Ajatella, Aina mietti, tätä maisemaa olen katsellut niin kauan, että se on muuttunut osaksi minua ja minä osaksi sitä, mutta nyt olen lähdössä pois eikä mikään tule enää koskaan olemaan kuten ennen. Se oli hauska ja lämmittävä ajatus, jonka Aina olisi halunnut kirjoittaa ylös, että muistaisi sen vielä myöhemmin, kun miettisi näitä aikoja ja jännittävää vaihetta, jonka oli saanut kokea elämässään.
Tuulevi luotsaa tämänvuotista kirjablogien naistenviikkohaastetta, ja minä aloitan viikon historiallisella romaanilla: Sinisiipisten saari vie lukijansa 1930-luvulle ihastuttavaan Turun saaristoon. Romaanin päähenkilö on Aina Ahlgren, joka on elänyt tätiensä tarkan katseen alla ja kokenut, että serkut saavat kokea enemmän kuin hän on koskaan saanut.
Nyt on kuitenkin Ainan hetki. Hän joutuu yllättävään tilanteeseen hevosen pillastuttua, ja sen seurauksena hän saa työtarjouksen, joka vie hänet saaristoon. Äkkiä onkin niin, että serkut kadehtivat Ainaa, jolla on edessään kiintoisa kesä ja joka saa karistaa kaupungin pölyt jaloistaan, kun taas serkkujen tulee jäädä Turkuun tuttujen askareidensa pariin.
Vipukari ja Katarainen ovat saarten tukikohtia, joista käsin tutkijat tekevät työtään. Saarilla Ainaa odottaa pieni joukko ihmisiä, ja eniten Ainaa kiinnostaa maisteri Veikko Honkonen, tuore työnantaja. Mies vain on kovin vaitonainen omista asioistaan eikä oikein edes halua vastata, kun innokas assistentti kyselee. Työstään hän ei kuitenkaan vaikene vaan saa alaisensakin innostumaan koppakuoriaisista, joiden tutkimiselle saaret tarjoavat oivalliset olosuhteet.
Sinisiipisten saari aloittaa historiallisten romaanien trilogian, joka seuraa kolmen Ahlgrenin sukuun kuuluvan naisen elämää sotien välisenä aikana. Tämä avaus on sen verran kiinnostava, että mielelläni tutustun myös muiden Ahlgrenin suvun naisten tarinoihin. Romaanissa mennyt herää elää kiehtovalla tavalla ja saa miettimään, minkälaisessa maailmassa 1930-luvulla onkaan eletty. Saaristoluonto luo kertomukselle kauniit kehykset ja lisää romaanin lumoa entisestään.
Aina rakastui saariin joutuin ja varauksetta. Ne kaksi olivat kuin toisistaan poikkeavat sisarukset, jotka kulkivat yhtä matkaa ja jakoivat arjen keskenään. Vilukarin kalliot, sen ainoa mänty, sen notkelmissa ja syvänteissä pesivät linnut, kallionkolojen katajat ja joka puolella saarten ympärillä aukeava ulappa saivat olon villiksi ja yksinäiseksi. Vilukari oli ankara ja vakavamielinen pieni saari. Kataranen taas oli saarista lempeämpi, mutta sen kivenkoloissa pesivät arvaamattomat kyyt ja louhikoissa oli helppo nyjäyttää nilkkansa. Katarainen oli hauska ja leikkisä, mutta petollinen.
Ajankuva on kiinnostava, ja Aina joutuu pohtimaan muun muassa sitä, miten juutalaisiin suhtaudutaan. Tämä säie tosin jää aika ohueksi, ja tulinkin miettineeksi sen tarpeellisuutta. Paikoin ilmaisu tuntui hieman hiomattomalta, vaikka kerronta kaikessa leppoisuudessaan ihastuttikin.
Sinisiipisten saaren mukana sai tehdä pienen pakoretken sekä saaristoon että menneisyyteen, ja romaani onkin oivaa lukemista kesään!
Muualla: Kirjasähkökäyrä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.