Kirjakaapin kummitus

Helmet lukuhaaste vuosimallia 2018 on nyt täynnä! Tämä onkin ensimmäinen Helmet-haaste, jossa olen saanut kaikkiin kohtiin jonkin kirjan. Nyt on siis hyvä suunnata kohti vuoden 2019 haastetta, joka löytyy täältä . Haasteen merkeissä tuli luettua useita hyviä kirjoja, mutta erityisesti haluan nostaa esille muutamia. Kohtaan 1 valikoitui  Ayọ̀bámi Adébáyọ̀n  Älä mene pois , jonka afrikkalainen tunnelma on helppo palauttaa mieleen edelleenkin. Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää   puolestaan meni sydämeeni, vaikka pitkään vastustelin Moyesin houkutusta.  Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää  jäi vahvasti mieleen sympatiaa keräävän päähenkilönsä ja yllättävän loppuratkaisunsa vuoksi. Novelleja tuli luettua vähän, mutta Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja  oli todellinen elämys. Satu Rämön Islantilainen kodinonni puolestaan sai taas kaihoamaan Islantiin, mihin sijoittui myös upea Kätlin Kaldmaan Islannissa ei ole perhosia . Laura Lähteenmäen Yksi kevät  oli vuoden aik

"Ruth ottaa kuvia kallioista ja kivivyöryistä ja piirtää muistikirjaansa kartan. Sitten hän raivaa Tedin avustuksella pois jonkin verran isoja kiviä. Hiekka on kulunut seinämien välisestä kuilusta, ja esiin on tullut, joka ensisilmäyksellä näyttää sekin kiveltä, sileältä ja valkoiselta. Luita." Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla Tammi 2018 Alkuteos The House of Sea's End  2011 Suomentanut Anna Lönnroth 348 sivua Ruth Galloway -sarjan kolmas osa, Jyrkänteen reunalla , vie paitsi tutun päähenkilön seuraan, myös monien muiden vanhojen tuttavien keskelle ja tietenkin Norfolkin maisemiin. Rannikkoseutu on tässäkin dekkarissa tärkeässä osassa: rannan jyrkänteiden alta paljastuu luita, ja merkit antavat viitteitä siitä, että luut ovat surmatyön peruja. Seuraa selvitystyö, joka vie rikoksen tutkijat vuosikymmenten taakse, toisen maailmansodan ajalle. Yllättävää on se, että vielä pitkän ajan jälkeenkin joku tuntuu olevan sitä mieltä, että jyrkänteen ruumiiden kohtalon on

"On hiljaisuus hiljaisuus on. Mökkipihassa vanhojen mäntyjen katveessa hiljaisuuden voi kuulla, mutta vaikeampaa siihen on uskoa silloin, kun velvollisuudet ja päivien kakofoninen häly vyöryvät ylitse." Hannimari Heino & Kristiina Wallin: Puutarhakirjeitä Atena 2018 147 sivua Joulunajan lukemistooni kuului Hannamari Heinon ja Kristiina Wallin kirjeteos Puutarhakirjeitä , jonka ostin jo viime keväänä äidilleni äitienpäivälahjaksi. Kirja on ollut siitä lähtien lukulistallani, mutta sain sen hankittua kirjastosta käsiini vasta nyt. Vaikka voisi kuvitella, että puutarhakirjeet kuuluvat kesään, oli teos mainiota luettavaa myös keskellä talvea, kun lumi peittää pihat ja palstat, kun valkeaa täplittävät vain siellä täällä esiin pistävät syksyn runtelemat sinivioletit lehdet ja puutarha on... Niin, missä? Puutarhakirjeitä  on ihastuttava teos. Se muodostuu kahden runoilijan, Hannimari Heinon ja Kristiina Wallinin, kirjeenvaihdosta. Kirjeissä puhutaan paljon puuta

"He haluavat että heidät tutkitaan . He eivät tyydy lääkärin monivuotiseen kokemukseen, hänen kliiniseen katseeseensa joka rekisteröi yhdellä silmäyksellä mikä jotakuta vaivaa, koska on nähnyt saman jo satatuhatta kertaa. Koska hän tietää kokemuksesta, ettei hänen sadannellatuhannennella ensimmäisellä kerralla tarvitse yhtäkkiä pukea kumihansikkaitaan." Herman Koch: Lääkäri Siltala 2013 Hollanninkielinen alkuteos Zomerhuis met zwembad  2011 Suomentanut Sanna van Leeuwen 447 sivua Herman Kochin Lääkäri -romaani tutustuttaa lukijansa yleislääkäri Marc Schlosseriin, joka on varsin omintakeinen tyyppi. Hän on onnistunut luomaan itsestään kuvan lääkärinä, jolla on aikaa. Hänen vastaanotolleen jonotetaan, vaikka hän yrittää olla kuuntelematta potilaitaan ja mieluummin vain katselee ja jättää tutkimatta. Suhtautuminen potilaisiin on kyynistä ja välinpitämätöntä. Heitä on potilaistani selvä enemmistö, useimpia ei vaivaa yhtikäs mikään. He voihkivat ja valittavat, ääntelystä

