Siirry pääsisältöön

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

"Työtä on riittävästi, jotta elämä tuntuisi kevyeltä, niin täytetyltä, ettei perimmäisille kysymyksille jää aikaa. Siksi kai ihmiset niin paljon työskentelevätkin. On hienoa piirtää kirjasto, rakennusta viisauden suojaamiseksi. Kirjasto nousee kirkon länsipuolelle. Jos kirkon kautta saamme yhteyden Jumalan viisauteen, kirjasto ohjaa meidät viisaiden ihmisten puoleen."

Jukka Viikilä:
Akvarelleja Engelin kaupungista
(Gummerus 2016)
215 sivua
Jukka Viikilän romaani Akvarelleja Engelin kaupungista kertoo saksalaissyntyisestä arkkitehdistä,  Johan Carl Ludvig Engelistä, joka kutsutaan rakentamaan Helsinkiä. Kuusivuotiseksi aiottu asuminen Helsingissä venähtää pidemmäksi, ja kaupungin kasvaessa ja rakentuessa arkkitehti suunnittelee ja piirtää sekä pitää yöpäiväkirjaa, jonka merkinnöistä romaani rakentuu.

Akvarelleja Engelin kaupungista on kaunis ja lumoava. Engelin päiväkirjamerkinnät ovat kuin keveitä siveltimen sipaisuja mutta kuitenkin painavia. Aina elämä ei näytä kauneinta puoltaan, joskus kaikki tuntuu niin raskaalta. Kuitenkin Viikilän tapa sivellä sanoja tekee vaikeistakin asioista kuulaita. Romaani tarjoaa ajatuksia, joiden äärelle on mieluisaa pysähtyä.
Ehkäpä maalauksilla pitäisi toistaa häviävintä, aavistuksia ja päiväunia, päiväkaupunkeja tai päiväjärviä, jotka illalla ovat haihtuneet tai vaihtaneet paikkaa, ja maamerkkejä etsivän kulkijan suunta on jälleen toinen. Yhtä lailla elämämme koostuu niistä, ehkä enemmänkin, välineemme vain hakeutuvat luontevimmin kuvaamaan ensimmäistä ja tutuinta.
Paitsi että romaani on kuvaus pääkaupungistamme rakentumisineen, on se myös kuvaus ihmisestä, joka on kaikessa keskeneräisyydessään - ihminen. Ehkä eniten jäin kauniin kielen ohella ihastelemaan sitä, miten taitavasti Viikilä rakentaa päähenkilönsä kuvaa. Lukijan mieleen piirtyy - minäkerronnasta huolimatta - kuva miehestä, joka on ristiriitainen ja epävarma mutta myös lämmin ja itseironinen.
Muotokuvasta puuttuu myös kokonaan tausta, josta kävisi ilmi ammattini tai mitään persoonastani. Tunnistamaton äkäinen mies katsoo tyhjyydestä kohti ihmisten maailmaa.
Viikilä kokoaa kauniisti yhteen Engelin elämäntarinan, johon sisältyy työtä, arkea ja perhe-elämää. Elämä kulkee eteenpäin ja joskus on pysähdyttävä miettimään tehtyjä ratkaisuja tai kohtaamaan suuria suruja. Kokonaisuus on upea.
Tämä on kirkontekijän ensimmäinen ja tärkein oppi. Piirrä kirkkosi niin, että siihen jää enemmän hiljaisuutta kuin rakennusainetta.

Luettua elämää -blogissa on pitkä lista kirjan lukeneista. Lisäksi kirjasta puhutaan ainakin myös blogeissa Kirjapolkuni, Luetut, lukemattomat, KirjamuistikirjaKannesta kanteen, Kirjan pauloissa ja Lukuisa. Kannattaa myös katsoa Lillin videopostaus romaanista. Jukka Viikilä puhuu teoksestaan Aamun kirjassa.

Kommentit

  1. Tätä on kehuttu varsin paljon. Annan pölyn laskeutua ja tutustin sitten näihin "siveltimen sipaisuihin." Viehättävä arvio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväästä on jo pöly jonkin verran laskeutunutkin, mutta ehkä kannattaa vieläkin odotella. :) Kiitos, Omppu.

      Poista
  2. Minusta tämä kirjan kokonaisuus oli hieno. Merikallioille rakentui pohjoisen kaupunki. Arkkitehtinä täytyy olla silmää sille miltä kokonaisuus näyttää valmiina. Minulle oli uutta, että Engel suunnitteli myös muualle Suomeen taloja ja muita rakennuksia. Ajattelin kuten hän, että Tuomiokirkon portaat ovat ihan liikaa ja rakennus kärsii niistä.
    Hieno postaus hienosta kirjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupungin ohella rakentuu ihmiselämää, ja jotenkin kaikki osuu yhteen niin hienosti ja samalla kaihoisasti. Kiitos, Mai. :)

      Poista
  3. Viehättävä, ilmava teos, mutta myös aika alakuloinen ja haikea. Tykkäsin kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alakuloisuutta ja haikeutta tarinassa tosiaan on, mutta niitä on minun makuuni sopivasti. Niin kuin on ilmavuuttakin.

