"Tänä yönä kaikki valvovat. Tarmo-boy käy läpi entisiä tyttöystäviään kotikonttorissaan housut kintuissa.
Hyvä työasento, hän voisi viestitellä sille. Pese kädet lopuksi. Ja aja parta, pliis. Kone on siinä hyllyllä vasemman olkasi takana, hammastahnan vieressä.
Leia puolestaan tutkii, kovin ahkerana ja kovin, kovin ahdistuneena iltapäivälehden nettisivulle pelmahtanutta artikkelia, jo otsikostaan alkaen selvästi journalismin riemuvoittoa.
Naistutkija miesseksin asialla kiihdyttää"
Pauliina Suden dekkari Takaikkuna valikoitui lukemistooni sattumalta, kun etsiskelin kirjaston e-kirjahyllystä luettavaa. Olin ohimennen noteerannut, että Suden dekkaridebyyttiä oli kiitelty, ja niinpä päätin napata kirjan luettavaksi.
Takaikkunassa seurataan useampaa henkilöä, joiden tiet risteävät, tavalla tai toisella. ProMen-hankkeen toiminnanjohtaja Leia, Leian tytär Viivi, oikeusministeri Tarmo Häkkilä ja salaperäinen it-nörtti Land-o käyvät lävitse omia elämänkuvioitaan ja ovat tietäen tai tietämättään yhteyksissä toisiinsa. Jokaisesta henkilöstä muodostuu omanlaisensa, ja kullakin on tarinassa sekä tehtävänsä että kipupisteensä. Tarinan liikkeellepaneva voima on ProMen-hanke, joka tarjoaa apua miehille, jotka ostavat seksipalveluja. Vai onko hyökyaallon syy sittenkin jossain muualla? Joka tapauksessa ProMen herättää kohua, ja sen ympärillä käydään keskustelua, joka on niin tuttua nykypäiväisestä keskustelusta: mihin verovaroja käytetään, mikä on tärkeää?
Tarmo Häkkilän myötä muotoutuu kuva siitä, miten varovainen poliitikon täytyy julkisuuden henkilönä olla. Jyrkkäpiirteiselle oikeusministerille varovaisuus on tietenkin hankalaa, ja jyrkkyyttään hän turvautuu melkoisen koviin otteisiin, joita innokas avustaja mielellään masinoi.
Paitsi että dekkarissa kuvataan hienosti ja todenmukaisesti nykyajan julkisuusmyllyä ja populistista keskustelua, on siinä vakuuttavasti mukana myös verkkovakoilu. Land-o:n hahmon kautta kuvataan, miten vaikeaksi elämä voi käydä, jos joku pahantahtoisuuttaan ulottaa lonkeronsa hyväuskoisen kansalaisen kimppuun.
Tarinan loppua kohden kierrokset kiihtyvät niin, että kirjaa ei meinaa malttaa laskea käsistään. Itse asiassa hämmästyin, kun tajusin, että painetussa kirjassa on yli 500 sivua. E-kirjaa lukiessa kirjan kokoa ei tietenkään hahmota, ja tässä tapauksessa tarina vei niin tehokkaasti mukanaan, että sivut kääntyivät aivan huomaamatta.
Enpä ihmettele lainkaan, että Takaikkuna päätyi Vuoden johtolanka 2016 -voittajaksi. (Lisää palkinnosta ja raadin perusteluista Kirsin kirjanurkassa.) Dekkari on sujuvasti kirjoitettu, henkilöiltään ja maailmaltaan rikas sekä pelottavan ajankohtainen. Suosittelen!
Hyvä työasento, hän voisi viestitellä sille. Pese kädet lopuksi. Ja aja parta, pliis. Kone on siinä hyllyllä vasemman olkasi takana, hammastahnan vieressä.
Leia puolestaan tutkii, kovin ahkerana ja kovin, kovin ahdistuneena iltapäivälehden nettisivulle pelmahtanutta artikkelia, jo otsikostaan alkaen selvästi journalismin riemuvoittoa.
Naistutkija miesseksin asialla kiihdyttää"
 | |
| Pauliina Susi: Takaikkuna Tammi 2015 457 sivua (e-kirja) |
Pauliina Suden dekkari Takaikkuna valikoitui lukemistooni sattumalta, kun etsiskelin kirjaston e-kirjahyllystä luettavaa. Olin ohimennen noteerannut, että Suden dekkaridebyyttiä oli kiitelty, ja niinpä päätin napata kirjan luettavaksi.
Takaikkunassa seurataan useampaa henkilöä, joiden tiet risteävät, tavalla tai toisella. ProMen-hankkeen toiminnanjohtaja Leia, Leian tytär Viivi, oikeusministeri Tarmo Häkkilä ja salaperäinen it-nörtti Land-o käyvät lävitse omia elämänkuvioitaan ja ovat tietäen tai tietämättään yhteyksissä toisiinsa. Jokaisesta henkilöstä muodostuu omanlaisensa, ja kullakin on tarinassa sekä tehtävänsä että kipupisteensä. Tarinan liikkeellepaneva voima on ProMen-hanke, joka tarjoaa apua miehille, jotka ostavat seksipalveluja. Vai onko hyökyaallon syy sittenkin jossain muualla? Joka tapauksessa ProMen herättää kohua, ja sen ympärillä käydään keskustelua, joka on niin tuttua nykypäiväisestä keskustelusta: mihin verovaroja käytetään, mikä on tärkeää?
Tarmo Häkkilän myötä muotoutuu kuva siitä, miten varovainen poliitikon täytyy julkisuuden henkilönä olla. Jyrkkäpiirteiselle oikeusministerille varovaisuus on tietenkin hankalaa, ja jyrkkyyttään hän turvautuu melkoisen koviin otteisiin, joita innokas avustaja mielellään masinoi.
Paitsi että dekkarissa kuvataan hienosti ja todenmukaisesti nykyajan julkisuusmyllyä ja populistista keskustelua, on siinä vakuuttavasti mukana myös verkkovakoilu. Land-o:n hahmon kautta kuvataan, miten vaikeaksi elämä voi käydä, jos joku pahantahtoisuuttaan ulottaa lonkeronsa hyväuskoisen kansalaisen kimppuun.
Tarinan loppua kohden kierrokset kiihtyvät niin, että kirjaa ei meinaa malttaa laskea käsistään. Itse asiassa hämmästyin, kun tajusin, että painetussa kirjassa on yli 500 sivua. E-kirjaa lukiessa kirjan kokoa ei tietenkään hahmota, ja tässä tapauksessa tarina vei niin tehokkaasti mukanaan, että sivut kääntyivät aivan huomaamatta.
Enpä ihmettele lainkaan, että Takaikkuna päätyi Vuoden johtolanka 2016 -voittajaksi. (Lisää palkinnosta ja raadin perusteluista Kirsin kirjanurkassa.) Dekkari on sujuvasti kirjoitettu, henkilöiltään ja maailmaltaan rikas sekä pelottavan ajankohtainen. Suosittelen!
Minä luin tämän pari viikkoa sitten, ja innostuin oikeastaan vasta puolivälin paikkeilla. Täytyy sanoa, että kirjan luettuani ryhdyin miettimään, mihin kaikkeen netissä "puumerkkini" olenkaan laittanut.
VastaaPoistaTakaikkuna on pelottava juuri siinä, miten vakuuttavasti nettivakoilua kirjassa kuvataan. Saa miettimään omia toimia verkossa.
PoistaTätä oli tosiaankin vaikea päästää käsistään :)
VastaaPoistaYllättävän koukuttava tarina. :)
Poista