"Tavallisesti tällaisessa paikassa olisi tiilikerros ja sen alla perustuksia, mutta tässä hiekka, kivet ja turve ovat sekaisin kuin sopassa. Kerrokset ovat sekoittuneet, eivätkä kovin kauan aikaa sitten, ja hautakuopan linjat leikkaavat ne. Ja sekoittuneen maan alapuolella makaa luuranko." Elly Griffiths: Januksen kivi Tammi 2017 Alkuteos The Janus Stone  2010 Suomentanut Anna Lönnroth 335 sivua Tutustuin Ruth Galloway -nimiseen arkeologiin Risteyskohdat -dekkarin myötä, ja sen verran kiinnostuin ihastuttavan tavallisesta Ruthista, että jo sarjan avausosan luettuani jäin odottamaan toista osaa, joka on tämä Januksen kivi . Viime vuonna julkaistu kirja sai kuitenkin odottaa aika pitkään pääsyään lukujononi kärkeen, mutta viimein niin tapahtui. Januksen kivessä  kohtaamme jälleen Ruthin, jonka elämä on viime näkemältä muuttunut melkoisesti. Moni ei välttämättä muutosta heti huomaa, mutta Ruthilla on salaisuus, jota hän haluaa varjella. Uudessa tilanteessa arkeologi pää

"yhtä odottamatta myös / toiveet jotka jätit taaksesi / palaavat kysymään tämänkö halusit – –" Kaisa Ijäs: Aurinkokello Teos 2018 72 sivua Runoja tulee luettua liian vähän: varmaan pitäisi ottaa periaatteeksi tarttua runokirjaan jollakin säännöllisellä aikavälillä. Nyt kuitenkin Helmet 2018 -lukuhaaste innoitti tarttumaan runoihin, ja Kaisa Ijäksen Aurinkokello  valikoitui täyttämään haasteesta kohdan 2, kotimainen runokirja. Mitenkään helposti avautuva runokokoelma ei Aurinkokello  ole. Moneen kertaan tunnistan vajavaisuuteni, kun en ymmärrä, mihin runoissa viitataan tai ylipäätään, mitä runoissa sanotaan. Huomaan viittauksia antiikkiin, havaitsen hienoja sivistyssanoja – ja tunnen olevani tyhmä, kun en tiedä, mistä on kysymys. Sitä suuremmalla syyllä ne hetket, kun oivallan ja ymmärrän, ovat erityisen antoisia. Tai ainakin luulen oivaltavani ja ymmärtäväni, täysin varma ei voi olla. Varmuudesta, tai pikemminkin epävarmuudesta, koen lukevani monia säkeitä. Pal

"Kun kuusikymppinen Isabella oli tammikuussa 1894 lähdössä viimeistä kertaa Kiinaan, oli kolmekymppinen Mary palaamassa ensimmäiseltä Länsi-Afrikan matkaltaan. Ajattelen, miten he ehkä kävelivät toistensa ohi Liverpoolin satamassa – toiselle heistä aurinko oli juuri noussut, toinen julki jo iltakajossa." Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin Otava 2018 447 sivua Äänikirjan lukija Kati Tamminen kesto 16 t 12 min. Mia Kankimäen esikoisteos Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin  (2013) oli viehättävä omakohtainen teos, joka sai kaipaamaan Japaniin ja miettimään irtiottoja. Kankimäen toinen teos,  Naiset joita ajattelen öisin,  jatkaa esikoisen viitoittamalla tiellä, tuntuu alusta lähtien täysosumalta ja vie mukanaan. Riennän Kankimäen mukana Afrikkaan ja Karen Blixenin maisemiin, sitten ihmettelen aikansa kummajaisia, 1800-luvun naistutkimusmatkailijoita – ja olen vaikuttunut. Vaikuttunut näistä naisista on myös mitä ilmeisimmin Mia Kankimäki. Hän kertoo

"Pihalla seisoi uljaana upouusi auto, jonka merkki oli Voitto, Pobeda. Mies avasi Pobedan oven ja istuutui sisään." Ilmar Taska: Pobeda 1946 WSOY 2018 Alkuteos Pobeda 1946 Suomentanut Jouko Vanhanen 315 sivua Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen Kesto 8 t 47 min. On äiti ja poika, on brittimies ja virolainen oopperalaulaja. Jälkimmäiset ovat nimeltään Alan ja Johanna, ja he rakastavat toisiaan valtiollisten rajojen yli. Ensin mainittujen nimiä ei kerrota, mutta he elävät Virossa vailla tietoa ulkomaailmasta. Pojan äiti on Johannan sisarpuoli ja "kansanvihollisen" puoliso. Pojan isän olinpaikasta ei tosin ole tietoa. Poika elää omassa todellisuudessaan, sillä häntä on säästelty aikuismaailman uhilta ja peloilta. Niinpä poika ei oikein osaa pitää itsestään huolta, kun "setä" – hänkin nimettömäksi jäävä – poimii lapsen hienon autonsa, Pobedan, kyytiin. Poika ei ymmärrä vieraan miehen vaarallisuutta, eikä sitä ymmärrä äitikään, ennen kuin selviää, kuinka