      Poista
  4. Totta, kokonaisuus on hieno. Olisi pitänyt lukea nautiskellen mutta menin ja ahmin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kirjan pariin voi palata nautiskelemaan. :)

      Poista
  5. Kaunis kirja, seesteinen. Lopulta jälkimaku ei ole kovin pitkä. Mutta antaa lupauksen uudesta erästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo jälkimaku onkin kiinnostava juttu: joskus vahvan vaikutuksen tehnyt kirja häviää mielestä aika nopeasti. Minun mielessäni Akvarellit on vielä säilynyt.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kassandra Montag: Tulvan jälkeen

Pearl oli vihainen, koska emme olleet yrittäneet auttaa heitä, ja minä yritin muistuttaa hänelle, että meidän oli tärkeää pysyä omissa oloissamme. Järkeilystäni huolimatta pelkäsin, että sydämeni oli kutistunut, kun vedenpinta oli noussut ympärilläni. Paniikki oli täyttänyt minut, kun vesi peitti maan, ja se työnsi tieltään kaiken muun ja kuihdutti sydämeni kovaksi, pieneksi möhkäleeksi, jota en enää tunnistanut. Kassandra Montag: Tulvan jälkeen HarperCollins Nordic 2020 alkuteos After the Flood suomentanut Hanna Arvonen äänikirjan lukija Pihla Pohjolainen kesto 14 h 2 min Suuren tulvan jälkeisessä ajassa eletään Kassandra Montagin romaanissa Tulvan jälkeen . Vesi on peittänyt alleen suuren osan maasta, ja luonnonvaroja on jäljellä enää. Ihmiskunnan rippeet taistelevat vähäisistä resursseista  ja yrittävät ehtiä ennen muita valtaamaan harvoja elinkelpoisia maa-alueita. Ikävät kohtaamiset ihmisten kesken ovat arkipäivää. Romaanin päähenkilö on aikuinen nainen, Myra, joka on jään

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

"Panin soimaan Lordin levyn. Jos siihen ei Paavo Pesusieni reagoi, niin sitten ei mihinkään. Mitään ei tapahtunut. Paavo makasi edelleen lattialla kuin ruumis." Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia (Otava 2015) 173 sivua Anna-Leena Härkösen teos Ihana nähä! ja muita kirjoituksia  sisältää kirjailijan havaintoja, oivalluksia ja omakohtaisia kokemuksia monista aiheista matkustamisesta naisena olemisen vaikeuteen ja äitiydestä vanhustenhoitoon. Kirjoittaja ottaa kantaa vahvasti ja napakasti, huumoria unohtamatta. Kyytiä saavat esimerkiksi asiakaspalvelun möröt ja Suuret Äidit. Moni huomio saa lukijan nyökyttelemään päätään ilahtuneena, sillä Härkönen kirjoittaa tutuista ilmiöistä tunnistettavalla ja kiinnostavalla tavalla. Mielikuvia luodessaan kirjailija saa lukijansa hyrisemään ilosta, ellei jopa nauramaan äänen. Nuorempana näin vanhenemisessa yhden ainoan hyvän puolen: sen kun saa mielenrauhaa ja tasapainoa. Kuvittelin, miten jakelen lempeästi hymy

Delia Owens: Suon villi laulu

He olivat tunteneet Chasen pikkuvauvasta asti. Seuranneet, miten poika oli lipunut läpi elämän ihastuttavasta lapsesta suloiseksi teiniksi, jalkapallokentän tähtipelaajaksi ja kylän kultapojaksi, joka työskenteli vanhempiensa yrityksessä. Ja lopulta komistukseksi, joka oli nainut seudun kauneimman tytön. Nyt hän retkotti siinä yksin, soisessa alennustilassaan. Kuoleman kylmä koura oli vetänyt pidemmän korren, niin kuin se aina teki. Delia Owens: Suon villi laulu WSOY 2020 alkuteos Where the Crawdads Sing suomentanut Maria Lyytinen 416 sivua Ällistyttävä esikoinen , unohtumaton romaani , luvataan kirjan takakannessa, ja odotukset ovat korkealla. Delia Owensin Suon villi laulu  houkuttaa nimellään ja on kannen mukaan maailmanlaajuinen jättimenestys. Tarinassa onkin viehättävyyttä mutta – valitettavasti – myös selkeitä ongelmia. Prologi tuo esille romaanin lähtökohdan: lokakuun 30. päivänä vuonna 1969 Chase Andrewsin ruumis lojuu suolla. Vanhasta palotornista putoaminen ei liene silkka on