Siirry pääsisältöön

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

"Työtä on riittävästi, jotta elämä tuntuisi kevyeltä, niin täytetyltä, ettei perimmäisille kysymyksille jää aikaa. Siksi kai ihmiset niin paljon työskentelevätkin. On hienoa piirtää kirjasto, rakennusta viisauden suojaamiseksi. Kirjasto nousee kirkon länsipuolelle. Jos kirkon kautta saamme yhteyden Jumalan viisauteen, kirjasto ohjaa meidät viisaiden ihmisten puoleen."

Jukka Viikilä:
Akvarelleja Engelin kaupungista
(Gummerus 2016)
215 sivua
Jukka Viikilän romaani Akvarelleja Engelin kaupungista kertoo saksalaissyntyisestä arkkitehdistä,  Johan Carl Ludvig Engelistä, joka kutsutaan rakentamaan Helsinkiä. Kuusivuotiseksi aiottu asuminen Helsingissä venähtää pidemmäksi, ja kaupungin kasvaessa ja rakentuessa arkkitehti suunnittelee ja piirtää sekä pitää yöpäiväkirjaa, jonka merkinnöistä romaani rakentuu.

Akvarelleja Engelin kaupungista on kaunis ja lumoava. Engelin päiväkirjamerkinnät ovat kuin keveitä siveltimen sipaisuja mutta kuitenkin painavia. Aina elämä ei näytä kauneinta puoltaan, joskus kaikki tuntuu niin raskaalta. Kuitenkin Viikilän tapa sivellä sanoja tekee vaikeistakin asioista kuulaita. Romaani tarjoaa ajatuksia, joiden äärelle on mieluisaa pysähtyä.
Ehkäpä maalauksilla pitäisi toistaa häviävintä, aavistuksia ja päiväunia, päiväkaupunkeja tai päiväjärviä, jotka illalla ovat haihtuneet tai vaihtaneet paikkaa, ja maamerkkejä etsivän kulkijan suunta on jälleen toinen. Yhtä lailla elämämme koostuu niistä, ehkä enemmänkin, välineemme vain hakeutuvat luontevimmin kuvaamaan ensimmäistä ja tutuinta.
Paitsi että romaani on kuvaus pääkaupungistamme rakentumisineen, on se myös kuvaus ihmisestä, joka on kaikessa keskeneräisyydessään - ihminen. Ehkä eniten jäin kauniin kielen ohella ihastelemaan sitä, miten taitavasti Viikilä rakentaa päähenkilönsä kuvaa. Lukijan mieleen piirtyy - minäkerronnasta huolimatta - kuva miehestä, joka on ristiriitainen ja epävarma mutta myös lämmin ja itseironinen.
Muotokuvasta puuttuu myös kokonaan tausta, josta kävisi ilmi ammattini tai mitään persoonastani. Tunnistamaton äkäinen mies katsoo tyhjyydestä kohti ihmisten maailmaa.
Viikilä kokoaa kauniisti yhteen Engelin elämäntarinan, johon sisältyy työtä, arkea ja perhe-elämää. Elämä kulkee eteenpäin ja joskus on pysähdyttävä miettimään tehtyjä ratkaisuja tai kohtaamaan suuria suruja. Kokonaisuus on upea.
Tämä on kirkontekijän ensimmäinen ja tärkein oppi. Piirrä kirkkosi niin, että siihen jää enemmän hiljaisuutta kuin rakennusainetta.

Luettua elämää -blogissa on pitkä lista kirjan lukeneista. Lisäksi kirjasta puhutaan ainakin myös blogeissa Kirjapolkuni, Luetut, lukemattomat, KirjamuistikirjaKannesta kanteen, Kirjan pauloissa ja Lukuisa. Kannattaa myös katsoa Lillin videopostaus romaanista. Jukka Viikilä puhuu teoksestaan Aamun kirjassa.

Kommentit

  1. Tätä on kehuttu varsin paljon. Annan pölyn laskeutua ja tutustin sitten näihin "siveltimen sipaisuihin." Viehättävä arvio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväästä on jo pöly jonkin verran laskeutunutkin, mutta ehkä kannattaa vieläkin odotella. :) Kiitos, Omppu.

