Siirry pääsisältöön

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

"Työtä on riittävästi, jotta elämä tuntuisi kevyeltä, niin täytetyltä, ettei perimmäisille kysymyksille jää aikaa. Siksi kai ihmiset niin paljon työskentelevätkin. On hienoa piirtää kirjasto, rakennusta viisauden suojaamiseksi. Kirjasto nousee kirkon länsipuolelle. Jos kirkon kautta saamme yhteyden Jumalan viisauteen, kirjasto ohjaa meidät viisaiden ihmisten puoleen."

Jukka Viikilä:
Akvarelleja Engelin kaupungista
(Gummerus 2016)
215 sivua
Jukka Viikilän romaani Akvarelleja Engelin kaupungista kertoo saksalaissyntyisestä arkkitehdistä,  Johan Carl Ludvig Engelistä, joka kutsutaan rakentamaan Helsinkiä. Kuusivuotiseksi aiottu asuminen Helsingissä venähtää pidemmäksi, ja kaupungin kasvaessa ja rakentuessa arkkitehti suunnittelee ja piirtää sekä pitää yöpäiväkirjaa, jonka merkinnöistä romaani rakentuu.

Akvarelleja Engelin kaupungista on kaunis ja lumoava. Engelin päiväkirjamerkinnät ovat kuin keveitä siveltimen sipaisuja mutta kuitenkin painavia. Aina elämä ei näytä kauneinta puoltaan, joskus kaikki tuntuu niin raskaalta. Kuitenkin Viikilän tapa sivellä sanoja tekee vaikeistakin asioista kuulaita. Romaani tarjoaa ajatuksia, joiden äärelle on mieluisaa pysähtyä.
Ehkäpä maalauksilla pitäisi toistaa häviävintä, aavistuksia ja päiväunia, päiväkaupunkeja tai päiväjärviä, jotka illalla ovat haihtuneet tai vaihtaneet paikkaa, ja maamerkkejä etsivän kulkijan suunta on jälleen toinen. Yhtä lailla elämämme koostuu niistä, ehkä enemmänkin, välineemme vain hakeutuvat luontevimmin kuvaamaan ensimmäistä ja tutuinta.
Paitsi että romaani on kuvaus pääkaupungistamme rakentumisineen, on se myös kuvaus ihmisestä, joka on kaikessa keskeneräisyydessään - ihminen. Ehkä eniten jäin kauniin kielen ohella ihastelemaan sitä, miten taitavasti Viikilä rakentaa päähenkilönsä kuvaa. Lukijan mieleen piirtyy - minäkerronnasta huolimatta - kuva miehestä, joka on ristiriitainen ja epävarma mutta myös lämmin ja itseironinen.
Muotokuvasta puuttuu myös kokonaan tausta, josta kävisi ilmi ammattini tai mitään persoonastani. Tunnistamaton äkäinen mies katsoo tyhjyydestä kohti ihmisten maailmaa.
Viikilä kokoaa kauniisti yhteen Engelin elämäntarinan, johon sisältyy työtä, arkea ja perhe-elämää. Elämä kulkee eteenpäin ja joskus on pysähdyttävä miettimään tehtyjä ratkaisuja tai kohtaamaan suuria suruja. Kokonaisuus on upea.
Tämä on kirkontekijän ensimmäinen ja tärkein oppi. Piirrä kirkkosi niin, että siihen jää enemmän hiljaisuutta kuin rakennusainetta.

Luettua elämää -blogissa on pitkä lista kirjan lukeneista. Lisäksi kirjasta puhutaan ainakin myös blogeissa Kirjapolkuni, Luetut, lukemattomat, KirjamuistikirjaKannesta kanteen, Kirjan pauloissa ja Lukuisa. Kannattaa myös katsoa Lillin videopostaus romaanista. Jukka Viikilä puhuu teoksestaan Aamun kirjassa.

Kommentit

  1. Tätä on kehuttu varsin paljon. Annan pölyn laskeutua ja tutustin sitten näihin "siveltimen sipaisuihin." Viehättävä arvio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväästä on jo pöly jonkin verran laskeutunutkin, mutta ehkä kannattaa vieläkin odotella. :) Kiitos, Omppu.

      Poista
  2. Minusta tämä kirjan kokonaisuus oli hieno. Merikallioille rakentui pohjoisen kaupunki. Arkkitehtinä täytyy olla silmää sille miltä kokonaisuus näyttää valmiina. Minulle oli uutta, että Engel suunnitteli myös muualle Suomeen taloja ja muita rakennuksia. Ajattelin kuten hän, että Tuomiokirkon portaat ovat ihan liikaa ja rakennus kärsii niistä.
    Hieno postaus hienosta kirjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupungin ohella rakentuu ihmiselämää, ja jotenkin kaikki osuu yhteen niin hienosti ja samalla kaihoisasti. Kiitos, Mai. :)

      Poista
  3. Viehättävä, ilmava teos, mutta myös aika alakuloinen ja haikea. Tykkäsin kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alakuloisuutta ja haikeutta tarinassa tosiaan on, mutta niitä on minun makuuni sopivasti. Niin kuin on ilmavuuttakin.

