– Mennään, Loja kuiskasi, mutta Mathilda tarrasi hänen käteensä ja näytti pinnistelevän kuullakseen paremmin, sillä tanskalainen kysyi Jarlilta jotakin. – Varmasti molemmat, Jarl sanoi. – Kumpikin sai sellaisen vaimon jonka tarvitsee. Tai peräti ansaitsee. Puheen nuotista päätellen tanskalainen kysyi taas jotakin, ja nyt Lojaakin harmitti ettei siitä saanut selvää. – Niin, Jarl sanoi. – Mutta muuta hän ei sitten olekaan. Hän on vain kaunis.
Milla Ollikaisen historiallinen romaani Mathilda kertoo kahdesta naisesta: nimihenkilö Mathilda saa rinnalleen Lojan, oikeastaan myös seuraajakseen. Mathilda nimittäin on arkkitehti Eliel Saarisen ensimmäinen vaimo, Loja toinen. Avioero ei suinkaan tarkoita kuitenkaan sitä, että ensimmäinen vaimo lähtee ja toinen saapuu, vaan naiset elävät hyvinkin rinnakkain. Mathilda menee naimisiin Lojan veljen Herman Gezeliuksen kanssa, ja koska Gezelius on arkkitehti ja Eliel Saarisen yhtiökumppani, eivät Mathildan ja Elielin tiet vie täysin eri suuntiin.
Uusi tilanne ei ole helppo, vaikka kuuluisa arkkitehti onkin uuden nuorikkonsa pauloissa ja Mathilda on keskittynyt uuteen puolisoonsa. Erityisesti tarkkailevan Lojan näkökulmasta välittyy se, minkälaisia kipukohtia arjessa ilmenee, kun taas Mathilda keskittyy enemmänkin itseensä. Hänelle elämä ei ole tarjonnut aivan sellaista onnea kuin hän olisi toivonut, ja traaginen kohtalo ei ole kovin yllättävä, mutta surullinen se toki on.
Loja piirtyy esiin edeltäjäänsä vakaampana hahmona, joka saa puolisonsa kanssa lapsia toisin kuin Mathilda, joka kärsii lapsettomuudesta. Toisaalta myös Loja haluaisi jotain muuta: hän ei juuri saa puolisoltaan tukea omille urahaaveilleen, ja niinpä molemmat naiset ovat eräänlaisia oman aikansa vankeja. Ajankuva romaanissa onkin hyvin kiinnostava, mutta niin ovat myös keskeiset henkilöt, jotka tulevat elävästi ja todentuntuisesti esille. Sekä Mathildasta että Lojasta tulee hahmoja, joista haluaisi palavasti tietää lisää, ja Ollikaisen romaanista kasvaa kokoaan runsaampi ja hyvin kiinnostava kokonaisuus.
Muualla: Tuijata.
Helmet 2025 -lukuhaaste: 41. Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikakauteen, jolla et haluaisi elää.
**********
Pari ensimmäistä kuukautta Matilda eli Helsingissä kuin sumussa. Hän asui kortteerissaan Elisabetinkadulla, oppi kulkemaan lähikaduilla, opetteli elämään ahtaasti vieraiden ihmisten lähellä. Oli meri, hämmentävän pitkälle ulottuva, katse ei ylettynyt jään toiselle reunalle niin kuin kotona, eikä jäätäkään ollut kuin nimeksi. Oli tori, jonne Matilda opastettiin heti toisena päivänään, sieltä haettiin voita ja maitoa. Oli lunta kuten kotona, ja Matilda sai vähän rahaa siitä, että loi lumet kortteerinsa pihalta ja kantoi sisään halot, joilla lämmittää vuokranantajankin asuntoa. Tuli muutto toiseen asuntoon toiselle kadulle, ompelutöitäkin silloin tällöin. Vähitellen, viikko viikolta, sumu hälveni ja kuva kirkastui. Ennen kuin Matilda huomasi, oli jälleen kevät.
Tiina Salmen Matilda elää lapsuudenkodissaan ennen vuosisadan vaihtumista. Elämä on melko vakaata, kunnes yllättäen mullistus seuraa toistaan. Matildan äiti kuolee, eivätkä haaveet elämästä ison talon pojan Jannen kanssa saakaan tuulta siipiensä alle. Sitten vielä isoveli Roope tekee selväksi, ettei aio katsella naimatonta sisartaan nurkissaan ja että Matildan on hyvä hankkiutua muualle. Matilda lähtee ja ottaa mukaansa vain vähän tavaroita sekä vuosikausia kestävän katkeruuden veljeään kohtaan.
Matilda suuntaa Mäntsälän seudulta isoon kaupunkiin, Helsinkiin. Siellä hän pystyy hyödyntämään käsityötaitojaan, vaikkei saanut kotitilaltaan edes ompelukonetta mukaansa. Vielä tärkeämpää on se, että Matilda tapaa Ismaelin, joka tarjoaa sekä työtä että katon pään päälle.
Matilda elää aikana, jolloin tapahtuu monenlaista. Vuosisata vaihtuu, itsenäisyys koittaa ja yhteiskuntarauha järkkyy. Ihmiset elävät arkeaan, vaikka ympärillä kuohuu, ja niin tekee myös Matilda. Suruilta ja menetyksiltä hän ei välty, ja monenlaista ehtii romaanin kuvaamien vuosien aikana tapahtua.
Pidin paljon romaanin alkuvaiheista ja varsinkin sen kuvaaminen, miten Matilda jätti lapsuudenkotinsa taakseen, herätti ajatuksia. Toisaalta kerronta tuntui paikoin kovin raportoivalta, ja olisinkin kaivannut teokseen hieman enemmän sekä syvyyttä että koskettavuutta. Silti Matildassa on paljon hyvää, ja yksi kiehtova elementti on se, miten maaseutu ja kaupunki elättävät asukkaitaan ja muotoutuvat irrallaan toisistaan ja samalla suhteessa toisiinsa 1900-luvun alkupuolella.
Mathildasta pidin kovasti. Matilda on lukematta.
VastaaPoistaEnsimmäinen Mathilda on minulla vielä kuuntelujonossa, jälkimmäinen Matilda oli ennestään tuntematon. Edes kantta en muista nähneeni. Se ei jotenkin kuulosta yhtä houkuttelevalta, joten saa nähdä päätyykö joskus luureihin...
VastaaPoistaOnpa kiva, kun olet lukenut nämä molemmat! Minä en vielä kumpaakaan. Tähän mennessä jälkimmäinen on tuntunut ensimmäistä kiinnostavammalta, mutta nyt kyllä kerroit Ollikaisen kirjasta niin kiehtovasti, että kiinnostukseni heräsi. Hmm, taidanpa laittaa harkintaan.
VastaaPoistaOlitpa löytänyt hauskan kaimaparin, varsinkin kun molemmissa kuvataan 1800-luvun lopun / 1900-luvun alun naisten elämää. Mathilda minulla on lukulistalla, suunnittelimme jo retkeä lukupiirin voimin Hvitträskiin, missä olen viimeksi käynyt varmaankin 30 vuotta sitten. Minua kiehtovat tarinat, jotka saavat tunnetut paikat elämään. Samoin kuin kirjat, joissa voi hypätä toiseen aikakauteen uskottavasti. Ilmeisesti molemmat Mat(h)ildat täyttävät nämä kriteerit.
VastaaPoista