      Poista
  2. Minusta tämä kirjan kokonaisuus oli hieno. Merikallioille rakentui pohjoisen kaupunki. Arkkitehtinä täytyy olla silmää sille miltä kokonaisuus näyttää valmiina. Minulle oli uutta, että Engel suunnitteli myös muualle Suomeen taloja ja muita rakennuksia. Ajattelin kuten hän, että Tuomiokirkon portaat ovat ihan liikaa ja rakennus kärsii niistä.
    Hieno postaus hienosta kirjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupungin ohella rakentuu ihmiselämää, ja jotenkin kaikki osuu yhteen niin hienosti ja samalla kaihoisasti. Kiitos, Mai. :)

      Poista
  3. Viehättävä, ilmava teos, mutta myös aika alakuloinen ja haikea. Tykkäsin kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alakuloisuutta ja haikeutta tarinassa tosiaan on, mutta niitä on minun makuuni sopivasti. Niin kuin on ilmavuuttakin.

      Poista
  4. Totta, kokonaisuus on hieno. Olisi pitänyt lukea nautiskellen mutta menin ja ahmin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kirjan pariin voi palata nautiskelemaan. :)

      Poista
  5. Kaunis kirja, seesteinen. Lopulta jälkimaku ei ole kovin pitkä. Mutta antaa lupauksen uudesta erästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo jälkimaku onkin kiinnostava juttu: joskus vahvan vaikutuksen tehnyt kirja häviää mielestä aika nopeasti. Minun mielessäni Akvarellit on vielä säilynyt.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Shelley Read: Minne virta kuljettaa

  Eräänä yönä matalien pilvien riippuessa laakson yllä me kaksi – syntymätön lapseni ja minä – käperryimme pesäämme huopien alle, ja siellä maatessani kuvittelin kaikkien metsän eläinten tekevän samoin, asettuvan levolle, kääriytyvän kerälle omaan lämpöönsä. Mietin, että jotkut metsän äideistä tunsivat lastensa potkivan sisällään aivan samalla tavalla, kun toiset taas ruokkivat ja hoivasivat ja suojelivat jälkeläisiään niin kuin minä pian tekisin. Ajattelin kaikkea sitä elämää, joka alkoi, kesti ja päättyi ympärilläni, suurimmasta karhusta pienimpään hyönteiseen, siemeneen, nuppuun ja kukkaan. Metsässä en ollut yksin. Olin varma, että juuri se oli yksi niistä asioista, joita Wil oli yrittänyt selittää minulle. Syleilin lempeästi vatsani kumpua, sekä lastani että myös jotain muuta, jotain sanoin kuvaamatonta valtavuutta, jonka osa tunsin olevani. Shelley Read: Minne virta kuljettaa Otava 2023 alkuteos Go as a river suomentanut Jaakko Kankaanpää äänikirjan lukija Mirjami Heikkinen kesto

Blogistanian Globalia -äänestyksen voittaja on...

Kirjabloggaajat, -grammaajat ja -tubettajat äänestivät jälleen parhaista lukukokemuksistaan. Vuoden 2023 kirjaparhaimmistoa äänestettiin viime viikolla: Blogistanian Globalia -kategoriassa ääniä antoi 51 äänestäjää ja mainituksi tuli 80 eri teosta. Voittajaksi nousi 15 pisteellä  Martha Wellsin  Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1  (Hertta Kustannus) , suomentaja Mika Kivimäki! Arvioissa scifisarjan avaavaa teosta on luonnehdittu seuraavasti: Tämä olikin aika hurmaava tapaus tämä Murhabotti . –  Katarooman kirjaimia   Jäi lämmin fiilis . –  @kalmanoudotkirjat Miten mahtava tunne lukea näin hyvää scifiä suomeksi ja toivomme, että suomennoksen myötä teos löytää valtavan määrän uusia lukijoita, sillä sen se todella ansaitsee.      – @reading_with_pet_dragon Claire Keeganin  Nämä pienet asiat  (Tammi) , suomentaja Kristiina Rikman   sijoittui Globaliassa toiseksi yhdellätoista pisteellä. Siitä on todettu muun muassa näin: Sadassa sivussa Keegan luo täyden ja koskettavan kertomuksen, jok