      Poista
  4. Totta, kokonaisuus on hieno. Olisi pitänyt lukea nautiskellen mutta menin ja ahmin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kirjan pariin voi palata nautiskelemaan. :)

      Poista
  5. Kaunis kirja, seesteinen. Lopulta jälkimaku ei ole kovin pitkä. Mutta antaa lupauksen uudesta erästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo jälkimaku onkin kiinnostava juttu: joskus vahvan vaikutuksen tehnyt kirja häviää mielestä aika nopeasti. Minun mielessäni Akvarellit on vielä säilynyt.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Laura Lindstedt: Oneiron

"Rivi on kaunis kuin kaunein hautajaissaatto, surullinen kuin surullisin sävel, lohdullinen kuin äiti maan syli. Rivi on täydellinen. Naiset eivät pelkää."
Laura Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron tuli minulle joululahjaksi, ja taisin viime vuoden viimeisinä päivinä kirjan lukea loppuun. Kirjasta kirjoittaminen on kuitenkin venynyt uuden vuoden puolelle, sillä tuntui, että kovin pian lukemisen jälkeen oli romaanista vaikea sanoa yhtään mitään.

Nyt, kun olen ehtinyt makustella, tunnustella ja mietiskellä, totean: Oneiron on huimaava, jäljet jättävä romaani, jonka vaikutus ei hetkessä katoa.
Tarina keskittyy seitsemään naiseen. Newyorkilainen Shlomith, moskovalainen Polina, brasilialainen Rosa, marseillelainen Nina, hollantilainen Wlbgis, senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen Ulrike ovat kaikki kuolleet. Romaani kertoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeisenä aikana, keskellä valkeutta, ja mitä naisten elämässä oikein tapahtui. Huomasin, että alkuun minua kutkutti tietä…

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

"Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton. Hän ei tiennyt mihin ryhtyisi, sillä kaikki mitä oli tehtävä oli jo tehty, tai sitten joku muu oli juuri siinä puuhassa."
Muumipappa ja meri lähtee liikkeelle hetkestä, kun Muumipappa huomaa olevansa tarpeeton. Hänellä ei ole mitään tekemistä eikä kukaan tunnu häntä tarvitsevan. Hän haaveilee suuresta seikkailusta ja päättää viedä perheensä majakkasaarelle. Vaikka muumiperhe saapuu saarelle yöllä, ei majakan valo pala.
- Ei majakkaa niin vain sammuteta, sanoi isä. - Jos mikään on varma, niin se että majakka palaa. Maailmassa on eräitä ehdottoman varmoja seikkoja, esimerkiksi merivirrat ja vuodenajat ja se, että aurinko nousee aamuisin. Ja että majakkavalot palavat.
Vakuutteluistaan huolimatta Muumipappa joutuu toteamaan, että majakan valo on todellakin sammunut. Majakanvartijaa ei löydy, ja saarella on jotain outoa. Salaperäinen kalastaja asuu pienessä mökissään ja välttelee muita, e…

John Irving: Kaikki isäni hotellit

"Jos sinulla oli salaisuus, äiti säilytti sen: jos halusit demokraattista asioiden puintia ja keskustelua, joka saattoi venyä tuntikausia, pahimmassa tapauksessa viikkokausia - jopa kuukausia - pitkäksi, silloin toit asiasi isälle."
John Irvingin romaani Kaikki isäni hotellit on perhetarina. Keskiössä on Berryn perhe, jonka isä Winslow ei jätä toteuttamatta haaveitaan, joita muut eivät välttämättä pidä realistisina. Perheen äiti Mary on haudannut omat opiskelu- ja urahaaveensa voidakseen huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan. Esikoispoika Frank on homoseksuaali ja tytär Franny valmissanainen selviytyjä. Tarinan minäkertoja John rakastaa Franny-sisartaan yli kaiken. Pikkusisko Lilly on lopettanut alle kymmenvuotiaana kasvamisen ja kuopus Egg rakastaa tavaroita ja pukeutumusta eikä tunnu kuulevan juuri mitään - tai sitten hän kuulee vain sen, mitä haluaa. Perhe on eittämättä epätavallinen, vaikka Franny ja minäkertoja väittävätkin toista:
"Ei me olla mitenkään erikoisia"…