Ajatuksissani palaan noihin öihin, yritän kirjoittaa siitä, miltä tuntuu nukkua samalla vuodesohvalla kuolevan äidin kanssa, mutta ajatukseni juuttuvat asuntoon, hänen tuoksunsa ja televisioon. Luulen, että ajatusten sotkeutuminen johtuu siitä, ettei ahtaassa pienessä tilassa ole mahdollista erottaa kirjaimia. Sitä voi kuvailla raskaaksi mykkyyden tunteeksi, se oli nimenomaan mykkyyttä. Asetuin makuulleni seinän viereen ja jännitin koko vartaloni niin, etten edes hipaisisi nukkuvaa äitiä turhaan. Asetuin makuulleni ja jähmetyin horrokseen. Helmikuiset yöt ovat niin sameita. En ole koskaan pitänyt helmikuusta, jonka taivas kietoutuu sameaan, haaleaan harsoon.
Runoilija Oksana Vasjakinan esikoisromaani Haava keskittyy kuolemaan. Kertojan äiti kuolee ja on kuollut, ja tytär matkustaa tuhkauurnan kanssa Siperiaan haudatakseen äitinsä sinne, mistä he alkujaan ovat kotoisin. Samalla hän pohtii suhdettaan äitiinsä, mennyttä ja nykyistä. Ympärillä ja samaan aikaan keskellä on nyky-Venäjä, joka piirtyy esiin omalaatuisena ja ajoittain käsittämättömänä.
Jotain käsittämätöntä on siinäkin, että Haava joutui alkuun Venäjällä K-18-listalle. Sittemmin romaani määrättiin tuhottavaksi Moskovan kirjastoista, ilmeisesti sateenkaarevuutensa vuoksi. Vasjakina nimittäin tutkiskelee autofiktiivisessä romaanissaan paitsi nykymaailmaa, äitisuhdettaan ja kirjoittamista myös seksuaalisuuttaan. Kasvu lesboksi homoseksuaalisuutta katseilta piiloon työntävässä ympäristössä ei ole helppoa mutta samalla se on kuitenkin kertojalle luontevaa.
Katse, äidin katse, on paikka. Äidin paikka oli pieni asunto Volžskin kaupungin laitamilla. Minun paikkani oli hänen katseessaan, joka ulottui näkemäni maailman rajojen ulkopuolelle. Se katse oli tae läsnäolostani täällä, ja samalla se yritti kaikin mahdollisin tavoin olla huomaamatta minua, tehdä minusta tyhjän paikan, kiven, hailakan kosteana hohtavan jokikiven, joka menetti pintaansa kaivertuneet kuviot auringossa.
Vaikka romaanin on tulkittu yllyttävän homoseksuaalisuuteen, se nojaa mielestäni enemmän sisäiseen tutkiskeluun kuin yllyttämiseen. Kertoja kääntää katsettaan itseensä pohtiessaan sitä, miten hän on kaivannut äidin hyväksyvää katsetta, miten hän ehkä runoillaan etsi jatkuvasti hyväksyntää ja miten hänen runoutensa tyrehtyi samalla, kun äiti kuoli.
Kun lakkasin kirjoittamasta runoja, hapuilin paniikissa. Luulin, etten enää koskaan kirjoittaisi runoja. Mutta niiden tilalle tuli erilainen, uusi ajattelutapa. Aloin kirjoittaa esseitä runoudesta, kirjoittamisesta, kielestä, mutta näiden esseiden kautta yritin puhua kuolleiden maailmalle. Jos runous on minulle tapa esitellä itseäni elävien maailmalle, esseistä tuli minulle tapa puhua kuolleelle äidille.
Haava on teoksena avoin – kuin arpeutumaton haava – ja ajoittain raa'an ruumiillinen. Se on kuin pyörre, joka ajoittain vetää lähelleen työntääkseen hetken kuluttua pois luotaan. Se on tempoileva ja romaanin rajoja koetteleva, paikoin hyvinkin esseistinen ja toisessa hetkessä taas kovin runollinen.
Mitenkään helppoa luettavaa Haava ei ole, enkä ainakaan minä kyennyt sitä kovin kiivaalla tahdilla lukemaan. Samalla romaanissa on jotain sellaista, mikä saa kääntymään sen puoleen. Kirjailijan runoilijuus näkyy kauniissa kielessä, joka pyytää huomion puoleensa. Vaikutuin myös ajatusten syvyydestä, tunteesta että teoksen sivuille päätyneet ajatukset eivät ole syntyneet hetkessä vaan ne ovat vaatineet aikaa muotoutuakseen omanlaisikseen.
Kirjoittaminen on tie. / Toisinaan tie kiertää lenkin.
Helmet 2025 -lukuhaaste: 27. Jossain maassa kielletty kirja, joka on julkaistu 2000-luvulla.
Vaikuttaa vaikealta ja raskaalta, jopa ahdistavalta. Ainakaan juuri nyt en pysty innostumaan tästä.
VastaaPoistaSamat fiilikset kuin Tuulevilla. Äidin kuolema ja äitisuhteen puiminen missään kepeää feelgoodia vakavammassa tekstissä ei suju vielä(kään)....
VastaaPoistaHomoseksuaalisuuteen yllyttäminen. Siinäpä termi, ikään kuin oma seksuaalisuus olisi valinta. Mutta eipä se nyky-Venäjän osalta ainoa ihmisoikeusrike ole. Tästä romaanista en ollut aiemmin kuullutkaan. Minulla on nyt menossa ehkä vähän samantapaisia teemoja käsittelevä Hyvästi itä (äitisuhde, jäähyväiset, itäisyys).
VastaaPoistaJa edellisen kommentin lähetti siis Amma :)
VastaaPoista