Olen ajatellut liikaa kuolemaa. Siksi olen ajatellut, etten halua lukea elämän vääjäämättömästä päätöksestä. Jostain syystä lukemistooni – tai pikemminkin kuunneltavaksi – kuitenkin valikoitui kaksi teosta, joissa molemmissa on kuolema voimallisesti läsnä.
Ruotsalaisen Lisa Ridzénin esikoisromaanissa Kurjet lentävät etelään päähenkilö Bo on jo ikääntynyt ja tietää, että elinaikaa ei varmastikaan ole enää kovin paljon jäljellä. Romaanissa kuvataan miehen viimeisiä kuukausia, kun kotihoito käy huolehtimassa hänestä ja kun pitkäaikainen puoliso on jo siirtynyt muistisairautensa vuoksi hoitokotiin.
Norjalaisen Frode Gryttenin Päivä jona Nils Vik kuoli -romaani tiivistyy puolestaan nimihenkilönsä viimeiseen elinpäivään. Myös Nils Vik on elänyt pitkään ja kertomuksen alusta alkaen on tiedossa, että hänen aikansa on tullut.
Romaaneissa on paljon yhteistä, mutta samalla ne ovat aivan omanlaisiaan kertomuksia eletystä elämästä ja lähestyvästä kuolemasta. Bo on hieman äreä mies, joka on kasvanut äreän isän varjossa eikä ole kyennyt karistamaan harteiltaan isänsä perintöä. Suhde ainoaan poikaan on etäinen, sillä aikanaan vaimo huolehti puhumisesta ja Bolle jäi toisenlainen rooli. Bo kaipaa vaimoaan ja puhuttelee tätä usein, vaikkei vaimo enää muistakaan läheisiään. Arki on erilaista kuin aiemmin, kun oma kunto heikkenee, puoliso on poissa ja jäljellä ovat vain muistot.
– On se merkillistä, hän sanoo ja palaa keittiöön. Arvelen hänen tarkoittavan muistiasi ja olen samaa mieltä. On merkillistä, kuinka paljon on poissa. Koko yhteinen elämämme. Mutta ajattelen, että jotakin on oltava jäljellä. Muistoja, jotka tulevat uniin, kuvia, jotka silloin tällöin kiitävät ohi katsoessasi ikkunasta. Tai ehkä ajattelen näin, koska muuten sattuisi liikaa.
Nils puolestaan on työssään veneenkuljettajana tottunut kohtaamaan monenlaisia ihmisiä ja monen mieleen hän on jäänyt miehenä, joka huolehti asiakkaistaan. Marta-vaimo on menehtynyt jo aiemmin, mutta Nils kantaa suuren rakkautensa muistoa mielessään – onhan hän luvannut muistaa Martan elämänsä loppuun saakka, ja niin hän tekee.
Miehiä yhdistävät koirat. Bon ainoa seuralainen on rakas koira Sixten. Ongelmana vain on, että Bo ei kykene ulkoiluttamaan koiraa, eikä kotihoidolla ole aikaa huolehtia siitä. Poika Hans ottaa asiakseen alkaa etsiä koiralle uutta kotia, ja ajatus on Bon mielestä kauhistuttava. Koira on aina lähellä ja Sixtenille Bo pystyy osoittamaan tunteita, joita ei kykene pojalleen sanoittamaan.
Nils taas juttelee yhä – elämänsä viimeisenä päivänä – koiralleen Lunalle, joka on jo aikaa sitten kuollut. Luna ilmentää Nilsin suhdetta luontoon: se ei ole vain koira vaan se on tärkeä keskustelukumppani. Samalla tavoin luonto ei ole vain luontoa vaan se on kallioita, lintuja ja vuonoja. Norjalaiset vuonot muodostavatkin romaanin merkityksellisen miljöön: vuonoveneen kuljettaja tuntee paikat niin, että kykenee etenemään sumussakin, ja vuonojen vaihtuva sää on hänen maailmansa kehys, joka vaikuttaa toimintaan ja mieleen. Elämänsä viimeisenä päivänä Nils Vik tekee matkaa juuri vuonolla ja kyyditsee heitä, jotka ovat hänen elämässään olleet mukana, olivatpa he enää todellisuudessa läsnä tai eivät.
Hän saapuu ajallaan, hän lähtee vuonolle, hän palaa vuonolta, aivan kuten aallot jotka murtuvat ja vetäytyvät, kuten vesi joka hyväksyy ja sulkee sisäänsä kaiken. Mutta aina eteenpäin, eteenpäin samalla tavalla kuin viisarit hänen rannekellossaan, kun kerran on liikkeelle lähtenyt, ei ole muuta suuntaa.
Bon elämä rajoittuu paljolti omaan pieneen mökkiin. Arkea rytmittävät hoitajien käynnit ja pojan kyläilyt, mutta pääosin oleminen on jo kovasti hidastunutta. Mielessä pyörivät muistot painottavat, että elämä on hyvin suurelta osin mennyttä, jäljellä on vain vähän. Se on tietenkin kovin luonnollista, ja romaani kuvaakin koskettavasti elämän vähittäistä haipumista. Gryttenin romaanissa lähestymistapa on toisenlainen, kun Nils tekee ikään kuin viimeisen venematkan ja tapaa jäljen jättäneitä ihmisiä. Mutta tietenkin Nils elää menneessä ennemmin kuin tässä ajassa, tavallaan rajan molemmin puolin.
Sekä Kurjet lentävät etelään että Päivä jona Nils Vik kuoli käsittelevät kauniisti pitkän elämän päättymistä. Kuolemaa tarkastellaan luonnollisena osana elämää, lohdullisesti ja lempeästi, myös hyväksyen. Jopa tällaiselle kuolemaa liikaa ajattelevalle romaanit ovat ennen kaikkea lohdullisia, eivät ahdistavia.
Pidin molemmista romaaneista paljon. Kurjet sai minut lämpenemään hitaahkosti, kun taas Nils Vik lumosi varsin pian ja olin varhain jo vakuuttunut, että olen lukemassa ihanaa kirjaa. Gryttenin romaania kuunnellessani nautin suuresti siitä, miten upea vuonomaisema tuli lähelle ja miten vanhan miehen luontoyhteys muotoutui kauniisti osaksi tarinaa.
Onneksi näitä romaaneita ei tarvitse asettaa paremmuusjärjestykseen. Molemmat toivottavasti löytävät lukijansa, ja suosittelen lämpimästi kumpaakin, jos tematiikka kiinnostaa.
Helmet 2025 -lukuhaaste
Kurjet lentävät etelään: 44. Kirjassa hoidetaan ihmistä (Suomen Sairaanhoitajat 100 vuotta).
Päivä jona Nils Vik kuoli: 17. Kirjan päähenkilöllä on lemmikkinä kissa tai koira.
Gryttenin kirjan olen lukenut, ja se olikin todella hieno ja koskettava teos. Taidanpa laittaa tuon Kurjet lentävät etelään lukulistalle.
VastaaPoista