Siirry pääsisältöön

Miia Saari: Toimenpidepäivät

Haluaisin itsekin kysyä, miksi neljä ihmistä irtisanottiin ohjelman vuosi, jonka toimivuutta ei ole testattu. Ovatko kaikki menettäneet järkensä, onko sitä ollutkaan? Tyydyn kuitenkin vain kallistelematta päätäni puolelta toiselle, koska en halua heti ensimmäisenä Television työpäivänäni saada taas potkuja. 

Miia Saari: Toimenpidepäivät
Enostone 2025
kansi Iiva Vilvas
327 sivua

Miia Saaren esikoisteos Toimenpidepäivät vie Taloon, jonka viereen nousee pilvenpiirtäjätalo Pilvi. MediaTalon toimitukset muuttavat Pilveen, kunhan se saadaan valmiiksi. Pilvi tulee olemaan jotain uutta ja hohtavaa vanhan ja rapistuneen Talon jälkeen, ja toimitusten työntekijät odottavat innolla rakennustöiden valmistumista.

Ongelma vain on se, että kaikki työntekijät eivät tulee mahtumaan upeaan Pilveen. Yt-neuvottelut tulevat ulottumaan jokaiseen mediatalon toimitukseen, lehdet Lapsesta Ihmiseen ja Televisioon ovat mullistumassa. Ilmapiiri muuttuu jännittyneeksi ja pelokkaaksi. Toimenpidepäivien päähenkilö Tiia on yksi heistä, jotka pelkäävät työpaikkojensa puolesta. Hän on varma, ettei ole enää yli 50-vuotiaana kärjessä muualla kuin potkut saavien listalla semminkin, kun työpaikalla otetaan käyttöön mullistava mutta varsin koomiseksi osoittautuva tekoäly.

Tiia haluaa tehdä töitä pystyäkseen elättämään itsensä. Hän haluaa myös tehdä töitä ihan vain siksi, koska työ on hänelle tärkeä. Huolta elämässä aiheuttaa myös äiti. Tämä on hiljattain muuttanut ikäihmisten palveluyhteisöön, joka ei olekaan aivan niin auvoisa kuin miltä alkujaan vaikutti.

 Toimenpidepäivät rakentaa kiinnostavaa ja kirpeää ajankuvaa maailmasta, jossa yt:t valtaavat kaikkien ajatukset ja jossa mediatalon toiminta rakentuu yhä vahvemmin tehokkuuden ja klikkien varaan. Kritiikki mediamaailmaa kohtaan tuntuu varsin osuvalta, eikä olekaan yllätys, että kirjailijalla on toimittajataustaa. 

Romaani on kiinnostava ja vetävä kuvaus siitä, miten absurdeja piirteitä nykyiset tehokkuusvaatimukset voivat saada aikaan. Se kuvaa koskettavastikin sitä, minkälaisia seurauksia yt-toimilla voi olla, ja samalla erikoinen tekoäly ja absurdit tapahtumat tuovat soppaan koomisuutta, joka huvittaa. Teos tasapainoilee onnistuneesti tragedian ja komedian välillä, ja lopputulos on vallan mainio.

Helmet 2025 -lukuhaaste: 12. Kirjassa on ilkeä tai paha naishahmo.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Historiallista romantiikkaa 💓

Äänikirjakoosteessa on tarjolla historiallisia romaaneja: tämänkertaisessa kvartetissa kohdataan monenlaisia tunteita ja erilaisia ihmisiä erilaisissa ympäristöissä. 1700-luvun skotlantilaislinnasta siirrytään ensin parisataa vuotta ajassa eteenpäin mutta pysytään Skotlannissa. Sen jälkeen aika pysyy kuta kuinkin samana mutta maisema vaihtuu Petsamoon. Viimeisessä romaanissa taas liikutaan hieman pohjoiseen ja mennään ajassa hitusen verran taaksepäin. **********   Samassa ovi avautui koputtamatta. Tulija ei ollut palvelijatar eikä edes Charlotten äiti, vaan Fingal MacTorrian, joka marssi sisään naistenhuoneeseen kuin maailman luonnollisimpana asiana. – Täällä kaivataan kuulemma apua, mies sanoi. Kaisa Viitala: Klaanin vieraana Karisto 2024 kansi Timo Numminen äänikirjan lukija Emma Louhivuori kesto 15 t 32 min Kaisa Viitalan historiallinen romaani Klaanin vieraana  aloittaa Nummien kutsu -sarjan, joka sijoittuu 1700-luvulle. Päähenkilö on Agnes, lontoolaisperheen hellitty tytä...

Haaste: kirjankansibingo

Haasteeseen osallistuvat saavat käyttää bingokuvaa omissa postauksissaan. Kesän ajalle on varmasti taas luvassa monenmoista haastetta, ja päätin minäkin - ensimmäistä kertaa muuten - kyhätä kokoon lukuhaasteen. Viime kesänä Le Masque Rouge -blogin Emilie emännöi kirjabingoa , ja siitä kehittelin edelleen kirjankansibingon. Bingorivejä täytetään lukemalla kirja, jonka kansikuva vastaa kutakin bingoruutua. Eli jos luetun kirjan kansikuvassa on lapsi, saa ruksata kyseisen lokeron. Bingo muodostuu vaakasuorasta, pystysuorasta tai vinottaisesta, kulmasta kulmaan ulottuvasta rivistä, jossa on viisi lokeroa. Samaa kirjaa ei voi käyttää useampaan lokeroon. Lokeroiden täyttämisessä saa käyttää omaa tulkintaa, kunhan ei vihreää lue punaiseksi. Haaste alkaa huomenna 15.5. ja päättyy 15.8. Elokuun loppuun mennessä toivon jonkinlaista bingokoontia, joka tulisi linkittää tämän postauksen kommentteihin. Bingoajien kesken arvotaan syyskuun alussa jonkinlainen kirjallinen palkinto. Koska tä...

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin...