimestä päättelin. Manitsemasi teemat ovat tärkeitä, mutta onko niitä pakko käsitellä näin ennalta-arvattavasti ja jankkaavasti?
VastaaPoistaNäistä olen lukenut Talviyön unelman, ei ihan parasta Baylissiä, mutta joulunaikaan ihan sopivaa lukemista. Tykkään hänen kirjoistaan kovasti. Luulen, että tämän vuodenvaihteen osalta joulukirjasesonki on jo osaltani ohi, mutta ensi, eikun siis tänä vuonna jatkuu taas! :)
VastaaPoistaJa edellisen kommentin jätti siis Amma :)
VastaaPoistaMinulla on aivan sama ilmiö: jouluna ole luettava/kuunneltava joulukirjoja. Omaan jouluuni mahtui tällä kertaa kotimaisia joulumaisemia Maija Kajannolta, Hanne Valtarilta, Enni Mustoselta ja Kirsi Pehkoselta. Kaikki loivat erilaista joulutunnelmaa, mikä oli mukavaa vaihtelua.
VastaaPoistaTuntuu kuin olisin lukenut sinun joulukirjoistasi jonkun, mutta en, vaan ne ovat niin samankaltaisia. Michaela von Kügelgenin Villa Hildan kesässä työttömäksi joutunut tulee Tukholman saariston ravintolaan töihin, Milly Johnsonin Kirsikoita ja joulun taikaa kertoo lumisateen vuoksi majataloon jumiuttuneesta seurueesta Yorkshiressä. Mutta nuo listasi kaksi kärkiteosta voisivat sopia vielä joulun jälkeenkin.