Mummi oli kertonut minulle kuinka ensimmäinen yritys pystyttää silta tammikuussa 1870 oli mennyt ihan päin helvettiä. Amanda oli ollut silloin neljätoistavuotias ja raatanut jo lähes kaksi vuotta Luuradalla. Ristikkosilta oli tilattu paloina Englannista, rakennelma oli valettu keittoraudasta. Keskijänne mitattiin kokoon Kymijoen rannalla, se oli yhteen liitettynä valtavan painoi yli kolme ja puolisataa tonnia ja oli kuusikymmentäviisi metriä pitkä. Säät oli olleet tammikuussa lauhat ja joki virtasi vuolaana, rajajääkärikomppanian oli joutuneet pystyttämään virtaavaan veteen telineitä joiden päällä silta saataisiin siirrettyä paikoilleen. Juuri kun telineet oli valmiit ja rautaristikko piti siirtää joen yli, olikin tullut yllättäen paukkupakkanen. Rannat oli hetkessä jäätyneet ja vuolas virta oli tempaissut mukaansa jähmettyneitä jäävuori rantatöyräiltä ja ne jäävuoret ja niiden lohkareet törmäsi puisiin rakennustelineisiin ja pirstoi ne kuin tellinkejä olisi ammuttu tykeillä. Ne miehet jotka oli silloin telineillä huuhtoutuivat hirrenkappaleiden mukana Kymijokeen. Onnettomia ei ikinä enää nähty, ne ajautui mereen asti hylkeiden ruoaksi.
Junanraiteet yhdistävät ja erottavat. Raiteilla kulkevat ihmiset, eläimet ja tavarat ajasta toiseen, ja keskellä kaaosta raiteiden merkitys korostuu. Mutta ensin ne pitää rakentaa, eikä raiteita voi panna kulkemaan mistä tahansa. Sen tietää myös Ilmar, yksi Jari Järvelän Raiteet-romaanin kertojista:
Rata pyritään rakentamaan mahdollisimman tasaiseksi. Kilometrin matkalla nousua tai laskua saa olla vain kymmenkunta metriä. Sen takia kiskot eivät kumpuile kukkulanrinteitä ylös ja laaksoja alas, vaan jos eteen tulee mäki, sen keskelle kaivetaan rotko, niin syvä ja leveä että siitä mahtuu tulihevonen puksuttamaan tasaista kulkuaan koko kukkulan läpi.
Ilmar todella kaivaa. Hän pakenee kotiseudultaan siskonsa Amandan kanssa keskellä nälkävuosien kurimusta ja päätyy rakentamaan rautatietä. Kaksikko ponnistelee 1800-luvun jälkipuoliskolla osana työläisiä, joista osa kaatuu eikä enää nouse, osa katoaa ennen kuin työ ehtii edes kunnolla alkaa ja osa jaksaa, vaikka työmaat tuntuvat loputtomilta.
Sisällissodan aikana Amandan ja Ilmarin rakentamilla väylillä matkustaa radanrakentajan tyttärentytär. Hän tietää sukunsa olleen rakentamassa nälkärataa, ja lisäksi hän tietää, minkälaista tulevaisuutta hän kotimaalleen toivoo. Hänen poikansa Voitto taas elää keskellä jatkosotaa asemapaikkanaan syrjäinen juna-asema, joka on ennemminkin seisake kuin mikään asema.
Amanda ja Ilmar aloittavat kertomuksen, joka vie halki vaikeiden aikojen, joita yhdistävät junanraiteet. Nälkävuosista sisällissotaan ja sisällissodasta jatkosotaan – siinä on kurjuutta kylliksi, ja jonkinlainen lohduttomuuden sinfonia alkaa romaania lukiessa mielessä soida. Sen verran yltäkylläisesti surkeutta on tarjolla, että olisin saattanut hyvinkin lopettaa kirjan kesken, ellei se olisi valikoitunut lukupiirissämme keskusteltavaksi. Mutta se ei ole kirjan vika.
Raiteet ei ole missään tapauksessa huono kirja, päinvastoin. Se on vaikuttava ja hienosti rakennettu romaani, joka on tässä ajassa ehkäpä erityisen tarpeellinen. Silti se on myös raskasta luettavaa tässä ajassa, kun sota on alati läsnä uutisoinnissa ja puheissa. Tarpeellisen siitä tekee kuitenkin eritoten sen tapa muistuttaa meidän historiastamme, joka tunnistaa sekin nälän, vihan ja sodan kauhut.
Romaania lukiessani tulin useaan kertaan pohtineeksi, mikä säilyttää ihmisessä uskon tulevaan silloinkin, kun ympärillä on kaaos eikä mihinkään oikein voi luottaa. Hahmotan loppujen lopuksi romaanista tarpeellista lohtua ja toivoa. Ihastelen sitä, miten valtavan taustatyön kirjailija on tehnyt ja miten taitavasti hän tarinaa kuljettaa. Pidin myös suuresti romaanin kiinnostavista ja erottuvista henkilöistä – mieleen jäivät esimerkiksi toimittaja Mathias Mattson, Hesekiel,
Kukaan ei halunnut jäädä kyydistä kun oli siihen kerran päässyt, juna oli elämänlanka.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.